Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Äidinkieli pääkuva

Kysymysarkisto: Äidinkieli ja kirjallisuus, 2013 syksy: tekstitaito

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Tarkennettu tehtävänumero: 4
Kysymys: Mitä 4 piti vastata? Mitkä ovat elokuva-arvosteluiden piirteet?

Vastaus: Arvostelu kertoo uutuudesta (tämmöinen elokuva on ilmestynyt), esittelee, analysoi ja lopulta päätyy perusteltuun arvioon siitä, onko elokuva hyvä, huono vaiko jotain siltä väliltä.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Tarkennettu tehtävänumero: 1, 2
Lähettäjä: Uusija

Kysymys: 1) Onko mahdollisuus neljään pisteeseen, jos kertoi, että kertoja paljastuu lapseksi mm. sanojen (äiti, isä, muut lapset), yksinkertaisten lauserakenteiden, epäollennaisen kuvailun, pilkkujen poisjätön, (kertojan )ala-arvoisen kohtelun, riitelyn, uhkailun, anelun, "kulkurin" merkityksen ymmärtämättömyyden ja mielikuvituksen perusteella?

2) Osuinko oikeaan, kun erittelin tekstissäni sukulaisuussuhteita (äiti-tytär, anoppi-miniä, sisaus), naapurisuhteita, puolisoiden suhdetta, suhdetta tuntemattomiin ja suhdetta kuolleisiin? Onko mahdollisuus saada neljä pistettä?

Vastaus: Onhan tuossa jo paljon asiaa. On mahdollista saada 4 p.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Tarkennettu tehtävänumero: -
Lähettäjä: M

Kysymys: Mihinkäs te kaikki argumentaatioanalyysit jätitte?

Vastaus: Kyllä tässäkin kokeessa on argumentaatioanalyysilla käyttöä, esimerkiksi tehtävässä 5.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: Anni

Kysymys: Lähteekö pisteitä, jos asettelin vastaukset samalla tavalla kuin essee vastauksissa?

Vastaus: Mitä tarkoitat "asettelemisella"? Typografiaa vai vastauksen rakennetta?

Typografia voi olla aika samanlainen, mutta esseen ja tekstitaidon vastauksen rakenne on erilaiden. Esseevastaus on napakampi eikä sidä paljon joutopuhetta (no ei kyllä esseekään ihan joutopuhetta).

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: Jappe

Kysymys: Menettääkö kaikki pisteet jos vahingossa väärä tehtävänumero unohtunut kokeeseen?

Vastaus: No eipä menetä, ehkei edes yhtä, kunhan vastauksesta muuten varmasti näkee, mihin kysymykseen se liittyy.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: jea

Kysymys: Oliko tekstissä esillä ollut Helmi hahmo äidin sisko ?

Vastaus: Ei siitä varmoja voitane olla.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: Nipsu

Kysymys: Miten suuressa osassa oikeakielisyys on tekstitaidon kokeessa?

Vastaus: Kieli on suuressa osassa myös tekstitaidon vastauksessa. Kuitenkin tekstitaidon kokeessa painottuvat enemmän tehtävänanto ja lukutaito. Mutta huono kieliasu voi kyllä raunioittaa hyvän vastauksen pistemäärän.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: mikko

Kysymys: Lähteekö pisteitä jos otsikon laittoi 10. riville ja kirjoittamisen aloitti vasta siittä pari riviä alempaa?

Vastaus: Ei.

Tehtävä: Yleinen kysymys kokeesta

Lähettäjä: äikkä

Kysymys: Mikäli vastauksessa ei maininnut kaikkia "hyvän vastauksen piirteitä" vaan vain osan niistä, paljonko pisteitä on odotettavissa?

Vastaus: Hyvään pistemäärän voi päästä, vaikka aivan kaikkia ei mainitsekaan. Paljon riipuu myös siitä, miten havaintonsa jäsentelee, ja mitkä ilmiöt katsoo tärkeiksi, mitkä sivuseikoiksi.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: näillämennään

Kysymys: Mitä seikkoja 1. kohtaan vaadittiin mainita?

Vastaus: Ks. hyvän vastauksen piirteet YTL:n nettisivuilla sekä vastauksiamme tuossa alapuolella.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: myövai

Kysymys: Montako kohtaa piti ykkös kysymyksessä kertoa että on lapsen näkemyksestä?Siel selvästi huomas kuka on kertoja ja usees kohdas sen näki.

Vastaus: Oh-hoi, tuohon on vaikea sanoa yleispätevästi mitään varmaa, sillä vastauksen voi jäsentää niin monin tavoin ja ryhmittelyt voivat olla erilaajuisia, -kokoisia ja -syvyisiä.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Tomi

Kysymys: Tuleeko pistevähennyksiä jos laittaa lähde viittaukseen väärän vuosiluvun?

Vastaus: Ei.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Albert

Kysymys: Miten olisi pitänyt toimia tuon selvimmän ilmentämisen, eli suoraan sanomisen kanssa? Itse laitoin sen, että kertoja puhuu perheestään ja sijoittaa itsensä sen lapseksi, ja sen kun alussa sanoo, ettei muutkaan lapset päässeet lomalle. Tuntui tyhmältä laittaa noi, koska ne oli niin selviä, mutta pakko se kai oli, koska selvästi niissä ilmennetään, että kertoja on lapsi?

