Hyppää pääsisältöön

Alicia Keys Ylelle: klassinen musiikki on tehnyt suuren vaikutuksen tuotantooni

Alicia Keys esiintyi Flow Festivalin päälavalla pari viikkoa sitten perjantaina 9. elokuuta. Manhattanilla kasvanut Keys sai klassista musiikkiopetusta jo nuorena tyttönä ja kertookin klassisen musiikin vaikuttaneen häneen syvästi.

alicia keys // Kuva: facebook.com/aliciakeys

Flow Festivalin yksi pääesiintyjä Alicia Keys hurmasi suomalaisyleisön perjantai-iltana pari viikkoa sitten. Klassista pianonsoittoa seitsemänvuotiaasta lähtien opetellut Keys kertoi Yle Kulttuuriuutisten haastattelussa, miten klassisen musiikin opiskelu on vaikuttanut tämän tuotantoon.

- Kasvoin klassista musiikkia kuunnellen ja se oli hyvin mielenkiintoinen tapa minulle oppia musiikkia. Klassinen musiikki on aina seurannut minua. Urani alkuaikoina esiintymiseni alkoivat klassisella introlla ja monilla albumeillani on klassisia introja, Keys kertoo.

Keys kertoo todellakin rakastavansa klassista musiikkia.

- Rakastan että se tuntuu hyvin sielukkaalta ja voimakkaalta ja se koskettaa syvältä, sen todellakin tuntee. Rakastan sen vaihtelua, kovia rumpuja ja klassista pianoa ja korkeita falsettilauluja.

Lähteet: YleX