Hyppää pääsisältöön

Ulla-Maija Vähän muistisairas äiti katosi ja menehtyi: "Kunpa ihmiset välittäisivät toisistaan enemmän"

Välitä muista, siinä oululaisen Ulla-Maija Vähän toive. Ulla-Maija Vähä menetti oman äitinsä reilu pari vuotta sitten talvipakkasella, kun muistisairas äiti pääsi livahtamaan ulos hoitokodista. Apu saapui liian myöhään.

Oli hirmu kova pakkanen – 20 astetta ja pakkasen lisäksi kauhean kova viima. Se teki pakkasen liki 40 asteiseksi. Äiti oli päässyt livahtamaan ulos hoitopaikastaan.

Kello oli puoli neljä iltapäivällä. Äiti oli sisävaatteissa, ei ollut takkia, ei lakkia, vain sisätossut jalassa.

Ilta pimeni ja huoli kasvo.

Se oli kauheaa. Ilta pimeni ja huoli kasvo. Iso joukko etsijöitä haravoi Haukipudasta ja etsi äitiäni. Olin itsekin ajelemassa ympäri Haukipudasta.

Tuntien päästä veljeni soitti, että äiti on löytynyt. Muistan sen helpotuksen tunteen. Se oli uskomaton.

Ajoin ensimmäisenä ambulanssin perässä sairaalaan. Sairaalassa tilanne kääntyikin ihan päälaelleen. Äidin tila oli erittäin vakava. Häntä oli elvytetty pitkään ja meidän lasten olisi tehtävä päätöksiä jatkon suhteen. Lääkäri vei minut äidin luokse ja tunsin, miten se aikaisempi helpotuksen tunne mureni palasiksi, kun näin rakkaan äitini elvytettävänä.

Sitten äiti henkäisi viimeisen kerran.

Hyvästelin äidin. Silittelin hänen hiuksiaan ja kerroin, miten rakas hän minulle on. Sitten äiti henkäisi viimeisen kerran.

En ollut missään vaiheessa katkera enkä oikeastaan vihainenkaan, mutta olin ymmälläni ja ihmeissäni. Sitten tuli tunne, että minun pitää tehdä jotakin, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan tällaista.

Miten ihminen pääsee kävelemään kirkonkylän läpi, ettei kukaan puutu? Kukaan ei pysäytä, kukaan ei ilmoita viranomaisille. Kun se tilanne oli jotenkin niin selkeä, ettei äidillä ollut asiat kunnossa.

Muistisairaushan ei näy päällepäin, mutta kun on sisävaatteissa sellaisessa ilmassa, kaikkien pitäisi ymmärtää, ettei olla oikealla asialla liikkeellä. Kuljin itse tuon äitini oletetun viimeisen reitin ja vastaantulijoita oli paljon. Mitä enemmän vastaantulijoita, sen raskaammaksi oloni kävi. Miksi kukaan ei pysäyttänyt äitinä?

Jos tämä tarina saa ihmiset huomioimaan toisiaan enemmän ja välittämään muista, minun äitini ei kuollut turhaan.

Äidin kuolemasta oli kulunut melkein vuosi, kun otin yhteyttä Oulun Seudun Muistiyhdistykseen ja ehdotin, voisiko Muistiyhdistys ja Muistiliitto voisi aloittaa Välitä-kampanjan, jolla heräteltäisiin ihmisiä ajattelemaan ja huomaamaan hädässä olevat ja auttamaan, kun ihminen tarvitsee apua. Se kampanja on nyt alkanut tämän vuoden alusta muistiliiton toimesta.

Ajattelen, että jos tämä tarina saa ihmiset huomioimaan toisiaan enemmän ja välittämään muista, minun äitini ei kuollut turhaan.

Muistiliiton Välitä Muista -kampanja toteutettiin vuonna 2013.

Otsikko muutettu 19.9.2016

Lue lisää:

Olen jossain – elämää muistisairauden kanssa
Näin kohtaat muistisairaan – yhdeksän tärkeää neuvoa
Alzheimer ja ennakkoluulot – "Ystävät ovat jättäneet käymättä"
Reippaasti lääkäriin! – 10 kysymystä muistisairauksiin liittyen
Kuinka saisin parannettua muistiani – Akuutin omalääkäri vastaa
Muistisairaus muuttaa omaisenkin arjen
Muistoja elämän varrelta

Akuutti – elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!