Vastaus: Sananvalinnoistahan siinä on kyse (esim. substantiivit äiti, isoäiti tai "mukaanlukeva" pronomini me tai "me lapset", "muita lapsia"), eikö totta?

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Epätietoinen_98

Kysymys: Tuliko plussaa jos laittoi että lompakon mukaanottamisesta mainitseminen ilmensi lapsen näkökulmaa?:) koska eihän aikuinen siitä mainitse.

Vastaus: Plussaa, bonusta ja vaikka mitä vielä.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: väsynyt

Kysymys: Riittikö jos käsitteli sana-, lause- ja rakennetasolla lapsenomaista tyyliä tekstissä ja sen lisäksi mm. Lapsellista mielikuvitusta/eläytymistä, aikuisten ihailua ja vertailua toisiin lapsiin..? Kahteen sivuun ei kauheasti mahdu.

Vastaus: Tekstitaidon vastauksessa tiiviisti esittämisen taito on yksi selvä ansio. Näkemättä tekstiäsi on vaikea sanoa, kuinka hyvin olet siinä onnistunut, mutta hyviä havaintoja olet joka tapauksessa tehnyt. Toivon, että hyvät perustelut ovat lisäksi mukana.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Tomppi

Kysymys: Laitoin, että "Tekstin minä-kertoja ja kirjoittaja, Leena, on pieni tyttö..." Onko se väärin rinnastaa minä-kertoja ja kirjoittaja, vaikka ne nyt tuntuivatkin samalta tekstissä, kysymyksen huomioon ottaen?

Vastaus: Kirjoittajuus tuntuu tässä kohtaa ylimääräiseltä pohdittavalta - etenkin tehtävänantoon nähden, mutta näin etäältä on vaikea sanoa, mitä täsmällisemmin tarkoitat kirjoittajalla.

Tehtävä: 1

Tarkennettu tehtävänumero: 1
Lähettäjä: Ninna

Kysymys: Mitä tässä kuului mainita?

Vastaus: Yleispätevä vastaus löytyy YTL:n verkkosivuilta ns. hyvän vastauksen piirteistä, tehtävä 1. Yksityiskohdista ja tulkintavaihtoehdoista on lisää muissa vastauksissamme.

Tehtävä: 1

Kysymys: Jos tehtävässä kertoi syitä miks kertoja on lapsi menikö se ohi aiheen?

Vastaus: Hieman meni sivuun, sillä kertojaa ei sinänsä kysytty. Ihan huti ei kuitenkaan välttämättä mennä kertojan erittelylläkään.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: pohdin

Kysymys: Millaisia äidinkielen käsitteitä tehtävään vastatessa olisi pitänyt osata käyttää? Lähtikö vastaus yhtään oikeaan suuntaan, kun kirjoitin minäkertojasta (puhuu lapsista "me"-muodossa), puhutteluista (kertoja puhuttelee isänä ja äitinä eli sukulaisuussuhteiden kautta, kertojaa puhutellaan Leenana, joka taustatiedoissa nimetään lapseksi) ja henkilöiden käytöksestä (esim. junassa lapsekas töniminen jalkatilan takia)?

Vastaus: Olet lähtenyt aivan oikeaan suuntaan, hyvä!

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Minävain

Kysymys: Ei kai mennyt ohi aiheen kun puhui kielestä siltä kannalta, että sanavalinnoissa on huomioitu lapsen kielen kehitys, jonka vuoksi romaanin luku on sanastoltaan melko konkreettista. Puhuin myös siitä, miten tunteiden kuvaus paljastaa, että teksti on kirjoitettu lapsne näkökulmasta, että tunteita kuvaillaan lähinnä ruumiin reaktioiden kautta eikä sanoilla (lapsi esim. itki yhdessä kohdassa, eikä sanonut olevansa surullinen). Niinhän lapset tekevät? Sitten mainitsin myös että näkökulma paljastuu myös siitä, että kertoja tarkkailee paljon vanhempiaan niin kuin lapset yleensäkin. Ei kai nämä menneet ohi aiheen?

Vastaus: Hienoja havaintoja.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: en ymmärrä

Kysymys: Mitä tarkalleen tähän kysymykseen kannatti vastata? Itse käytin myös termiä kertoja pari kertaa viitaten Leenaan, siihen lapseen. Toivottavasti ei mene pisteitä sen takia.

Vastaus: Kertoja on hyvä käsite tässä käytettäväksi - siitä pikemminkin saa pisteitä! Ideana oli tehdä päätelmiä siitä, mistä lapsen näkökulman tunnistaa, kuten (kertojan) tietyistä kiinnostuksenkohteista, havaintojen ja tulkintojen abstraktiotasosta, riippuvuudesta vanhempiin(nsa), ilmaisutavoista jne.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Pelokas kokelas

Kysymys: Millä tavoin tässä näkyi lapsen näkökulma? Esimerkkejä?

Vastaus: Ks. muita vastauksiamme ja YTL:n verkkosivuilla olevia ns. hyvän vastauksen piirteitä, jotka antavat perustiedot juuri tähän kysymykseen.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Ansku

Kysymys: Kirjoitin tehtävän 1 vastaukseen mm. tekstin kerronnan lapsenomaisesta kielestä, siitä kuinka kerronnassa lapsi kertoi raskaista asioista (alkoholin käyttö yms.) lapsen silmin tajuamatta tilanteen todellista vakavuutta, siitä miten kerronnassa kerrottiin lapsia kiinnostavista asioista (kesäleiri jne, aikuinen ei kertoisi niistä) sekä asioiden liioittelusta (ainakin 1000 kukkaa...jne). Menikö ihan metsään tämä vastaus vai tajusinko tehtävän idean edes osittain oikein? Kiitos paljon etukäteen!

