Hyppää pääsisältöön

Teräksestä laivaksi Turun Wärtsilän telakalla 1971

Dokumentissa seurataan valtamerilaivan rakennusoperaatiota Wärtsilän Turun telakalla, joka tuolloin oli Suomen suurin telakka ja myös Suomen suurin työpaikka. Tarina kulkee tarjouspyynnön vastaanottamisesta valmiin valtamerialuksen luovutukseen.

Seikkailu, jonka tuloksena on valtamerijätti, alkaa usein pelkästä telefaksista, joka sisältää tarjouspyynnön eli kyselyn. Vuonna 1971 vastaavia kyselyitä tuli Turun telakalle vuosittain sadasta kahteensataan. Tarjouksia telakka teki vuosittain noin neljäkymmentä, joista 5–10 prosenttia lopulta johti tilaukseen.

Telakan kaikkiaan 5300 työntekijästä suunnitteluosasto työllisti dokumentin aikana yli 300. Tietokoneet olivat jo tuolloin korvaamaton apuväline insinööreille. Suunnitteluvaihe kesti kahdeksasta kuukaudesta kahdeksaantoista, riippuen siitä, oliko suunniteltava alus tuttu vai täysin uusi malli.

"Pitkä ei ole se punaisten mattojen tuoma tauko, joka jää valmiin laivan ja uuden aloittamisen väliin", dokumentissa maalaillaan.

Tavallinen valtamerijätti nielee teräslevyä noin 6,4 hehtaaria. Määrä vastaa neljän tuhannen omakotitalon kattoa. Teräslevyt leikataan tietokoneiden avulla, mutta niiden muotoiluvaiheessa myös käsityö korostuu.

Valmiit lohkot kuljetetaan ”autohirviöllä” rakennusalueelle. Laivan runko kootaan kölin päälle, joka lasketaan paikoilleen ensimmäisenä. Rakennusalueella työmiehet ja nostokurjet tekevät kirjaimellisesti saumatonta yhteistyötä. Laivan "petiaika" eli rungon kokoaminen kestää 1,5–4 kuukautta. Telakan ennätys oli dokumentin aikana 34 päivää.

Kerrotaan, että johtuu siitä, että se on kallis rakentaa. Myöskin kallis kunnossa pitää. Ja myöskin, vesille laskiessa se niiaa, kun tulee omaan elementtiinsä.― Kapteeni Lindroos kertoo miksi laivat nimetään naisiksi

Rungon vesillelasku on odotettu hetki. Tämän jälkeen kuori täytetään. Laivojen sykkivät sydämet, dieselmoottorit, rakennetaan myös telakalla. Osia taiotaan jopa sulasta metallista valmiiksi moottorinkappaleiksi. Taikatemput suoritetaan muun muassa tietokoneohjatuilla sorveilla lähes automaattisesti. Telakka rakensi koneita lisenssillä myös ohi oman kulutuksensa.

Koneiden lisäksi valmiiseen laivaan tarvitaan noin 50 kilometriä putkia ja 100 kilometriä sähköjohtoja. Näiden sijoittaminen ahtaisiin tiloihin on oma suunnitteluprosessinsa.

Myös suurin osa laivan sisustuksesta syntyy telakalla. Tämän lisäksi hyödynnetään alihankkijoita, joita telakalla on ylipäätään liki seitsemänsataa. Myös laivan köydet tehdään telakalla ja niitä valmistetaan myös vientiin. Maalia laivaan kuluu hulppeat 50 tuhatta litraa, noin tuhannen omakotitalon verran.

Aivan dokumentin lopussa merikapteeni Paul Lindroos kertoo vielä todellisen merimiesnäkemyksensä siitä, miksi laivat nimetään aina naisiksi.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Kummelin krapulamiesten ahavoituneet päät

    Puoliajalla kapakkaan ja tappiin asti.

