Hyppää pääsisältöön

Tässäkö uusi Gangnam Style? Absurdi norjalaisvideo villitsee viraalisti

Koira sanoo hau, kissa sanoo miau ja lehmä sanoo muu. Mutta mitä sanoo kettu, sitä pohtii norjalaisen Ylviksen YouTubessa villinnyt The Fox-musiikkivideo.

Kettu

Vuonna 2000 uransa aloittanut norjalainen veljesbändi Ylvis on herättänyt ihmetystä ja ihastusta YouTubessa. Muutamassa päivässä 2 miljoonaa katselukertaa kerännyt The Fox-video pohtii monia askarruttanutta kysymystä eli mitä kettu sanoo.

Video promoaa TV Norgessa vuodesta 2011 pyörinyttä keskusteluohjelmaa I kveld med YLVIS, jonka uusi tuotantokausi alkaa ensi viikolla 20. syyskuuta.

Kappale on tehty yhdessä Christian Løchstøerin sekä tuottaja Stargaten kanssa. Sama tuotantoryhmä on työskennellyt muun muassa Rihannan ja Katy Perryn kanssa.

The Week -lehti arvioi, että The Foxista tulee "vuoden 2013 Gangnam Style". USA Today puolestaan kommentoi tämän olevan "seuraava viraali musiikkivideosensaatio."

YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen fiilisteli Twitterissä videon olevan puhdasta neroutta.

Skip Twitter post

Päivitys 7. syyskuuta 11.14: Video on kerännyt viimeisen vuorokauden aikana yli 3,2 miljoonaa katselukertaa lisää.

Lähteet: Warner Music, YouTube