Vastaus: Hyvältä vaikuttaa!

Tehtävä: 1

Lähettäjä: minähuolestunut

Kysymys: Vastasko ykkösessä oikein, jos nosti esiin lapsen suhtautumisen vanhempien alkoholin käyttöön (ei osannut kritisoida kuin aikuinen), lapsi piti asioita itsestäänselvyyksinä sen enempää kyseenalaistamatta, lapsen mittasuhteet hakusessa (kunnan kesäleirillä=maailman äärissä) ja huomio tekstin kirjoitustyylin (kuin lapsen tajunnanvirtaa, ei jäsennelty eikä sidosteinen)

Vastaus: Oikealta vaikuttaa.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: hitsit minkä tein :(

Kysymys: Äääh, kuinka monta pistettä otsikon unohtamisesta lähtee?

Vastaus: Ei välttämättä yhtään. Otsikon puuttuminen on puute, mutta se yksi puute vastauksen ansioiden ja puutteiden joukossa. Noin niin kuin automaattisesti siitä ei rokoteta.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: anna

Kysymys: Paljonko pisteitä menetän siitä kun sanoin kertojaa kaikkitietäväksi? Kuvailin kuitenkin että tarinaa kuvattiin tytön ajatusten, dialogien ja tapahtumien kuvailun avulla (tytön näkökulmasta). Meni vaan termit sekaisin kiireessa.

Vastaus: Pistemäärävähennystä ei tietystikään voi suoraan sanoa, mutta aika iso tulkintavirhe on sattunut. (Kaikkitietävä lapsi?) Kenties muu osa vastauksestasi kuitenkin kompensoi lipsahdusta?

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Viljami

Kysymys: Menikö vikaan jos totesi Lotan olevan henkisesti aikuinen? Muuten vastasin suunnilleen tehtävänantoon, mutta pohdiskelin asiaa lopussa.

Vastaus: Kukahan on Lotta?!

Tehtävä: 1

Lähettäjä: maija

Kysymys: Oliko väärin pohtia kieltä, eli sanavalintoja sekä lause-ja rakennetasolla?( lauseet alkoivat usein konjuktioilla "ja" tai "mutta", ja lauseet olivat useimmiten päälauseita, joka teki lapsenomaisen vaikutelman)

Vastaus: Ei ole todellakaan väärin, mutta tekstissä on paljon muutakin samansuuntaista, eikö vain?

Tehtävä: 1

Kysymys: Onko vakavaa, jos ei erikseen maininnut, että kertoja on minäkertoja, mutta muuten käytti esimerkiksi sitaatteja joissa ilmenee että kertoja on juurikin minäkertoja?

/ laitoin äsken vahingossa tehtävänumeroksi 2, vaikka tarkoitin tehtävää 1!

Vastaus: Ei erityisen vakavaa.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Hhh

Kysymys: Saako pisteitä jos ei tajunnut kertoa itse leikkipuistoista yms. Mutta kerroin Leenan retorisista keinoista mm. Luettelointi ja liioittelu, joita lapsi puhuessaan "yleensä käyttää"

Vastaus: Tekstiaineistossa on paljon erilaisia aineksia, joista voi valita ja koota kokonaisuuden. Lapsenomaiset puhetavat ovat yksi hyvä havaintokimppu.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: anna

Kysymys: Analysoin lapsen uteliaisuutta esim. kohdassa jossa mummi ei enään kerro vastausta kysymykseen sen osuessa arkaan kohtaan (entinen rakastaja?), lapsi kuitenkin kuuli äitin puhuvan helmin kanssa puhelimessa tästä "taiteilijasta", eli oletin lapsen salakuunnelleen uteliaisuuttaan. Hyvän vastauksen piirteiss ei mainittu tästä mitään, onko tämä mielestänne silti tarpeesi hyvin perusteltu ja saako siitä pistettä?

Vastaus: Tämä on mahdollinen tulkinta lapselle ominaisista kiinnostuksenkohteista. Ns. hyvän vastauksen piirteisiin ei millään saa mahtumaan kaikkia kokelaiden hienoja oivalluksia - mutta niistä kyllä yleensä palkitaan!

Tehtävä: 1

Lähettäjä: turhautunut uusija

Kysymys: Kysymys oli: mistä ilmenee, että teksti on kirjotettu lapsennäkökulmasta, joten vastasin mielestäni tarkasti kysyttyyn, kun kerroin että kertoja kertoo mitä äiti, isä tekevät. Hän puhuu itsestään yhteydessä lapsiin : me lapset saatiin... ja että junassa käytävässä vuoropuhelussa ilmenee että kertoja on kimmon ja ailin lapsi leena. Sitten katsoin noi hyvän vastauksen piirteet ja tajusin kirjoittavani puuta heinää kokeessa? Miten kysymyksen tuolla tavalla olisi voinut ymmärtää? Typerää kun tämmöinen määrittäää äidinkielen taitoni, kun itsekkin tiedän sen olevan vahvin aineeni ja silti saan siitä huonoimman numeron.

