Hyppää pääsisältöön

Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia

Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenNahkamaalari Erika Forsmanin käsissä kierrätysnahka saa uuden elämän. Erika maalaa custom-maalauksia nahkatakeille, -laukuille, -kengille tai mille tahansa käyttöesineelle. Käyttäjän persoonallisuus on tärkein tekijä tilaustöissä, mutta mukana on myös jotain omaa - se on Erika Works.

- On pitänyt oppia tuntemaan nahka. Eri nahat, viimeistelyt ja pinta vaikuttaa siihen miten sitä kannattaa käsitellä. Kesti varmaan vuoden, ennen kuin keksin, mikä on minulle hyvä tapa maalata.

Erika on maalannut myös kankaalle, mutta pensselillä saa nahkaan pieniäkin yksityiskohtia. Kokeilemalla on löytynyt sopivat maalit.

- On jännä, miten pelkällä maalilla saa koko alkuperäisen tuotteen näyttämään erilaiselta. Esimerkiksi neliönmuotoisesta laukusta voi hävitä se neliskulmaisuus. 

Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenErika käyttää töissään pelkästään kierrätysnahkaa. Maalauspinta voi olla vaikka kirpparilta ostettu nahkatakki tai -shortsit. 

Nahasta on tehty paljon vaatteita, joiden malli on mennyt pois muodista.
- Nahasta on tehty paljon vaatteita, joiden malli on mennyt pois muodista. Olisi järjetöntä heittää se roskiin. Jos tuote on kerran jo tehty, pitäisi se käyttää mahdollisimman pitkälle. 

Inspiraation maalauksilleen Erika saa ihmisistä ja itse tuotteesta. Vaatteen malli tai leikkaus voi kertoa, mitä kohtaa voisi korostaa tai vaihtoehtoisesti peittää. 

- Idea ei tule yleensä valmiina, vaan se elää koko ajan ja kasvaa. Joskus käy niin, että idea ei sovikaan vaatteeseen, mutta sitten lähtee rakentamaan jotain toista. 

Nahkaan voi aina maalata päälle ja sitä voi hoitaa kuin nahkaa muutenkin. Maalilla voi myös peittää rikkinäisiä tai kuluneita kohtia.

Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenMaalaus asiakkaan persoonan mukaan

Erika kustomoi myös tilauksesta nahkavaatteita ja -laukkuja. Asiakas esittää toiveen tai idean, jonka Erika toteuttaa asiakkaan omaan esineeseen.

- Perusajatus on, että se korostaisi asiakkaan omaa persoonaa. Siitä tulisi asiakkaalle tärkeä tuote, jota ei ole kellään muulla ja siitä saa hyvän olon.

Usein asiakas haluaa "yllättyä" ja antaa Erikalle vapaat kädet. Joskus asiakkaat ovat vaativampia, jolloin Erika on joutunut venyttämään piirustustaitojaan.

- Miehet ovat usein vaativia. Sain piirtää varmaan sata pääkalloa, ennen kuin oli oikean näköinen.

Omituisin oli hedelmäkärpäsen munasarjat.
Erikalle on tullut myös hyvinkin erikoisia toiveita. Omituisin oli hedelmäkärpäsen munasarjat. Se tuli tulevalle tohtorille, jonka väitös liittyi siihen.

- Ne näyttivät loppujen lopuksi ihan kukilta, oikein nätin näköiset. 

- Vaikka työni eivät ole sellaisia taideteoksia, joita voi laittaa seinälle, huomaan, että olen antanut niihin paljon itsestäni, käyttänyt luovuutta ja energiaa.
Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenErika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenErika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenErika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri HuttunenErika Works maalaa nahkaan taideteoksia. Kuva: Siiri Huttunen

Linkit:

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Aamusydämellä: Tatuoidut

    Tatuoinneista on tullut valtakulttuuria.

    Tatuoinnit olivat aiemmin merimiesten ja vankien alakulttuuria, mutta nykyisin niistä on tullut osa valtakulttuuria. Yksittäinen tatuointi ei enää edes herätä huomiota, mutta jos tatuoinnit peittävät lähes koko kehon, on kyseessä vakavampi harrastus. Anu Lehtiölle ja Antti Räisäselle oma keho on taideprojekti.

  • Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

    Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

  • Kuka sinun vaatteesi on tehnyt?

    Vaateteollisuus etsii uusia, kestävämpiä materiaaleja ja kuluttaja etsii eettisiä vaatteita. Vaatekaupassa on käynnissä sama murros kuin ruokakaupassa: yhä useampi haluaa entistä parempaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Tyyli

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Hame vanhoista pöytäliinoista ja kanavatyötauluista

    Persoonallisen ja ekologisen hameen ohjeet.

    Vanhoja kanavatyötauluja saa kirpputorilta muutamalla eurolla, ja niitä voi uusiokäyttää vaatteiden somisteina. Näin syntyvät vaatteet ovat sekä persoonallisia että ekologisia! Vanhoista pöytäliinoista ja kirjontatöistä voi ommella vaikkapa hameen.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora teemalähetys kierrättämisestä

    Ruokaa, muotia ja asiantuntevia ihmisiä - kierrätysteemalla.

    Mikä luokitellaan jätteeksi ja miten suhtaudumme jätteeseen? Heitätkö sinä täysin ehjiä vaatteita roskiin - tai pois 20 kiloa ruokaa vuodessa? Miten tunnollisesti me suomalaiset kierrätämme jätteitämme? 6. syyskuuta, suorassa lähetyksessä valotetaan aihetta eri näkökulmista. Teemaa mukaillen iltaan mahtuu niin ruokaa, muotia kuin asiantuntevia vieraita.

  • Harmaan charmin voittokulku

    "Kun ei pukeudu kuin muut, ei tarvitse ajatella kuin muut."

    Kun täytin 30 vuotta, syntymäpäiväkutsussani oli Iris Apfelin kuva ja teksti: "ikääntyminen on etuoikeus". Ja etuoikeus se toden totta tuntuu olevan, kun seuraa, miten ikäihmisistä on tullut muotimaailman lemmikkejä.

  • #lapsistailaa-hassuttelu innosti pääsiäisenä

    #lapsistailaa - näistä asuista ei väriä ja stailia puutu!

    Puoli seitsemän #lapsistailaa-kuvahaaste innosti vanhempia ja lapsia hassuttelemaan yhdessä pääsiäisenä. Haaste levisi Instagramissa, kun Suomen suosituimmat perhebloggaajat innostuivat joukolla mukaan.

  • KoVe on uusi musta

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii!

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii! Tyyliviikolla vierailleen stylisti ja malli Maryam Razavin mielestä asun tyylikkyys syntyy siitä, että kantajalla on siinä mukava olla. Millainen on sinun #KoVe-tyylisi?

  • Kuuletko pieruverkkareiden kutsuhuudon?

    Miten ihanaa vaihtaa farkut mukaviin kotipöksyihin!

    Ah, miten ihanaa onkaan vaihtaa työpäivän jälkeen kiristävät farkut mukaviin kotipöksyihin! Ne tuntuvat niin hyviltä, mutta näyttävät varsin pahoilta. Pitäisikö parisuhteen vuoksi pukeutua paremmin myös kotona? Millainen on sinun kotiasusi - lähetä meille kuva!