Hyppää pääsisältöön

Kirsikkapuisto murenee palasiksi

Mika Myllyaho ohjasi Kirsikkapuiston Kansallisteatteriin
Mika Myllyaho ohjasi Kirsikkapuiston Kansallisteatteriin Kuva: Kansallisteatteri/ Pasi Ylirisku kirsikkapuisto

Ensimmäiseksi katse osuu isoon valokylttiin näyttämön yllä. Kirsikkapuisto, siinä lukee, ja alla on hintalappu: 1 000€. Tällä näyttämöllä kaikella on hintansa. Lavaste-elementti 6 000€. Muovituoli 8€. Sopii hyvin. Anton Tšehovin 109-vuotiaassa klassikossa kun on puhutaan alati rahasta, hintalapusta, joka lätkäistään rakastetun kirsikkatarhan päälle. Miten hinnoitella muistoja, kauneutta, historiaa? 

Kansallisteatterin Kirsikkapuisto. Kuva Pasi Ylirisku.

Kirsikkapuisto kertoo tarinan perheestä, joka on kerran ollut vauras, joka on tuhlannut rahansa ja elää velaksi. Tarinan kyvyttömyydestä löytää ulospääsy tilanteessa, jossa maailma ajaa kiivasta vauhtia oman elämäntavan ohi. Tšehovin tekstin tarjoama analogia nykymaailmaan on kylmäävä. Tajuan sen esitystä katsoessani: juuri me olemme niitä jämähtäneitä, velaksi eläviä tuhlareita. Emme ymmärrä, että meidän on muututtava - ja pian, tai kaikki sortuu ympäriltämme. 

Ikävä kyllä Mika Myllyahon Kansallisteatteriin ohjaama Kirsikkapuisto ei houkuta eikä pakota katsojaa pohtimaan asiaa sen syvemmin. 

Kohtalokkaampaa katsomiskokemuksen kannalta on kuitenkin se, että esitys ei herätä juurikaan tunteita. Käsiohjelmassa muistutetaan, että Tšehov tarkoitti näytelmänsä komediaksi. Tämä komedia ei synnyttänyt ensi-iltayleisössä kuin ajoittaisia naurahduksia. Itse huomasin enimmäkseen ajattelevani teatterintekemistä ja sen vaikeutta. Teatterin taikaa, joka joskus syttyy, ja joskus sitten ei. 

Kansallisteatterin Kirsikkapuisto saavutti ensi-iltansa dramaattisten mutkien kautta. Pääroolissa köyhtyneenä tilanomistajatar Ranevskajana piti olla Tea Ista, ja hänen vastinparinaan, vaurastuneena maaorjanpoikana Kristian Smeds. Mutta Ista sairastui, Smeds vetäytyi, ja ohjaaja joutui miettimään näkökulmansa uusiksi. Poistuneiden näyttelijöiden tilalle palkattiin Tiina Weckström ja Jani Volanen. Olisi mahtavaa, jos voisi kertoa, kuinka Kansallisessa päästiin vaikeuksien kautta voittoon. Mutta kun esitys tuntui komeudesta ja vauhdista ja vimmasta huolimatta jotenkin epäselvältä ja täyteenahdetulta, nousi katsomon pimeydessä väkisin mieleen kysymys: millainen alkuperäinen tulkinta olisi ollut? 

Mika Myllyaho on lavastaja Katri Renton kanssa valinnut keskeiseksi näyttämöelementiksi pari junavaunua. Niillä seurue jyskyttää Pariisista kohti Venäjän aroja, ne muuttuvat kartanon huoneiksi ja Lopahinin lomamökeiksi. Toisaalta näyttämökuva tuo mieleen sirkuksen: tämä seurue leikkii ja temppuilee vaan, eikä suostu kohtaamaan todellisuutta ympärillään. Ohjaus leikkaa yhteen vaunuissa kuvattuja videoita ja näyttämötapahtumia. Videot eivät tällä kertaa tuo mielestäni näyttämötulkintaan merkittävää lisäarvoa. Vaikka video antaa mahdollisuuden lähikuviin, paradoksaalisesti ne pikemminkin tuntuivat etäännyttäviltä. Videoscreenillä nähtävät tapahtumat ja katsojien edessä näytellyt kohtaukset olivat kuin kaksi eri todellisuutta. Kun jokin henkilöistä hyppäsi kankaalta näyttämölle tai toisinpäin, eläytyminen katkesi. 

Emmi Parviainen ja Tiina Weckström. Kuva Pari Ylirisku.

Ohjaaja Myllyaho on nostanut nuoren Emmi Parviaisen näyttelemän Anjan, Ranevskajan tyttären, esityksen näkökulmahenkilöksi. Hänelle on kirjoitettu uutta tekstiä, jossa korostetaan äidin ja tyttären kiihkeää suhdetta. Anja saa alkuperäistekstiä enemmän tilaa. Parviainen näyttelee paniikkikohtausten ja epäonnisen rakkauden riivaamaa, herkkää tyttöä mielettömän hyvin. Hän on notkea, säteilevä, luonteva, poikkeuksellisen karismaattinen. Myös Tiina Weckström tekee hienoa työtä huojuvan maailmansa keskellä värjyvän äidin roolissa. Kuitenkin tuntui, että tässä tulkinnassa Ranevskajan keskeinen hahmo kutistui. Ja monet sivuhenkilöt jäivät pelkiksi vilahduksiksi. Yksilöiden tragediat hävisivät vilkkaasti vaihtuvien tilanteiden tiimellykseen: saunotaan, juhlitaan, taiteillaan trapetsilla, tanssitaan. On enkelinsiipiä, tiimalaseja, on venäläistä rulettia.

Myös antoisia hetkiä katsoja saa kokea: kun Esko Salmisen turhamainen, pönäkkä Gajev romahtaa ja itkee vanhaa Firs-palvelijaa auttamaan pukeutumisessa. Kun Jani Volasen viileä Lopahin palaa huutokaupasta kirsikkapuiston uutena omistajana. Kun Katja Küttnerin Varja tuskailee raivostuttavaa tilannettaan: hän rakastaa Lopahinia, mies rakastaa häntä, mutta mitään ei tapahdu. Hellyyttäviä ovat kaikki Ismo Kallion järkähtämättömän höppänästi näyttelemän Firsin kohtaukset. Mutta hyvät hetket eivät pelasta kokonaisuutta, joka tuntuu murtuvan pieniksi palasiksi.

Poistuessamme teatterista ystäväni totesi tyynesti: "Tämä on esitys, joka on helppo unohtaa": Niin se taitaa minullekin olla.

 

Anton Tšehov: Kirsikkapuisto. Suomennos Eino Kalima. Ohjaus Mika Myllyaho, lavastus Katri Rentto, puvut Auli Turtiainen, musiikki Samuli Laiho, valot Ville Toikka, äänet Esa Mattila, videot Pasi Ylirisku, naamiointi Heikki Nylund ja Laura Sgureva. Rooleissa Katja Salminen, Olli Ikonen, Petri Liski, Ismo Kallio, Katja Küttner, Emmi Parviainen (TeaK), Esko Salminen, Helena Vierikko, Jani Volanen, Tiina Weckström ja Paavo Westerberg.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.