Vastaus: Myös nuo sinun havaintosi esim. käytetyistä nimityksistä ja niiden kautta osoitetuista rooleista tai positioista ovat relevantteja, ja niistä saa pisteitä, älä huoli. Kuten toisaallakin on sanottu, varsin lyhyisiin hyvän vastauksen piirteisiin ei millään kaikkea saa mahtumaan, mutta jotakin olennaista sentään.

Tehtävä: 1

Lähettäjä: Jussi

Kysymys: Mitä jos mainitsi lapsen kertovan "maailman äärestään" eli kuvailevan reitin konkreettisesti (. Ensimmäiselle laiturille päästiin kun ajettiin pyörällä rautatien läheltä

pikkumetsän läpi rantametsään ja Saltsjöbadenin pienen jäätelökioskin ohi.) Kun taas aikuinen sanoisi vain osoitteen?

Tai toi lapsen näkökulmaa esiin sillä, että lapset yleensä keskittyvät esim. jalkatilan reiluun jakamiseen ja nahistelevat kun taas aikuiset eivät tollaiseen keskity?

Otin myös esiin sen, että kun lapsi kysyi : "Kuka on maalannut taulut?" Ja mummin vastaus : "Leena pieni, sinun pitää olla hiljaa kun puhut kanssani" niin tulkitsin sen niin, että pientä lasta haluttiin suojella siltä ajatukselta, että isoäidillä olisi uusi kevyempi ja nuoremman miehen kanssa suhde (sa. Taiteilija

oli kaksikymmentä vuotta nuorempi kuin mummi. Hän oli kulkuri. Mutta hän tuli

aina takaisin Kokkolan mummin luo.)

Ja sit lapsenomaiset ilmaisut kuten (Kakka näytti elävältä kuumaisemalta kaukana alhaalla. ) mitä tuskin aikuinen sanoisi?

Vastaus: Kaikki erinomaisia havaintoja tehtävänannon suunnassa! Hienoa.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: kokelas

Kysymys: Millaisia asioita vastauksessa olisi tullut käsitellä?

Vastaus: Tätä on käsitelty jo useissa kysymyksissä ja vastauksissa.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: töttöröö

Kysymys: Millaisia käsitteitä tähän tehtävään olisi pitänyt liittää? Tuntui vaikealta keksiä sopivia käsitteitä, kun tehtävän aihe oli niin "yleismaailmallinen".

Vastaus: Ei se aihe ihan "yleismaailmallinen". Nyt on kyse juuri tässä katkelmassa käsitellyistä aikuisten välisistä suhteista.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: supisuomalainen

Kysymys: 2. kysymyksessä kysyttiin aikuisten välisistä suhteista. Kelpasiko, jos kirjoitti myös millainen ¨sukulaissuhde¨ henkilöillä oli.

Vastaus: Sukulaisuus on katkelmassa yksi seikka ihmisten välisissä suhteissa. Mutta sukulaisuussuhde ei vielä kerro, millainen se suhde on (läheinen, etäinen, riitaisa?).

Tehtävä: 2

Lähettäjä: MZHK

Kysymys: 2. kysymyksessä haluttiin tietää aikuisten välisistä suhteista. Millaista ¨suhdetta¨tehtävässä haettiin?

Vastaus: Tätä kysymystä on käsitelty jo useassa kysymyksessä ja vastauksessa.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: mävaan

Kysymys: Kysyttiinkö aikuisten välisistä suhteista yleensä vai tuossa tekstissä?

Vastaus: Tuossa tekstissä. Juuri tämän tekstin perusteella niistä piti kirjoittaa.

Tehtävä: 2

Kysymys: Miten tehtävään olisi pitänyt vastata? Riittääkö, jos käsitteli sitä, millaisia erilaisia suhteita aikuisten välillä tekstin mukaan on? Kirjoitin mm. parisuhteesta, ystävyyssuhteesta ja sukulaissuhteista.

Vastaus: Tätä kysymystä on käsitelty jo useassa kysymyksessä ja vastauksessa.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: Järvielisa

Kysymys: Tarkastelin anoppi-miniä -,vaimo-mies,kokkolan mummi-lapsi-ja lapsen mies suhdetta,äiti-poikasuhdetta. Riittikö nämä vai olisiko pitänyt tarkastella jotain muitakin ihmissuhteita?

Vastaus: Olihan tuossa jo aika tavalla aikuisten välisiä suhteita ja varmaankin juuri ne tärkeimmät.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: anna

Kysymys: Kenen kaikkien aikuisten välejä piti ottaa huomioon?

Menikö huti jos väitin isän äitin olevan tarinassa esiintynyt "kokkolan mummi" ja äitin äitin olevan "isoäiti helsingissä"? Perustelin toki.

Vastaus: Katkelmassa on aika paljon aikuisia, ja heidän välillään on monenlaisia suhteita. Koko ajan on näkyvillä äidin ja isän suhde. Sitten tulevat vielä kertojan vanhempien eli isän ja äidin suhteet isoäiteihin. Lisäksi nähdään ja kuullaan muutamia naapureita. Tärkeimpiä lienevät äidin ja isän väliset suhteet sekä äidin ja isän suhteet äiteihinsä eli kertojan isoäitiin.

Katkelman perusteella on hiukan vaikea päätellä, onko Kokkolan mummi isänäiti vai äidinäiti. Näyttää siltä, että Kokkolan mummi on isän äiti.

