Hyppää pääsisältöön

Gallup: Nuoria pitää suosia töihin palkkaamisessa

Kolme nuorta puistossa haravien kanssa.
Kolme nuorta puistossa haravien kanssa. Kuva: Yle puisto

Kysyimme gallupissamme viime viikolla, pitäisikö nuoria suosia töihin palkkaamisessa. Te vastasitte, että kyllä pitäisi.

81 prosenttia kyselyyn vastanneista oli samaa mieltä kuin sosiaalipolitiikan Heikki Hiilamo. Hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi huolehtia siitä, että nuoret eivät päädy pitkäaikaistyöttömiksi.

Nuorten suosiminen ei tarkoita sitä, että nuori pestattaisiin johonkin yksittäiseen työpaikkaan vanhemman ja kokeneemman sijaan, vaan että nuorten työllistymisestä kannetaan vastuuta yleisemmällä tasolla.

Nuorille. Nyt! -kampanjan haastattelema Hiilamo peräsi vastuuta erityisesti julkishallinnon työpaikoilta. Kerromme tällä sivustolla myös yksityisistä yrityksistä, jotka katsovat nuorten työllistämistä yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta.

Teksti: Terhi upola 11.09.2013

  • Nuorten Duuniringistä apua arkeen

    Duunirinki on 4H-yhdistyksen alaisuudessa toimiva työnvälitystiimi, jonka kautta 15 – 20 -vuotiaat nuoret saavat työkokemusta ja omaa rahaa. Työtehtävien perusvalmiuksien lisäksi Duunirinki-koulutuksissa käydään läpi työelämässä tarpeellisia vuorovaikutustaitoja, jotka tuovat itsevarmuutta, ja antavat valmiuksia työelämään.

  • Yksinäisyyden voi selättää!

    Viime viikon teemamme käsitteli yksinäisyyttä ja sitä, voiko siitä päästä eroon. Kysymykseemme ”Onko yksinäisyys elinkautista?”, vastaus kuului, ei ole.