Kolme tarinaa häpeästä

Julkaistu 30.08.2013 - 16:34. Päivitetty 30.08.2019 - 12:02

Köyhyys, koulukiusaus, seksuaalisuus, siinä muutamia suomalaisen häpeän juuria. Miten häpeästä kasvaa vammauttava, elämää kahlitseva voima? Ja millä sen voiman kukistaa, kun häpeän myöntäminenkin jo hävettää?

Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, joka viittaa alastomuuteen. Usein aikuisen häpeän taakse kätkeytyy pelkoa nähdyksi tulemisesta omana itsenään. Ihminen haluaa tulla hyväksytyksi ja vastaanotetuksi ja tuntee häpeää, jos näin ei käy. Jo kolmen kuukauden ikäisillä vauvoilla voidaan havaita häpeäreaktio, jos äiti ei vastaa vauvan lähestymisyrityksiin. Häpeän tunne puolestaan käynnistää joukon erilaisia korjaamis- ja välttämispyrkimyksiä, jotka voivat muodostua ihmiselle taakaksi.

Inhimillisessä tekijässä kuullaan kolme tarinaa häpeästä. AKT:n puheenjohtajana ja kansanedustajana tunnettu Risto Kuisma, tutkija Ben Malinen ja vyöhyketerapeutti Marjaliisa Koskensalo kertovat millaista on tulla sinuiksi häpeänsä kanssa.

Risto Kuisma joutui lapsena kestämään köyhyyden mukanaan tuomaa häpeää ja kiusaamista. Kun kesälläkään ei ollut muita kenkiä käytettäväksi kuin kunnan lahjoittamat hiihtomonot oli helppo joutua silmätikuksi.

Saadakseen kunnioitusta ja paetakseen kiusaamisen tuottamaa häpeää Risto halusi menestyä. Hän oli perfektionisti, joka loisti ensin koulussa ja sitten urallaan. Suoritusten piti olla aina vain parempia ja hänen piti kyetä saavuttamaan ja tekemään jo nuorena sellaista, mihin muut eivät pystyneet.

Jatkuva suorittaminen oli kuluttavaa ja Risto käytti alkoholia voidakseen ajoittain rentoutua ja päästää irti. Mutta juominen vain kasvatti häpeää, jota Risto koitti paeta ja mediakin tarttui hänen käytökseensä. Yhden uransa hävettävimmän hetken hän koki päätyessaan antamaan humalassa lausuntoja lehdistölle.

Käänne tuli lopulta pohjakosketuksen kautta, jonka jälkeen oli vain kaksi vaihtoehtoa: kuolema, jota Risto oli jo välillä suunnitellutkin, tai parantuminen. Risto hakeutui hoitoon ja siitä alkoi vuosia kestävä matka omaan itseen.

Ben Malisen tarina on samankaltainen. Hän peitti häpeää pärjäämisellä ja muita hauskuuttamalla, kunnes ristiriita syvimpien tunteiden ja ulkokuoren välillä oli niin suuri, että oli antauduttava muutokselle.

Ohjelmassa puhutaan paljon häpeän salaamisesta, siitä ettei ihminen uskalla katsoa itseään ja omaa menneisyyttään ja myöntää välttämättä edes itselleen, millaisista olosuhteista hän on tullut. Yleensä muutoksen tielle lähdetään vasta kun ollaan "selkä seinää vasten" toteaa terapeutti Marjaliisa Koskensalo. Tie voi olla alkuun hyvin kivuliuas, sillä ihminen joutuu kohtaamaan kaikki ne hankalat tunteet, joita hän on paennut. Palkintona on aito yhteys omaan itseensä ja itsensä näköinen ja tuntuinen elämä.

Häpeä on yksi ihmisen tunteista. Se ohjaa toimintaa mm. saaden ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia ja tarkastelemaan itseään. Liiallinen häpeä heikentää itseluottamusta ja aiheuttaa kelpaamattomuuden ja mitättömyyden tunteita. Häpeä voi aiheuttaa myös masennusta.

Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista, mikä ilmenee esim. Raamatun tarinassa Aatamin ja Eevan kokemasta alastomuutensa häpeästä (häpeän seksuaalinen aspekti) perisynnin jälkeen.

Lähde: Wikipedia