Tehtävä: 2

Kysymys: Oliko alkoholismi yksi asia joka olisi pitänyt mainita tässä tehtävässä? Muusta en oikein selittänytkään...

Vastaus: Alkolismi on katkelmassa sekä ihmisiä yhdistävä että heitä erottava seikka. Se on läsnä useimmissa aikuisten välisissä suhteissa. Mutta ei alkoholismi varaan ehkä ihan kokonaan olisi kannattanut vastausta rakentaa, sillä muutkin seikat vaikuttavat aikuisten välisiin suhteisiin.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: abi

Kysymys: Menikö ihan päin puuta jos laittoi myös vanhempien suhteesta lapsiin? Sen huomasin vasta lopuksi ja asiassa muuten pysyin. Voiko pisteitä vähentää 0 vaikka tuon virheen takia?

Vastaus: Tehtävänanto edellyttää aikuisten välisten suhteiden selvittely. Suhde lapsiin on siis vastauksessa turhaa. Ei kai vastaus sentään nollaan mene, jos kerran olet käsitellyt myös aikuitsen välisiä suhteita.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: Ammeee

Kysymys: Olisiko Hilma/Vilma pitänyt pystyä päättelemään Ailin siskoksi?

Vastaus: Ei ehkä olisi tarvinnut sen miettimiseen juuttua. Saattoi olla.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: MM

Kysymys: Kaipaisin hieman tarkennusta että minkälaista lähestymistapaa tässä kaivattiin? Mielestäni kysymyksenannolla pystyi vastaamaan teknisesti ja sisällöllisesti todella erilaisia vastauksia (enemmän semmoinen selostava että mitä siinä tekstissä kerrottiin tai semmoinen tekstiä analysoiva että millä tavoin kirjoittaja on tuonut esille niitä asioita). Kirjoitin itse kaksi eri vastausta joista valikoin lopullisen.

Vastaus: Lähestymistapoja ja vastauksen rakentamisen mahdollisuuksia on tosiaan monia. Teho riippuu siitä, miten hyvin niillä saadaan esiin aikuisten välisiä suhteita.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: kolli

Kysymys: Onko vakavaa, jos ei erikseen maininnut, että kertoja on minäkertoja, mutta muuten käytti esimerkiksi sitaatteja joissa ilmenee että kertoja on juurikin minäkertoja?

Vastaus: En pitäisi kovin vakavana. Tehtävässä on tärkeintä aikuisten välisten suhteiden pohtiminen.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: Haluan tietää!!

Kysymys: Mitä kaikkea aikuisten välisistä suhteista lukijalle kerrotaan?

Vastaus: No aika paljon kaikenlaista. Mutta kaikkea ei kerrota suoraan, vaan lukijan täytyy myös päätellä asioita siitä, miten aikuiset käyttäytyvät ja puhuvat. En nyt tässä rupea tekemään.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: Azu

Kysymys: Tehtävässä numero kaksi kysytään, mitä teksti "kertoo lukijalle aikuisten välisistä suhteista". Tarkoittaako tämä PELKÄSTÄÄN aikuisten välisiä suhteita itse romaanissa, vai saiko aihetta laajentaa hieman yleismaailmallisemmaksi, antaen havaintoja tekstin pohjalta, mutta laajentaen vastausta muuhunkin kuin itse tekstiin?

Vastaus: Ei siinä tehtävässä tarvitse ruveta "yleismaailmalliseksi". Kyse on juuri tässä katkelmassa olevista aikuisten välisistä suhteista.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: mummit sekaisin

Kysymys: Millä perusteella Kokkolan mummi on äidinäiti ja Helsingin isoäiti isänäiti? Ei sitä suoranaisesti sanota missään vaiheessa, ja mielestäni asian voi tulkita kummin päin tahansa! Kimmo lauleli Kokkolan mummin kanssa iloisena, joten ajattelin jotenkin automaattisesti, että siinä äiti ja lapsi laulelevat, kun taas Aili ja Helsingin isoäiti riitelevät keskenään, joten ovat varmaankin läheistä sukua. Olen kyllä nähtävästi ollut ihan metsässä vastausteni kanssa, voi itku.

Vastaus: Hyvä kysymys, erittäin hyvä. Me kaksi päivystävää sensoria päädyimme siihen, että Kokkolan mummi voisi olla katkelman isän äiti. No nyt hyvän vastauksen piirteissä sanotaan toisin. Katkelman perusteella on asia on tosiaan hankala ratkaista. Pitänee siis päätyä siihen, että kummallekin tulkinnalle on perusteita.

Tehtävä: 2

Kysymys: Lähteekö pisteitä, jos kirjoitti että vanhempien suhde isoäiteihin on varauksellinen, kun hyvän vastauksen piirteissä lukee suhteen Kokkolan mummiin olleen lämmin? Onko vakavaa, jos käsitteli aihetta yleisellä tasolla tekstin pohjalta, mutta ei nostanut tekstin kohtia paljon esimerkeiksi? Kirjoitin vanhempien suhteen olevan riitaisa ja että he eivät tue toisiaan ja että aikuisilla on monesti tarve näyttää muille ihmisille (erityisesti sukulaisille) pärjäävänsä hyvin, esimerkkinä äidin kampaajallakäynti ja isän arjesta poikkeava pukeutuminen? Lisäksi suhde isoäiteihin, mutta ei suhdetta naapureihin. Alkoi nyt huolestuttaa millä tasolla tämän tehtävän pisteet saattaisi olla, että laskevatko paljonkin...

