Kaikki alkoi ärsyyntymisestä. Mika Mäkeläinen ja Kari Aalto pohtivat tammikuussa 2013 puhelimessa, miten Suomesta saisi nykyistä helpomman ympäristön erityisesti nuorille yrittäjille. Mäkeläinen oli jo masinoimassa yrittäjyydestä kertovaa Taivas+Helvetti-kirjakampanjaa, mutta se ei hänelle riittänyt. Piti saada jotain pysyvämpää, jotain konkreettista toimintaa.
Jo puoli vuotta myöhemmin Mäkeläisen yrittäjäkollega Aalto on käynnistämässä Jyväskylässä PopUpCompanyn ensimmäistä valmennusta 30 yrittäjänalulle. Kesäkuussa 2013 alkanut pilottikoulutus auttaa nuoria löytämään yritykselleen idean ja toteuttamaan sen käytännössä.
Motivoituneita poppaajia riittää
Jyväskylän pilotti täyttyi nopeasti. Parin viikon rekrytoinnilla saatiin kokoon 30 ihmistä, joiden joukossa oli työttömiä, opiskelijoita, määräaikaisia työntekijöitä, eläkeläisiä tai jo yrittäjiä. Kaikilla oli jo vähintään mielessään joku yritysidea.
Pilottia varten yritys sai ulkopuolisen rahoituksen, mutta jatkossa toiminnan on tarkoitus pyöriä mikroyrityksistä saatavilla komissioilla. Idea on, että PopUpCompany hoitaa siipiensä suojaan ottamiensa yritysten laskutuksen ja muut paperityöt ja ottaa siitä pienen maksun.
Aalto vakuuttaa, ettei tavoitteena ole henkilökohtainen rikastuminen, vaan varojen kerääminen seuraavien yrittäjien valmentamiseen. Toiminta on tarkoitus säätiöidä sen varmistamiseksi, ettei kukaan pyri tekemään sillä jatkossakaan voittoa.
PopUpCompany aikoo saada vuoden 2014 aikana toimintansa valtakunnalliseksi ja jatkuvaksi. Tavoitteena on kasvaa Suomen suurimmaksi nuorisotyönantajaksi ja tarjota pop-up-yrittäjyyden malli kaikille halukkaille.
Yritys pystyyn nopeasti ja ilman muotoa
Aalto ja Mäkeläinen elävät kuten opettavat. PopUpCompany toimii samoin kuin sen kannustaa poppaajiakin toimimaan.
Ensinnäkään miehet eivät aloittaessaan tienneet, toimiiko idea. Mitään vastaavaa ei ole aiemmin Suomessa tehty. Pilotissa kokeiltiin, mikä toimii, mitä voi tehdä paremmin ja voiko näin ylipäätään tehdä.
Toisekseen heillä ei ole missionaan saada yritystä toimimaan mahdollisimman pitkään tai edes olemaan muita saman alan yrityksiä voittoisampia. Missiona on ehkäistä syrjäytymistä ja auttaa suomalaisia löytämään itselleen tekemistä, josta tulee hyvä fiilis.
-Toimimme niin kauan kuin meitä tarvitaan. Ja jos joku kilpailija tulee ja tekee tämän paremmin, se on vain hyvä. Sehän tarkoittaa, että missiomme toteutuu, sanoo Kari Aalto.
Samaan viittaa PopUpCompanyn nimi:
-Se viittaa siihen, että nämä aloittavat yritykset nousevat äkkiä, kevyesti ja ilman muotoa. Ja toimivat niin kauan kuin asiakkaita riittää. Sen jälkeen voidaan todeta, että tämä oli hyvä harjoitus, pannaan pakettiin ja tehdään jotain muuta, Aalto kuvaa.
Pilottiin lopulta osallistuneista 26 ihmisestä 15 teki laskutettavaa työtä kesän aikana. Aallon mukaan seitsemän heistä aikoo jatkaa itsenäisinä yrittäjinä ja kuusi jää PopUpCompanyn siipien suojaan.
Yksi oman toiminimen kesän lopussa perustaneista on Tiia Savelius. Hän kertoo saaneensa paljon konkreettista oppia tarjousten kirjoittamisesta liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Erityisen tärkeää oli kuitenkin porukan tuki ja kannustus.
Aallon mukaan pilotti onnistui sikälikin, että nyt PopUpCompany tietää pystyvänsä ”auttamaan ihmisiä muuttamaan intohimonsa tuloiksi”.
- Opimme myös, että samalla meidän on kyettävä opastamaan yrittäjiä TE-toimiston tukiviidakossa, Aalto sanoo pilotin jälkeen.
Syksyllä perustetaan uusi aloittavien yrittäjien sparrausryhmä, tällä kertaa pääkaupunkiseudulla.
Kirjoittanut: Terhi Upola 20.08.13.