    Joskus teatteri-ilta taittuu puoliajalla kapakkakierrokseksi, ravit jäävät väliin ja alakerran pubin sijasta mennään suoraan yökerhoon. Seuraavana päivänä päätä turvottaa niin, ettei tupakkakaan maistu.

  • Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth?

    Minna Canth oli kirjailija, naisasianainen ja liikenainen.

    Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka omilla toimillaan ja kirjoituksillaan pyrki parantamaan köyhien, heikompiosaisten sekä tyttöjen ja naisten asemaa. Monet hänen kaunokirjallisista teoksistaan ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Canthin syntymäpäivä 19. maaliskuuta on tasa-arvon päivä ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 2003 alkaen. Artikkeli koostuu Yleisradiossa esitetyistä ohjelmista sekä Minna Canthin kirjeistä ja lehtikirjoituksista, joita on julkaistu myös monissa teoksissa.

  • Norman Granz – Kaikkien aikojen jazz-impressaari

    Tuhansien jazzkonserttien ja viiden jazzlevymerkin isä

    Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat -sarja tarjoaa huikean kattauksen Suomessa 60-luvulla esiintyneiden amerikkalaisten jazztähtien konsertteja. Täällä promoottorina toimi Paavo Einiö, suomalaisen kevyen musiikin moniottelija, mutta kuka oli amerikkalaiset jazzlegendat Eurooppaan tuonut Norman Granz?

  • "Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show" – Maija Vilkkumaa nousi sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjäksi

    Kooste Maija Vilkkumaan urasta vuosien varrelta.

    Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on kuulunut suomalaisen populaarikulttuurin vakionimiin jo 1990-luvulta lähtien. Hänen musiikkitaipaleensa on sisältänyt ikivihreitä hittejä, täysiä keikkasaleja ja lukuisia listaykkösiä. Myöhemmällä urallaan Maija Vilkkumaa on myös sanoittanut kappaleita muille artisteille ja toiminut kirjoittajana. Elävä arkisto keräsi yhteen Vilkkumaan haastatteluita, live-esiintymisiä ja musiikkivideoita vuosien varrelta.

  • Sata majavaa iskee tulta – vai miten se meni? Testaa, tunnetko suomalaiset euroviisuklassikot!

    Testaa, oletko Euroviisujen lyriikkamestari!

    Suomen euroviisutaival on ollut vähintäänkin monenkirjava. Esitykset ovat sisältäneet niin hevareita, huilumiehiä kuin hirviöitäkin. Sijoitukset ovat olleet pohjamudista jopa kirkkaimpaan kärkeen. Tässä leikkimielisessä testissä pääset kokeilemaan, miten hyvin tunnet suomalaiset euroviisuklassikot! Testin jälkeen voit virittäytyä viisutunnelmaan alta löytyvien videoiden myötä.

  • Kummelin Ympäristöruudun ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen ja asioiden tilat

    Kummelin Ympäristöruudun kaikki haastattelut vuosilta 91–99

    Ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisella (Heikki Silvennoinen) on monia titteleitä ja paljon sanottavaa, mutta usein puhetta piisaa enemmän asian vierestä. Voisi sanoa, että hän ei ole haastateltava helpoimmasta päästä. Ympäristöruudun Eero Kakon (Olli Keskinen) ja Parantaisen pohdintoja yhteiskunnasta esitettiin Kummeli-ohjelmassa vuosina 1991–1999.

  • Love Parade kasvoi piskuisesta mielenosoituksesta maailman suurimmaksi teknomusiikkitapahtumaksi

    Rakkauden ja suvaitsevaisuuden Love Parade Ylen uutisissa

    Maailman suurin teknomusiikkitapahtuma Love Parade järjestettiin ensimmäisen kerran Berliinissä vuonna 1989. Virallisesti poliittinen mielenosoitus muuntui vuosien myötä huvitilaisuudeksi, johon osallistui parhaimmillaan yli miljoona ihmistä. Vuosien saatossa Ylen uutiset on raportoinut tanssikansan keskeltä useaan otteeseen.

  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.