Vastaus: Ei välttämättä lähde, jos muuta asiaa on paljon. Kovin "yleisellä tasolla" ei kyllä olisi kannattanut liikkua, ja havainnot olisi ollut hyvä perustella tekstihavainnoin. Mutta on tuossa vastauksessa runsaasti asiaa.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: huolestunut

Kysymys: Mitä jos tulkitsikin romaanin sukulaissuhteita niin, että Kokkolan mummi oli isänäiti ja Helsingin isoäiti äidinäiti? Perustelin näkökantani vastauksessani sillä, että tulkitsin isän ja mummin lauluhetken perusteella heidät hyvin läheisiksi. Äiti taas olisi kinastellut isoäidin eli äitinsä kanssa, koska en ajatellut, että hän olisi ollut anopilleen niin ilkeä. En itse ainakaan löytänyt mitään selvää kohtaa, jossa näitä sukulaisuussuhteita olisi selitetty yksiselitteisesti.

Vastaus: Olen aivan samaan mieltä. Tätä asiaa käsittelin jo aikaisemmassa vastauksessani, katso siis vastausten joukosta.

Tehtävä: 2

Lähettäjä: aivohalvaus

Kysymys: Vastauksessa hyviä mallin mukaisia havaintoja vanhempien suhteesta ja naapurisuhteista mutta tulkittu väärin kumpi mummoista on kumman vanhemman äiti. Meneekö ihan nollille tästä virheestä vaikka havainnot mummoistakin muuten ihan oikeita?

Vastaus: Ei varmana mene nollille. Me päivystävät sensorit täällä päädyimme mekin eri tulokseen kuin hyvän vastauksen piirteet. Ei mene nollille. Katkelman perusteella voi päätyä eri näkemyksiin siitä, kuka kenenkin äitimuori on. Tässä päädytään kaiketi siihen, että molemmat tulkinnat hyväksytään. Lukemalla koko romaani asia toki valkenee, mutta tässä tehtävässä pitää toimia katkelman perusteella.

Tehtävä: 3

Lähettäjä: Venlamatilda

Kysymys: Mitä kaikkea olisi pitänyt mainita?

Vastaus: Katso hyvän vastauksen piirteitä (YTL:n nettisivuilla) sekä aikaisempia vastauksiani.

Tehtävä: 3

Lähettäjä: Rita

Kysymys: Mitä sisältyy draaman kaaren erittelyyn? Onko tärkeää huomata esimerkiksi kerronnan aukot, ennakoinnit ja takaumat ja muut rakenteelliset piirteet?

Vastaus: No eh, juu. Ainakin ennakoinnit vihjaavat tulevaan, ovat siis lisäämässä jännitystä ennen kuin jotakin tapahtuu. Kohtaukset ovat draaman kaaren kannalta tärkeimpiä. Ks. myös muut kysymykset ja vastaukset tästä aiheesta.

Tehtävä: 3

Kysymys: Miten tarkasti draaman kaaren eri vaiheet täytyy mainita? Tekstin ensimmäiset kappaleet luokittelin kehittelyksi ja Kokkolan mummin luona olon huippukohtaa edeltäväksi vaiheeksi. Huippukohta oli mielestäni, kun Helsingissä rahat loppuivat ja isoäiti heitti pihalle. Loppuratkaisuahan tekstissä ei ollut? Onko nämä kaaren vaiheet liian epämääräisiä?

Vastaus: Draaman kaaret voi katkelmasta hahmottaa useallakin tavalla. Yksi mahdollinen on esitetty hyvän vastauksen piirteissä YTL:n sivuilla. Olennaista kaiketi on havaita, miten välillä edetään rauhallisesti, taustatietoja luetellen. Yksi jännitys tiivistyy ja huipentuu suureen huoleen äidin myöhästymisstä. Yksi kohokohta on iloinen lauleskelu Kokkolan munnin luona. Lisäksi voi hahmottaa eräänlaista intensiteetin vaihtelua (pientä riitelyä koko ajan). Lopusta on voi ajatella, että kaikki huipentuu tosi kurjaksi - mutta toisaalta: sellaista se on ollut ennenkin.

Tehtävä: 4

Lähettäjä: nieminen

Kysymys: Riittävätkö elokuva-arvostelun peruspiirteet saamaan jonkin verran pisteitä?

Vastaus: Kyllä varmasti riittävät.

Tehtävä: 4

Lähettäjä: Kokelas

Kysymys: Mainitsin, että teksti koostuu tekstilajille tyypillisistä tekstielementeistä, kriitikko esittelee elokuvan perustiedot, hän arvottaa elokuvaa ja myös selostaa elokuvan juonirakennetta, aihetta ja teemaa, jättäen kuitenkin aukkoja. Lisäksi tein havaintoja kielestä. Kuulostaako hyvältä?

Vastaus: Kuulostaa todella hyvältä.

Tehtävä: 4

Kysymys: Menikö aiheen vierestä kun kirjoitin että siinä mainittiin näyttelijät, elokuvan kesto, otsikon vieressä ne tähdet, arvostelua, henkilöstö jne? En oikein ymmärtänyt kysymystä koska minusta oli selvää että tämä oli arvostelu.

