Hyppää pääsisältöön

Iisan ensimmäinen soolosinkku on erakon perjantaibiisi

Reginasta tuttu Iisa Pykäri tekee nyt musiikkia soolona! Kuuntele näyte ja kommentoi Venlan tehoa:

Iisa

Iisan ääni on kuin kermakahvia tai caipiroskaa. Sen maku on ensin vieras ja makean ätläkkä. Hetken maistelun jälkeen olet joko vaihtanut viskiin tai lopullisesti koukuttunut korvia hivelevään omaperäiseen soundiin.

Laulajan ensimmäinen soolosinkku Perjantai sai ensisoittonsa YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa ja valikoitui suoraan Venla Kokkosen tehobiisiksi. Kappaleen äänimaisema on tuttuun Regina-tapaan nostalginen ja leijaileva. Uutena elementtinä Iisan ihanaan ääneen yhdistetty DnB-beatti potkii biisiä hereille unimaailmasta. Makua lisäävät vinoutuneet viulut voisivat soida taustalla Hayao Miyazakin animaatioelokuvassa.

Aviopari Iisa ja Mikko Pykärin luotsaama Regina viettää bändinä siestaa, mutta laulaja Iisa julkaisee ensimmäisen soololevynsä alkuvuodesta 2014. Sanoitusten lisäksi Iisa vastaa näissä kappaleessa myös sävellyksestä. Mikko pitäytyy kuitenkin projektissa mukana, tällä kertaa tuottajan roolissa.

Valloittaako Iisan soolobiisi uuden alueen sydämestäsi vai jääkö projekti Reginan varjoon?