Hyppää pääsisältöön

Kendrick Lamar perustelee kritisoituja sanoituksiaan

Räppäri Kendrick Lamar puolustaa keskustelua herättäneitä riimejään Big Seanin kappaleella Control. Räppäri sanoo haluavansa jättää jälkensä hiphop-historiaan.

Kendrick Lamar

- En arvannut, että asiaa spekuloitaisiin niin paljon. Minä haluan vain tehdä räppiä, Lamar kertoi.

Sanoituksissaan Lamar vertaa itseään Cheekinkin tavoin James Bondiin, nimittää Lindsay Lohania rikkaaksi valkoiseksi likaksi ja kertoo olevansa New Yorkin kuningas haastaen samalla suuren määrän räppäreitä kuten Nasin, Eminemin ja Andre 3000:n.

Lamarin mukaan hän ei halunnut loukata mainittuja räppäreitä, vaan mainitsi heidät kunnioittaakseen heitä. Lamar sanoo mainittujen räppäreiden käsittäneen hänen sanomansa.

- Ne ihmiset jotka ymmärsivät ne sanat olivat New Yorkin todelliset kuninkaat. Se tässä on ironista! Kyse ei ole siitä kuka on minkäkin rannikon kuningas vaan siitä, että jättää jäljen hiphopin historiaan kuten Biggie ja 2Pac.

Lähteet: Gigwise