Hyppää pääsisältöön

Jos sulla on asiaa, antaa tulla! Rouheat riffit potkivat kuulijaa eteenpäin tsemppilevyllä

YleX:n Viikon albumina soi The Blankon kakkosalbumi Into the Silence. Kuuntele levy täältä!

The Blanko

Suomen Musen, Lapkon haastajan ja modernia retrorockia soittavan The Blankon kakkosalbumi Into the Silence kuulostaa isolta. Paikoin hengästyttävällä tahdilla eteenpäin jyrisevät kappaleet ovat laulaja-kitaristi Pauli Hauta-ahon käsialaa, mutta sovitukset rocktrio tekee yhdessä. Esikoissinkku Face the Fear tiivistää nimessään levyn kantavia teemoja. Sanoituksissa toistuvat ajatukset itsensä ylittämisestä, pelkojen kohtaamisesta ja vaikeuksien voittamisesta.

- Albumilla on aika paljon ns. elämänohje-tyyppisiä sanoituksia ja tsemppausbiisejä. Levy kuvastaa ajankuvana meitä tosi hyvin, koska ollaan helvetin kunnianhimoisia eikä jäädä tuleen makaamaan, Hauta-aho julistaa.

The Blankon 2011 julkaistu debyyttialbumi Flying Colours sai varsinkin kriitikoilta hehkuttavaa palautetta. Vuosina 2010 sekä 2011 bändiä tituleerattiin yhdeksi Suomen lupaavimmista yhtyeistä YleX:n ja Rumban Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä. Fanien ja kriitikoiden odotukset eivät kuitenkaan luoneet paineita kakkosalbumin työstämiseen.

- Me oltiin noin sata keikkaa kypsempi bändi tätä levyä tehtäessä verrattaessa debyyttiin. Asiat olivat jäsennellympiä ja visio saattoi nyt olla jopa kirkkaampi. Pystyttiin keskittymään olennaiseen, kun se tietynlainen uutuudenviehätys levynteosta puuttui, toteaa rumpali Jakke Saarinen.

Albumi nauhoitettiin Helsingissä Inkfish-studiolla ja tuottajan pallilla istui mm. Lovexin, The 69 Eyes- ja Haloo Helsinki! -yhtyeiden kanssa työskennellyt Erno Laitinen. Levyllä kuullaan trion lisäksi tyylikkäitä vierailevia artisteja. Lopetusraidalla Fade Away soittaa Massive Attack -yhtyeen kitaristi Angelo Brushini ja Krazy Heart -kappale on kuorutettu Apocalyptican Eicca Toppisen lumoavalla sellon soitolla. Hauta-aho avaa taustoja bändin suhteista maailmanluokan muusikoihin.

- Debyyttialbumin nauhoituksia Eicca kävi salaa oven takana kuuntelemassa meidän kitaraäänistyksiä studiolla. Keikalla hän tuli sitten kertomaan, että on The Blankon fani. Me oltiin ihan, että mitä helvettiä, kuka nyt on kenenkin fani, miten päin se meneekään! Angeloon tutustuin vuosia sitten Bristolissa. Musiikki yhdistää ihmisiä.

Uuden albumin myötä The Blankon levy-yhtiö ja ohjelmatoimisto vaihtuvat. Albumi julkaistaan Sony Music Finlandin kautta ja keikat myy jatkossa Fullsteam Agency. Räjähtävästä live-energiasta tunnettu yhtye juhlii levyjulkkareitaan 23.8. Helsingissä Virgin Oilin lavalla ja lähtee syksyllä kiertämään ahkerasti Suomea.

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu

  • YleX Aamu Liveshow Tavastialla siirtyy

    Uusi päivämäärä ilmoitetaan mahdollisimman pian.

    Vallitsevan koronatilanteen ja viranomaissuositusten vuoksi YleX Aamu Liveshow siirtyy. Tapahtumaa ei voida järjestää 4. syyskuuta siinä mittakaavassa kuin oli tarkoitus, sillä Tavastialle ei voitaisi ottaa sisään kuin osa lipun lunastaneista. Liput tulevat käymään sellaisinaan uudelle päivämäärälle, joka ilmoitetaan mahdollisimman pian. YleX on yhteydessä lipun hankkineisiin kun tarkempaa tietoa uudesta päivästä on saatavilla.

  • Rajoja rikkova realitysarja YleX Nosteessa alkaa! Tässä ovat kilpailijat

    Realityssa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä.

    YleX Nosteessa on musiikkireality, jossa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä. Uutta viihdeohjelmaa juontavat YleX:n musiikkitoimittaja Katri Norrlin ja Youtube-tähti Miska Haakana. Ohjelma alkaa YouTubessa, YleX Nosteessa -kanavalla ja Yle Areenassa 6.8.2020.

  • Nelli Matula tähtää supertähdeksi, eikä vielä halua puhua musiikkialan epätasa-arvosta – “Jos suututat väärän ihmisen, se saattaa olla siinä”

    Nelli Matulan suosiolla on myös varjopuolensa.

    Nelli Matula tähtää supertähdeksi, eikä vielä halua puhua musiikkialan epätasa-arvosta – “Jos suututat väärän ihmisen, se saattaa olla siinä” 24-vuotias poppari puhui YleX:lle visioista, “bränditasapainosta” ja siitä, miten noustaan Suomen tunnetuimmaksi uudeksi artistiksi. Suosiolla on myös varjopuolensa. Seiskan paparazzi päivysti kerran kaksi viikkoa pusikossa hänen etuovellaan. Stalkerit ovat piinanneet verkossa ja kasvotusten.