Hyppää pääsisältöön

Totoron luoja jää eläkkeelle

Miyazakin tuotantoyhtiön Studio Ghiblin johtaja Koji Hoshino kertoi että Kaze Tachinu -animaatio jää japanilaisen animaation mestarin Hayao Miyazakin viimeiseksi elokuvaksi.

Hayao Miyazaki on Totoron ja monen muun animaation taustalla. // Kuva: Everett Kennedy Brown / EPA

Studio Ghibli tiedotti sunnuntaina 1. syyskuuta Venetsian elokuvajuhlilla, että japanilaisen animaation mestari Hayao Miyazaki on päättänyt jäädä eläkkeelle. Asiasta kertoo Yle Uutiset. 72-vuotias Miyazaki onkin työskennellyt animaation parissa jo 1960-luvulta saakka, ja mies on tehtaillut melkoisen liudan menestyneitä piirrettyjä.

Miyazakin näillä näkymin viimeiseksi työksi jäävä Kaze Tachinu (The Wind Rises) -animaatio kilpailee Venetsian elokuvajuhlilla Kultaisesta leijonasta. Studio Ghiblin johtaja Koji Hoshino kertoi juhlilla Miyazakin järjestävän virallisen tiedotustilaisuuden eläkkeelle jäämisestään myöhemmin. Miyazaki ei itse osallistunut juhliin.

Tuulen laakson Nausicaä Laputa: Linna taivaallaNaapurini TotoroKikin lähettipalvelu Prinsessa MononokeHenkien kätkemäLiikkuva linnaPonyo rantakalliolla

Lähteet: Yle Uutiset