Hyppää pääsisältöön

Matt Damon kiistää huhut: Olen liian vanha Robiniksi

Matt Damon ei tule olemaan Ben Affleckin tukena valkokankaalla uudessa Man of Steel -elokuvassa, mutta uskoo ystävänsä suoriutuvan hienosti Lepakkomiehen roolista.

Matt Damon // Kuva: Dan Himbrechts / EPA

Elokuussa julkaistiin tieto siitä, että Ben Affleck on uusi Batmanvuoden 2015, toistaiseksi nimettömässä, Man of Steel -jatko-osassa. Tämän jälkeen alkoi hurja spekulaatio siitä, kuka oikein tulee olemaan Lepakkomiehen oikea käsi Robin. Rooliin ollaan huhuttu Matt Damonia, joka on Affleckin hyvä ystävä oikeassakin elämässä. Damon kuitenkin kiisti huhut The Times of India -lehden haastattelussa.

- Olen vähän vanhempi kuin Ben. En koskaan ole ajatellut Robinia vanhempana kuin Batman. Näin kyllä kuvan, johon minut ja Ben oli muokattu Robiniksi ja Batmaniksi. Se oli todella hauska, mutta en tule näyttelemään Robinia, Damon perustelee.

Ben Affleckin valinta on kuohuttanut elokuvakansaa ja sitä vastaan on jopa perustettu vetoomus _Ei Ben Affleckia Batmaniksi_, joka on kerännyt jo lähes 84 000 nimeä. Matt Damon uskoo kuitenkin ystävänsä suoriutuvan roolista hienosti.

- Se tulee olemaan hienoa. Internetissä on ollut paljon kuhinaa asian tiimoilta – mielestäni se on vähän hassua. Jos joku on nähnyt esimerkiksi Argon tai hänen viimeaikaisia töitään, niin ne ovat paljon vivahteikkaampia ja mielenkiintoisempia rooleja kuin Batman. Batman vain istuu huppu päässä ja kuiskaa käheällä äänellä ihmisille, Matt vitsailee.

Batmanin lisäksi Benin tulee kuitenkin näytellä myös Bruce Waynea, joka on hahmona haastavampi kuin mystinen Batman. Damon kuitenkin uskoo ystävänsä suoriutuvan roolista hienosti.

- Ben tulee olemaan loistava Bruce Wayne, Matt lisää.

Lue myös: Kollegat puolustelevat Affleckin valintaa Batmaniksi

Lähteet: The Times Of India