Hyppää pääsisältöön

Kun lohi loppui joesta

Lohikannan hupeneminen ja kiistely vaelluskalan elinympäristön yhtenäistämisestä on jatkunut vuosikymmenet. 1980-luvulla lohikanta oli katastrofaalisen heikko. Yhä ajankohtaiset dokumentit vuosilta 1982 ja 1983 avaavat lohenpyynnin historiaa ja esittelevät keinoja lohikannan elvyttämiseksi.

”Kesä 1948 oli viimeinen lohenpyyntikesä Kemijoella", toteaa kalastaja Toivo Tuiskuvaara Lohennousu-dokumentissa 1982.

1900-luvun taitteessa Itämereen saapui noin 2.5 miljoonaa lohen vaelluskokoista poikasta. 1980-luvun alussa määrä oli 70 000.

Lohentutkija Jorma Toivonen pitää voimalaitosrakentamista suurimpana syynä lohikannan heikkenemiseen. Lohijoet on valjastettu vesivoiman käyttöön. Vain kolme jokea tarjoaa lohelle luonnollisen tien kutupaikalle.

Ruotsissa ja Norjassa ollaan saatu lohikanta nousuun rakentamalla kaloille kulkuväyliä voimalaitosten ohi. Kalaportaiksi kutsutut väylät ovat keino pitää vaelluskalan ympäristö yhtenäisenä. Tärkeää on, että portaat rakennetaan oikeaan paikkaan "Mihin lohiparvet kokoontuvat luonnollisesti", toteaa ruotsalainen lohitutkija.

Ounasjoella ikänsä kalastaneet Viljami ja Ville Kurkkio uskovat lohen palaavan Ounasjokeen, jos Kemijokeen rakennetaan kalaportaat. Miksi sitten Kemijokeen ei ole rakennettu kalaportaita?

Voimalan omistajat haluavat itse pyytää sieltä padon alta keittokalat lippoamalla― arvelevat Ville ja Viljamo Kurkko Lohennousu-dokumentissa 1982

Kaikkea ei voi kuitenkaan laittaa voimalaitosten syyksi. Avomeripyynnin nopea kasvu on aiheuttanut sen, että lohen keskipaino on alentunut, jolloin mätiä ei nouse tarpeeksi jokeen. "Avomerikalastajien aivot on mahottoman pienet, kun ne ei ymmärrä sitä, että jos tänne ei lohi pääse, niin merestäkin se sitten loppuu", analysoivat Arvi ja Oskari Petäjäniemi Torniojoella.

Kemijoen ensimmäiset Kalaportaat rakennettiin pitkän pohdinnan jälkeen Isohaaran voimalaitoksen yhteyteen vuosina 1992–1993. Lohi ei pääse edellenkään nousemaan Ounasjoen kutupaikoille.

Virtaava vesi on joelle ominaista. Kun virtaus loppuu, joki muuttuu järveksi tai kuivuneeksi joeksi. Näin on juuri käynyt suurimmalle osalle Suomen lohijoista. Lohet ja muut virtakutuiset vaelluskalat kärsivät kohtalokkaasti jokien rakentamisesta ja saastumisesta. Lohikantaa ylläpidetään mm kalanistutuksilla.

Lohi - Joki -dokumentti vuodelta 1982 kertoo lohitilanteesta Simojoella ja Torniojoella. Jaakko Kyläsalon toimittamassa ja Kai Westmanin suunnittelemassa ohjelmassa ovat haastateltavina erikoistutkija Kai Westman itse sekä tutkimuslaitoksen johtaja Pekka Tuunainen, kalastusmestari Juhani Rytilahti, luonnonsuojeluvalvoja Antti Haapanen, Eila Nieminen, kalantutkija Eero Jutila, kalastaja Heino Martin, tutkija Erkki Ikonen, lisensiaatti Ilppo Kangas, ylitarkastaja Harri Dahlström, tutkija Eero Niemelä, kalastaja Birit Sujala ja kalastaja Uula Guttorm.

Teksti: Antti Majala

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto