Alice Miller oli aina lapsen puolella

Julkaistu 23.08.2013 - 18:53. Päivitetty 30.01.2018 - 11:27

Psykologi Alice Miller tuli maailmankuuluksi puolustaessaan lapsen oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen ja arvostellessaan aikansa autoritäärisiä kasvatusmetodeja. Miller näki kasvatuksen usein vihamielisenä toimintana, jossa lasta nujerrettiin eikä hänen tunne-elämäänsä kunnioitettu.

Alice Miller kohahdutti heti ensimmäisellä kirjallaan. Vuonna 1979 ilmestynyt Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä (suomennettu 1984) nosti esiin vanhempiensa ongelmallisen kasvatuksen armoilla olevat lapset. Miller kuvaili kirjassaan, kuinka lapsi voi joutua sopeutumaan vanhempiensa oikkuihin, niin että menettää yhteyden itseensä. Hänen mukaansa vanhemmat saattoivat myös tiedostamattaan manipuloida lapsiaan omien tunne-elämän ongelmiensa ohjaamina.

Miller kritisoi aikansa kasvatuskäsityksiä, hänen mielestään ne edustivat enemmän manipulaatiota, alistamista ja uhkailua kuin kuuntelemista ja kunnioittamista. Kirjassaan "Alussa oli kasvatus" Miller kirjoittaa: "Ennen niin yleisen lasten fyysisen pahoinpitelyn, hyväksikäytön ja vainoamisen näyttää nykyaikana yhä enemmän korvanneen henkinen julmuus, joka on naamioitu hyvää tarkoittavan "kasvatus"-sanan taakse."

Miller vakuutti lapsuusajan kärsimyksen tuottavan ongelmaisia, kuten väkivaltaisia, masentuneita, ja päihteitä käyttäviä aikuisia. Hän näki tragediana sen, että kaltoin kohdellut lapset jatkoivat kärsimyksen siirtämistä omille lapsilleen vihamielisillä kasvatustavoilla.

Jos lapseen ei luoteta, hän ei luota aikuisena, jos häntä pahoinpidellään hänestä tulee väkivaltainen, jos hänen aidot tunteensa tukahdetaan hän ei osaa tuntea aidosti aikuisenakaan.― Alice Miller

Miller oli vakuuttunut siitä ettei kukaan synny pahaksi, vaan lapsuudessa koettu pahuus synnytti aikuisiän pahuutta ja ongelmia. Ratkaisuksi hän tarjosi oman menneisyyden kohtaamista turvallisissa olosuhteissa. Erityisen haitallisena hän näki sokean vanhempien kunnioituksen. Kirjoissaan hän kuvasi, kuinka lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja joutuu mukautumaan heidän käytökseensä, vaikka se olisi kuinka julmaa. Lapsi joutuu ikäänkuin kieltämään kärsimyksensä ja uskomaan hyvää vanhemmistaan. Millerin mukaan ihminen, joka ei aikuisenakaan uskalla katsoa menneisyyttään ja salli itselleen kaltoinkohtelun herättämiä tunteita, kärsii ja mahdollisesti jatkaa samaa kehää myös omien lastensa kanssa.

Millerin ajatukset ja kärkevät mielipiteet herättivät kohua ja häntä syytettiin mm. vanhempien liiallisesti syyllistämisestä.

Miller ei viihtynyt julkisuudessa ja vältteli mm. televisiohaastatteluiden antamista. Hän halusi saada ihmiset pohtimaan asioita personoimatta niitä häneen. Hän rohkaisi aikuisia työstämään lapsuustraumojaan ja luopumaan lasten henkisestä nujertamisesta. Kirjojen ja terapiatyön lisäksi Miller piti mm. nettisivustoa, jossa vastasi ihmisten kysymyksiin.

Miller vieraili Suomessa vuonna 1985. Hänen ajatuksiaan kuultiin Ajankohtaisessa kakkosessa, mutta tällöinkään hän ei halunnut itse esiintyä ohjelmassa, vaan haastattelu on kuvitettu lainauksilla Millerin kirjoista sekä hänen maalauksillaan. Psykologi Pirkko Lahti kommentoi ohjelmassa Millerin näkemyksiä. Loppupuolella keskustelu kääntyy tunteiden hyväksymiseen ja haastattelija kysyy Lahdelta ovatko tunteet vaarallisia.

"Elämme yhteiskunnassa, jossa äly ja tieto on kaikkein keskeisintä ja tunneasiat koetaan helposti toisarvoisiksi eikä niistä haluta puhua, Lahti sanoo ja jatkaa, "Millerin viesti on, että tunteet eivät ole vaarallisia, meillä on oikeus tunteisiin".

Vaikeisiin tilanteisiin Lahti antaa neuvoksi aikuisten rehellisyyden omissa tunteissaan ja uskallusta myöntää erehdyksensä. Tärkeä pääoma, jonka vanhemmat voisivat lapsilleen antaa olisi Lahden mukaan neuvot siitä, miten vaikeuksista ja kriiseistä selvitään ja miten voi saada tukea.

Milleriä kuultiin myös radiohaastattelussa, jossa hän vastasi lastenpsykiatrian professori Maija-Liisa Kosken kysymyksiin. Siinäkin on kuultavissa tarve puolustella Millerin kärkkäitä näkemyksiä ja ikäänkuin pehmentää niitä kuulijoille.

Alice Miller (synt. Alicja Rostowska; 12.1923 – 14.4.2010) oli psykologi ja kirjailija, joka keskittyi työssään lasten väärinkohteluun ja sen aikuisiässä ilmeneviin seurauksiin.

Hän väitteli filosofian, psykologian ja sosiologian tohtoriksi Baselin yliopistossa vuonna 1953.

Alice Miller opiskeli ja työskenteli psykoanalyysin parissa 20 vuotta, kunnes 1973 alkoi kirjata ylös ajatuksiaan lapsen psykologisesta kehittymisestä. Hänen kolme ensimmäistä kirjaansa julkaistiin 1980-luvun taitteessa.

Vuonna 1979 Miller lopetti psykoanalyysin harjoittamisen ja jatkoi työtään kirjoittamisen ja opettamisen parissa.

Vuonna 1988 Miller erosi psykoanalyyttisesta yhdistyksestä ja sen sveitsiläisestä jäsenjärjestöstä, koska oli tullut siihen tulokseen, että psykoanalyysi on rakennettu estämään potilaan lapsuuden aikaisten traumojen emotionaalinen (tunteiden tasolla tapahtuva) kohtaaminen. Millerin mukaan analyysin rakenne pohjautuu siihen, että Sigmund Freud ei koskaan uskaltanut itse kohdata omaa traumaattista menneisyyttään ja näin hänen oli pakko estää se potilailtaankin.

Suomennettuja teoksia:

Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä, 1984
uusi laitos: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itseyden etsintä, 1996.
Alussa oli kasvatus. Kätketty julmuus ja väkivallan juuret, 1985.
Älä huomaa. Muunnelmia paratiisiteemasta, 1986.
Karkotettu tieto, suom. Oili Suominen, 1989.
Murra vaikenemisen muuri, suom. Leena Vallisaari, 1991.
Lapsuuden kuvia, suom. Eija Kämäräinen, 1986.
Kätketty avain, suom. Mirja Rutanen, 1989.