Hyppää pääsisältöön

Kun koulussa tulee kipeäksi

Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla joka neljäs koululainen on ilmoittanut kärsivänsä viikoittain koulun huonosta sisäilmasta johtuvista oireista. Etenkin hengitysteiden ja silmien ärtyneisyys ovat olleet kaupungin ikääntyneissä koulukiinteistössä ongelmina jo vuosia. Mittavat remontit eivät ole tuoneet helpotusta.

Pudasjärvellä Kurenalan ja Rimminkankaan koulujen oppilailla ja opettajilla oli sisäilmasta johtuvia oireita vuosien ajan. Oppilaiden vanhempainyhdistys kritisoi sisäilmaongelmaisten koulujen käytön jatkamista sekä tilapäisten opetustilojen haalimista eri puolelta kaupunkia. Puheenjohtaja Mirka Pääkkö sanoo, että oikea ratkaisu olisi ollut niin sanottu viipalekoulu: Tilapäinen, kaikille oppilaille yhteinen koulurakennus. Kiistely kaupungin ja vanhempien välillä kärjistyi kolmepäiväiseksi koululakoksi kuluvan vuoden keväällä.

Nyt Pudasjärven keskustassa sijaitsevan Kurenalan koulun yhtä siipeä ollaan sulkemassa kokonaan. Vs. rehtori Juha Pätsi luettelee, että oppilaat ja opettajat ovat kärsineet hengitystieoireista, silmätulehduksista, päänsärystä ja väsymyksestä. Yksiselitteistä syytä oireille ei ole löytynyt.

Yle Akuutti– On havaittu, että joissakin nyt suljettavan siiven tiloissa on haitallisia mikrobeja. Varsinaista hometta ei ole löytynyt, Pätsi sanoo.

Syksyn aikana suljettavan siiven viimeiset oppilaat ovat esikoululaisia, joiden väistötilojen odotetaan valmistuvan syyskuun aikana. Esikoulunopettaja Sirpa Arvola sanoo, että jo aiempina vuosina kaikki esikoululaiset eivät ole pystyneet käymään koulussa täysiä viikkoja oireiden puhkeamisen takia. Uusia tiloja odotellessa esikoululaisten tunnit on pidetty ulkona mahdollisuuksien mukaan. Luokkahuoneet tuuletetaan välituntien aikana.

– Kolmasosa meille eskariin tällä lukukaudelle ilmoitetuista lapsista on päätetty siirtää toisiin toimipisteisiin. Vanhemmat ovat tehneet kesän aikana uusia päätöksiä, Arvola sanoo.

Sairastumisten syytä ei tiedetä tarkasti

Kurenalan ja Rimminkankaan koulujen ongelmat toistuvat lukuisissa julkisissa rakennuksissa: Osa tiloissa opiskelevista tai työskentelevistä oireilee tavoilla, jotka voidaan yhdistää sisäilmaongelmaan. Heidän joukossaan on myös useita, jotka eivät oireile millään tavoin.

Yle AkuuttiTyöterveyslaitoksen professori Kari Reijula sanoo, että kosteus- ja homevaurioista johtuvien sairauksien taustalla olevaa mekanismia ei tunneta vielä tarkasti. Todennäköisesti sairastumisten takana on mikrobialtistuminen, mutta tulehduksen taustalla voi olla esimerkiksi rakennuksesta haihtuvia yhdisteitä. Mahdollisesti sairastumisen aiheuttava tulehdus on seurausta näiden yhdistelmästä.

– Kun altistuminen jatkuu riittävän pitkään, ärtyneet silmän sidekalvot, nenän limakalvot ja keuhkoputkien limakalvo ovat herkempiä saamaan virus- tai bakteeritulehduksen. Viruksiahan on koulu- ja päiväkotiympäristössä riittävästi tarjolla.

Homeongelma häviäisi 1,5 miljardilla eurolla

Työterveyslaitos luovutti vuodenvaihteessa eduskunnan tarkastusvaliokunnalle laajan selvityksen kansallisesti kosteus- ja homevaurio-ongelmasta. Tutkimuksen mukaan kouluissa, päiväkodeissa, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa vaurioita voi olla jopa 20-25 prosentissa pinta-alasta. Kaikkiaan kansallisesta kosteus- ja homevaurio-ongelmasta koituu Työterveyslaitoksen tutkimusryhmän laskelmien perusteella 500 miljoonan euron menetykset vuodessa tutkimus- ja hoitokuluina, sairauspoissaoloina ja työtehon alenemisena.

– Saman tutkimusryhmän mukaan merkittävien kosteus- ja homeongelmien laittaminen kerralla kuntoon maksaisi 1,5 miljardia. Luku on huikean suuri, mutta kuoletusaika olisi kolme vuotta, kun lasketaan menetykset mitä näistä haitoista tulee, Reijula huomauttaa.

Ratkaisua haetaan hirsirakentamisesta

Yle AkuuttiKoska useat korjaukset vanhoissa kouluissa eivät ole poistaneet sisäilmaongelmia, Pudasjärven kaupunki on päättänyt kokonaan uuden koulukampuksen rakennuttamisesta. Noin 10 000 neliömetrin koulualueen ulkoseinät syntyvät hirrestä, jonka on osoitettu olevan erityisen suotuisa hyvälle sisäilmalle. Rakennus aiotaan toteuttaa elinkaarimallilla. Siinä ulkopuolinen rahoittaja ja rakennuttaja tekevät kiinteistön, jonka kaupunki vuokraa pitkäaikaisella sopimuksella. Koulukampuksen hinta-arvio on noin 20 miljoonaa euroa.

Esimakua modernista hirsirakentamisesta saadaan pian Pudasjärven keskustassa avattavassa päiväkodissa. Vaikka tekniset yksityiskohdat päiväkodin ja koulukampuksen kesken voivat poiketa toisistaan, hirsiset ulkoseinät ovat yhdistävä tekijä.

Uuden koulukampuksen rahoitus- ja rakentajapäätösten on määrä selvitä syksyn aikana. Tällöin rakennustyöt alkaisivat jo tulevien lumien aikana ja valmista olisi vuoteen 2016 mennessä. Siihen saakka opetustyötä tehdään väliaikaisissa tiloissa ja osittain myös Kurenalan ja Rimminkankaan kouluissa.


Asiantuntija: KARI REIJULA, professori, Työterveyslaitos

Toimittaja: JUHA-PEKKA HONKANEN