Hyppää pääsisältöön

Pää Kii -laulajan flegmaattinen punk-karisma vetosi Jurassic Rockissa – kuvat

Pää Kii esiintyi Jurassic Rockissa perjantaina 9. elokuuta.

Pää Kii Jurassic Rock 9.8.2013 // Kuva: Maria Rautio

Pää Kii -keulakuva Teemu Bergman aloittaa setin pahoittelemalla epäammattimaisuuttaan, sillä punkkari joutuu virittelemään kitaraansa ennen ensimmäistäkään kappaletta. Paskahousun paluu aloittaa setin ja pitti pyörii heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien.

- Moi! Seuraava biisi kertoo siitä, että kannattaa olla ennemmin kaunis kuin ruma ja menestynyt kuin epämenestynyt, Teemu spiikkaa sarkastiseen tyyliinsä, kun Erilainen lapsi jatkaa settiä.

Energisimmästä kitaroinnista vastaa tuttuun tapaan Tom of Finland -henkiseen asuun pukeutunut Sweatmasterista tuttu Mikko Luukko.

- Kertokaas joku hauska juttu sillä aikaa, kun mä viritän kitaraa, Teemu pyytää ja jatkaa silti itse höpöttämistä.

- Tämän seuraavan biisin laulaa yleensä meidän kaveri. Auttakaa vähän, Teemu pyytää viitaten Tehosekoittimesta tuttuun Otto Grundströmiin.

Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas -hitti kajahtaa ilmoille ja yleisö taputtaa villisti. Teemun lakoninen punk-karisma toimii kerta toisensa jälkeen.

YleX raportoi paikan päältä Jurassic Rockista sekä radiossa että netissä. Uutiset, keikkakuvat sekä hetki hetkeltä päivittyvän liveblogin löydät festariviikonlopun aikana YleX:n Jurassic Rock -sivuilta.

Lähteet: YleX