Vastaus: Sepä - millä perusteella oli selvää, että kyseessä on arvostelu eikä esim. esittely, tiedote tai jokin ihan muu tekstilaji. Joitakin osumia listassasi on.

Tehtävä: 4

Kysymys: Millä tavoin aikuisten välisiä suhteita tuli käsitellä?

Vastaus: Ks. kysymykseen 2 kertyviä vastauksia; siihenhän tämä liittynee.

Tehtävä: 4

Lähettäjä: Anna

Kysymys: Menikö tehtävä 4 päin metsiä, jos erittelin retorisia keinoja sekä arvostelunrakennetta ja vaikuttavuutta. Kirjoitin, että arvostelun tarkoituksena on ohjata lukija kiinnostumaan elokuvasta (perustelin väitteen esimerkein). ??

Vastaus: Ihan metsään ei mennyt, mutta ehkä jotkin yksittäiset kohdat päin puuta... Tekstin tehtävien kauttakin tekstilaji voidaan toki tunnistaa, mutta silloin on hyvä perustella se erityisen painavin tekstihavainnoin, kuten kaiketi teitkin. Pelkällä retoriikan erittelyllä ilman selvää yhteyttä tehtävänantoon ei silti ihan parhaimpiin pisteisin päästäne.

Tehtävä: 4

Lähettäjä: Floppi

Kysymys: Moi, saako pisteitä jos on kertonut Tuuve Aron käyttämistä retorisista keinoista ja tehtävän kuvasta. En kirjoittanut pitää elokuvan pituudesta yms. Olevista ylhäällä olevista tiedoista, jotka olivat mustissa mutta kerroin, että tekstin huomasi arvosteluksi, kun Aro puhui sahaamisesta ja siitä alaspäin

Vastaus: Apuah, saisinko saman suomeksi?

Tehtävä: 4

Kysymys: Kun viittasin tekstin julkaisupaikkaan, haittaako jos kirjoitin sulkuihin ainoastaan "www.mtv3.fi/viihde/elokuvat" (en ole varma menikö osoite aivan noin, mutta joka tapauksessa pelkästään sen alun siitä pitkästä osoiterimpsusta ennen kauheaa numero-ja viivamyrskyä kirjoitin)

Vastaus: Ei haittaa, ilmaisun ekonomisuus voi olla pelkästään hyväkin tässä tapauksessa.

Tehtävä: 4

Lähettäjä: 100000

Kysymys: Saako pisteitä jos on kertonut arvostelijan käyttämistä retorisista keinoista tekstissä?

Vastaus: Jos yhdistit ne selvästi tehtävänannossa kysyttyyn.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: Hupsista

Kysymys: Kuinka paljon vaaditaan tekstien rakenteiden, kielen ym. erittelyä (täsmäkäsittein)? Huolena fokuksen mukana säilyttäminen!

Vastaus: Tähän jo kerran vastasin...

Tehtävä: 5

Tarkennettu tehtävänumero: 5
Lähettäjä: Kokelas

Kysymys: Mainitsin muun muassa kriitikoiden näkemykset ohjauksesta, näyttelijöiden suorituksista, elokuvan teemasta ja juonirakenteesta. Lisäksi kirjoitin kriitikoiden käyttämästä kielestä ja miten se ilmentää heidän näkemyksiään. Otin myös huomioon tekstin kontekstin vaikutuksen tyyliin. Kuulostaako oikealta?

Vastaus: Kuulosta hienolta ja oikealta.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: Ruusunen

Kysymys: Pitikö tehtävässä 5 kirjoittaa pitkä internetosoite teoksen esittelyn yhteydessä, vai riittikö jos kirjoitti esimerkiksi että julkaistu mtv3:n internetsuvilla ja lisäksi päivämäärän? Ohjeissahan kuitenkin luki, että lähdetään siitä että tekstin lukija tuntee aineiston.

Vastaus: Jälkimmäinen viittaustapa on riittävä.

Tehtävä: 5

Kysymys: Kysmys on vertaile kahden elokuvan kriitikon näkemyksiä mitä se 'näkemyksiä' sana tarkoittaa?

Vastaus: Näkemyksellä haetaan kriitikoiden perusteltua kantaa ja/tai mielipidettä nähdystä elokuvasta. Olennaista varmasti on, miten kriitikot kantaansa perustelevat. Argumentaatiostakin on, taas kerran, kyse.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: Hupsista

Kysymys: Kuinka paljon vaaditaan tekstien rakenteiden, kielen ym. erittelyä (täsmäkäsittein)? Huolena fokuksen eli näkemysten säilyttäminen, joka ei sinällään suoraan esim. rakenteisiin liity!

Vastaus: Rakenteet ja kielen erittely kuuluvat pikemminkin tehtävään 4 (tekstilaji), mutta kyllä jonkin verran tässäkin kysymyksessä kielenpiirteet auttavat tulkitsemaan kriitikoiden kantaa.

Tehtävä: 5

Kysymys: Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä tehtävässä täytyi ottaa huomioon jos tavoitteena on 4-5 pistettä?

Vastaus: YTL:n verkkosivuille ilmestyy pian - noin klo 17.15 - ns. hyvän vastauksen piirteet, jossa tähänkin vastataan seikkaperäisehkösti.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: abi13

Kysymys: Mitä tehtävässä olisi pitänyt käsitellä, jotta yltää korkeisiin pisteisiin?

