Hyppää pääsisältöön

Europorsaan rekkaralli

europorsas
europorsas Kuva: Yle, Mot europorsas

Suurin osa Suomessa syötävästä sianlihasta on edelleen suomalaista, mutta tilanne saattaa murtua lähivuosina. Euroopassa on meneillään massiivinen kuljetusralli, jossa miljoonia eläviä porsaita rahdataan vuosittain jättirekoissa ympäri Eurooppaa. Isänmaatonta porsasta kuljetetaan maasta toiseen korkeimman hinnan perässä.

Suomalaisten sikatilojen määrä on jo pudonnut rajusti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tilojen koko on suurentunut, mutta silti ne ovat pieniä keskieurooppalaisiin verrattuna. Euroopassa tehotuotanto laskee sianlihan hintaa ja suomalaisen tilallisen on yhä vaikeampaa pärjätä hintakilpailussa.

Elävät porsaat ovat tärkeä vientituote Tanskassa. Maasta viedään vuosittain Saksaan ja Puolaan lihotettavaksi ja teurastettavaksi lähes 10 miljoonaa porsasta, lähes kolmannes maan porsastuotannosta. Hollannin vientimäärä on 6,5 miljoonaa porsasta.

Elävien porsaiden massiivinen tuonti on perinteisessä sianlihantuottajamaassa, Puolassa, aiheuttanut pulmia. Tilojen määrä on romahtanut ja porsaita tuodaan ulkomailta. Aluksi tuontiporsaat olivat halpoja, nyt hinnat ovat kohonneet. Näin niiden kasvattaminen ei ole enää yhtä kannattavaa.

Suomalaiset elintarvikejätit Atria ja HKScan sanovat tarvitsevansa kotimaista sianlihatuotantoa, mutta ovat siirtäneet esimerkiksi pekonin tuotantonsa Puolaan ja Ruotsiin. Atria on siirtämässä metvurstin valmistuksena Tanskaan.

"Suomeen tuodaan ruokaa noin 4,5 miljardilla eurolla ja me viemme noin reippaalla 1,5 miljardilla eurolla. Jos halutaan tätä tuonnin ja viennin kuilua kaventaa, niin täytyy toivoa, että sitä kotimaista tuotanto suositaan”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo.

Haastateltavat:

  • Jari Leija, varatoimitusjohtaja, Atria Suomi Oy
  • Hannu Kottonen, toimitusjohtaja, HKScan Oyj
  • Johan Åberg, tutkimuspäällikkö, MTK
  • Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri (kesk)
  • Ilkka Alarotu, valikoimajohtaja, S-ryhmä
  • Asmo Mikonsaari, Lappeenranta
  • Torben Lundsgaard, Tanska
  • Waldemar Swidrowski, Puola
  • Kristian Køfer, kuljettaja, SPF-Selskabet

Linkkejä: