Hyppää pääsisältöön

Poliisin kyydissä 1970-luvulla

Dokumentti seuraa Helsingin radiopoliisin partiota keskellä nuhjuista 70-lukua. Olosuhteet ovat välillä karut – kuten otteetkin.

Vanhempi konstaapeli Matti Lammi esitellään "jämeränä pohjalaisena", joka on palvellut Helsingin järjestyspoliisissa jo kymmenen vuotta. Hämeenlinnalainen Jorma Liljedahl toimii nuorempana työparina.

Lammi juttelee lavealla Pohjanmaan murteella, kun humalainen korjataan pois Paasivuoren puistosta ja viedään selviytymisasemalle. Tunnelman leppoisuus karisee asemalla, kun miestä revitään selliin hartiavoimin. Poliisit kertovat hämmentävän suoraan voimankäytöstä, jota ei näkyisi 2000-luvun poliisi-realityssä. Oikeustieteelliseen aikova Liljedahl toivoo, että alan opiskelijat viettäisivät muutaman vuoden kentällä, ennen kuin kritisoivat hänen toimiaan.

"Sittehän tietäisivät, että minkä takia mä sitä ny vähän kopautin, koska oli vähä aihettaki."

Lammi myöntää käyttäneensä ennen paljon voimakeinoja, mutta nyt samasta joutuu nopeasti syytteeseen. Lammi pahoittelee sitä, ettei veronmaksajan turvallisuutta voi enää taata niin kuin ennen, kun poliisia vielä kuunneltiin.

"Ilmeisesti ei kovennetut rangaistukset vaikuta kovinkaan paljoa, mutta ei kyllä tämä nykyinen päänsilittely ainakaan auta. Kyllä rikoksesta täytyy rangaistus tulla."

Miehet ovat selvästi huolissaan aggressiivisuuden lisääntymisestä. Poliisiin kohdistuneen väkivallan kerrotaankin kaksinkertaistuneen kuuden vuoden aikana. Epäluulo ja kovat otteet selittynevät myös sillä, että valtaosa poliiseista tulee Helsingin ulkopuolelta. Dokumentissa arvellaan, että kaupunkiympäristö on poliiseille vieras.

"Ihmiset ovat usein hermostuneita, uhkaavia ja väkivaltaisia."

Keskustele