Vastaus: Esim. sitä, millä tavoin kriitikot perustelevat näkemyksensä ja missä valossa tai kehyksessä he tarkastelevat näkemäänsä elokuvaa. Aro esim. on katsonut elokuvaa vahvasti taideteoksena ja draamaelokuvana, kun taas Vartiainen tarkastelee elokuvaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja vertaa sitä muihin samaa aihetta tai tematiikkaa käsitteleviin teoksiin. Näkemysten eroja voi perustella myös kriitikoiden tavoilla arvottaa elokuvia (mm. sananvalinnat). Tähtien lukumäärästä osaa jokainen varmasti päätellä jotain.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: julia

Kysymys: Olenko aivan hakoteillä, jos tehtävässä 5 en käsitellyt argumentaatiota, vaan ryhmittelin vain esim. elokuvan nimi, näyttelijät, aihe yms ja vertailin sitten elokuvakriitikkojen näkemyksiä näistä asioista?

Vastaus: Et ole hakoteillä. Vastauksen voi rakentaa eri tavoin käsitteellistämällä.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: Nimi Erkki

Kysymys: Meniköhän pahasti metsään, jos kirjoitti, että Vartiainen arvosteli elokuvaa enemmän omalta kantiltaan? Tai siis Vartiainen tuntui olevan pettynyt, kun ruotsinsuomalaisuutta ei käsitelty hänen mielestään kovin hyvin ja se yle teeman sarja onnistuu siinä paremmin. Aro arvioi enemmänkin koko ajan pelkkää elokuvaa eikä viitannut muihin teoksiin

Vastaus: Kriitikoiden omia valintoja ja arvostuksiahan molemmat arvostelut kuvastavat. Vastauksesi varmaankin seisoo perustelujesi varassa.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: upsi

Kysymys: Jos ei ole hoksannut erikseen mainita että Aroon katsonut elokuvaaa taidetoksena, mutta on huomannut että Vartiainen on katsonut elokuvaa lähinnäyhteiskuntakritiikkinä, ja vastaus muuten täyttää hyvän vastauksen piirteiden kriteerit niin onkohan mahdollista yltää kuuteen pisteeseen?

Vastaus: Jos Aron näkemystä on muuten hyvin eritelty, se voi olla toki mahdollista, mutta varmaksi ei voi sanoa näkemättä koko hienoa vastaustasi.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: hupsistakeikkaa

Kysymys: Kirjoitin tehtävään 5 mielipiteden eroavaisuuden lisäksi siitä, kuinka ensimmäisessä arvostelussa annettiin ymmärtää että elokuvan päähenkilö oli tyytyväinen elämäänsä aikuisena ja toisessa tekstissä sanottiin selvästi, että menneisyyden tapahtumat vaivasivat häntä koko aikuisiän. Mielestäni nämä olivat eriäviä NÄKEMYKSIÄ juonesta, mutta tätä ei ilmeisesti vastaukselta haettu? Rokotetaankohtan tuosta runsaasti pisteitä? Olenko käsyttänyt näkemys-käsitteen väärin, kun ajattelin sen olevan mielipidettä laajempi? Jos selitin hyvin eriävistä mielipiteistä, onko vielä mahdollisuudet saada n. 4-5 pistettä?

Vastaus: Onpas tarkkaa luentaa! Kyllä sillä yleensä pikemminkin pisteitä saa kuin menettää. Näkemys on - minunkin mielestäni - mielipidettä syvällisempi tai pohditumpi käsitys asiasta.

Tehtävä: 5

Lähettäjä: huolissaan

Kysymys: Onko mahdollisuuksia neljään pisteeseen, jos ei maininnut argumentaatiota tai retorisia keinoja, mutta ryhmitteli selkeästi kriitikkojen näkemyksiä elokuvan osista, kuten aiheesta, rakenteesta, näyttelijöistä ja nimestä?

Vastaus: Voisi olla.

  • Abitreenien yo-koelähetys: äidinkieli, lukutaidon koe

    Lähetyksessä keskustellaan päivän yo-kokeesta.

    Abitreenien yo-koelähetyksessä käydään läpi päivän äidinkielen lukutaidon koe ja pohditaan, mitä täydellisiin vastauksiin vaadittiin. Keskustelemassa ovat Ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntija, aineenopettaja ja kokeen tehnyt kokelas.

  • 2019 syksy: äidinkieli lukutaidon koe

    Äidinkielen yo-koe ja YTL:n koekohtaiset sisältökuvaukset.

    Tällä sivulla pääset joko katselemaan Ylioppilastutkintolautakunnan laatimaa koetta (katseluversio) tai harjoittelemaan tekemällä sen itse (harjoittelukoe). Katseluversio ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan yo-koepäivänä ja harjoitteluversio mahdollisimman pian kokeen jälkeen.

  • 2019 syksy: äidinkieli kirjoitustaidon koe

    Äidinkielen yo-koe ja vastaukset.

    Tällä sivulla pääset joko katselemaan Ylioppilastutkintolautakunnan laatimaa koetta (katseluversio) tai harjoittelemaan tekemällä sen itse (harjoittelukoe). Katseluversio ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan yo-koepäivänä ja harjoitteluversio mahdollisimman pian kokeen jälkeen.

Abitreenit

Oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit