Hyppää pääsisältöön

Ruotsalaisrokkari Dregen YleX:lle: Olen saavuttanut urani kliimaksin

Michael Monroen riveissä kepittävä ruotsalaisrokkari Dregen katsoo ajan debyyttialbumille tulleen kypsäksi vasta nelikymppisenä.

Dregen YleX:n Juhanin kanssa // Kuva: Hanne Kautto

Superkiireinen Dregen on vuoden aikana työstänyt omaa debyyttisooloaan, Michael Monroen Horns & Halos -albumia, kirjoittanut kirjan ja tullut isäksi. Miten ruotsalaisrokkarilla on vauhtia piisannut?

- Olen saavuttanut jonkinlaisen kliimaksin urallani. Enkä tee kyllä vastaavaa rupeamaa enää ikinä. Kun pääsee biisinkirjoituksessa flow-tilaan, ei sille vaan mahda mitään. Pitää vain paiskia eteenpäin, vaikka sitten tekisi kaksi levyä kerralla, mies vastaa Uuden musiikin iltavuoron haastattelussa.

Nelikymppisen rokkarin mielestä ajoitus oli vasta nyt täydellinen debyyttisoololevylle, joka julkaistaan syyskuun 25. päivä.

- Minulta on kysytty usein, miksi teen soololevyn vasta nyt, enkä parikymppisenä. Siitä ei olisi vain tullut yhtä hyvä silloin. Nyt tiedän tarkalleen, miltä haluan sen kuulostavan.

"Nyt olen diktaattori"

Aiemmin muun muassa Backyard Babies - ja Hellacopters-yhtyeistä tunnettu muusikko on viihtynyt omien sanojensa mukaan paremmin takapenkillä kuin ohjaimissa.

- Yleensä muusikko tekee samaa koko uransa, mutta minä olen ensiksi ollut 25 vuotta kitaristi eri bändeissä. Sen vuoksi nyt nelikymppisenä soolouran aloittaneena tunnen olevani 21-vuotias. Tämä uusi alku ja ulottuvuus minulle, koska tällä kertaa olen keskipisteessä. Nyt olen diktaattori, päätän kaikesta kaiken, Dregen naureskelee.

Astuisiko ”Ruotsin vastine Andy McCoylle” koskaan Big Brother -taloon? Katso vastaus alta.

Lue myös:

Milloin kusi nousi hattuun, Dregen?

Michael Monroen kitaristi Dregen Suomeen soolokeikoille

Lähteet: Uuden musiikin iltavuoro