Hyppää pääsisältöön

Tulevaisuuden tusina: Missä he ovat nyt?

Tuoreen kotimaisen musiikin esittelemiseen erikoistuneet mediat Rumba ja YleX järjestivät tänä vuonna jo viidennen Tulevaisuuden tusina -äänestyksen. Voittajaksi ylsi tällä kertaa helsinkiläisyhtye Black Lizard.

Tulevaisuuden tusina 2014 // Kuva: YleX

Suomalaiset musiikkialan vaikuttajat useista eri medioista ovat äänestäneet kymmenien uusien artistien joukosta kaikista tiukimmat tapaukset tuhtiin kahdentoista kappaleen settiin jo viiden vuoden ajan. Osa yhtyeistä on lunastanut odotukset ja osa ei. Listasimme Tulevaisuuden tusinan menestyjät.

Heistä kuulimme vielä:

YleX ja Rumba esittävät: Tässä ovat kiinnostavimmat kotimaiset tulokasbändit

Sijalla 2. Karri Koira

Karri Koira julkaisi Tulevaisuuden tusinan jälkeen K.O.I.R.A -debyyttilevynsä, joka äänestettiin YleX:n vuoden 2012 Äänestystulos: Tämä on vuoden 2012 paras kotimainen albumi -äänestyksessä sijalle kaksi. Lisäksi Karri Koira on villinnyt yleisöä kaikilla merkittävillä kotimaisilla klubeilla viime vuosina.

Sijalla 4. Pää Kii

Pää Kii on ollut varsinainen punksensaatio debyyttilevynsä julkaisusta asti. Bändi kiersi työteliäästi koko kesän ja esiintyi keväällä muun muassa Emma-gaalassa, jossa Kriitikot valitsivat Pää Kii -albumin vuoden parhaimmaksi: Ei oo varaa pystiin.

Sijalla 7. Eva & Manu

Eva & Manu on kiertänyt ahkerasti Suomea ja ulkomaita. Yhtye sai myös Eva & Manu: Mieletön juttu olla ehdolla Emma Gaalassa tänä vuonna.

Sijalla 9. Heavyweight Dj's

HeavyWeightille merkittävä maailmanlaajuinen sopimus hollantilaisen Next Era Publishingin kanssa. Kyseinen kustannusyhtiö on maailmalla elektronisen tanssimusiikin "kummisetänä" tunnetun Laidback Luken omistama, joten sopimus on yhtyeen näkyvyyden ja kansainvälisen läpimurron kannalta erittäin merkittävä. Lisäksi poppoo on HeavyWeight hehkuttaa Jurassic-keikkaa: TOP3:een heittämällä.

Sijalla 12. Elokuu

Elokuu on julkaissut Tulevaisuuden tusina -menestyksen jälkeen kakkosalbuminsa Pöytä on katettu. Levyn hiteiksi ovat nousseet kappaleet Tänään lähtee ja Valvoo. Yhtye on lisäksi kiertänyt lukuisia festareita ja klubeja. Tässä ovat YleX:n vuoden 2012 soitetuimmat biisit – mukana monta debytanttia.

2012

Sijalla 1. Gracias

Gracias on saanut Music Finlandin kautta Redrama, Isac Elliot, Satellite Stories ja 29 muuta saivat kansainvälistymistukea , jonka avulla pyritään saamaan artisteille yhteistyökumppanuuksia ja artistin näkyvyyden kasvattamiseen kohdemarkkinoilla. Artistin musiikkivideo sai tunnustusta hiljattain Musavideomenestystä Paula Vesalalle, Michael Monroelle ja Graciakselle, jossa Taito Kawata voitti Teinipumpelin Graciakselle tekemällään Let Myself Go -videolla. Suomalaisräppäri ilahtui Ruisrockissa: Festarit eivät enää ole vain rokkarien temmellyskenttä.

Satellite Stories

Satellite Stories kuuluu Suomen potentiaalisimpiin musiikin vientivaltteihin. Jo debyyttialbuminsa Phrases to Break the Icen yhteydessä pohjoispohjanmaalaiset näyttivät, että tinkimätön työ ja oikea asenne vievät pitkälle. Vuoden aikana bändi on lunastanut muun muassa Oululainen indieihme Satellite Stories solmii maailmanlaajuisen kustannussopimuksen! sekä saanut Suomalaisbändi Satellite Stories radiosoittoon Hollannissa ja suitsutusta pitkin Eurooppaa.

2011

Sijalla 1. Huoratron

Amerikkalainen tietokonelehti Suomalaisen mullistava musiikkikeksintö noteerattiin amerikkalaislehdessä suomalaisen musiikkituottajan ja artistin Huoratronin, eli Aku Raskin. Wired nosti esille miehen innovaation musiikin uudelleen miksauksen, eli remixin kehittämisestä. Lisäksi Kornin keulahahmo miksasi suomalaistuottajan biisin otti suomalaisen Huoratronin eli Aku Raskin biisin käsittelyynsä. Huoratron on soittanut lukuisia menestyksekkäitä festarikeikkoja Suomessa ja ulkomailla.

French Films

French Filmistä on pitkään povattu suurta suomalaista indie-vientivalttia. Yhtye on keikkaillut ahkerasti maamme rajojen ulkopuolella. Bändi on muun muassa lämmitellyt Mew ja French Films lämppääjiksi Musen Helsingin keikalle ja esiintynyt French Films Suomen ja ulkomaiden keikkojen eroista: Ulkomailla on ollut enemmän jengiä festareilla.

The Blanko

The Blankon toinen albumi Into The Silence julkaistiin 23. elokuuta. Yhtye lämmittelee marraskuussa kanadalaista Kotimainen The Blanko rundille Danko Jonesin kanssa heidän Suomen keikoillaan.

2010

Le Corps Mince de Françoise eli LCMDF

LCMDF on soinut Muotisuunnittelijat hulluna suomalaiseen musiikkiin. Yhtye esiintyi Marquis de Castelbajacin näytöksessä Pariisin muotiviikoilla ja LCMDF piipahti myös Milanon miesten muotiviikoilla ja soitti keikan muotisuunnittelija Frankie Morellon näytöksessä. Lisäksi neitokaiset ovat lämmitelleet Suomalaisbändit 30 Seconds to Marsin lämppäreiksi Tallinnaan Tallinassa ja soittaneet LCMDF: Paras dj-kokemus oli Pariisin muotiviikkojen jatkot salaklubissa ympäri Eurooppaa.

Pertti Kurikan Nimipäivät

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä kertova Kovasikajuttu-dokumentti on valittu Prix Europa 2013 -palkintoehdokkaaksi. Prix Europa on Euroopan suurin tv- ja radiotuotantojen kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1987. Kovasikajuttu sai kansainvälisen ensi-iltansa Sveitsissä huhtikuussa 2012. Sittemmin elokuva on valittu lähes sadalle festivaalille ympäri maailman ja elokuvan kaupallisia esitysoikeuksia on myyty muun muassa Britanniaan, Sveitsiin, Puolaan, Taiwaniin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.

Lisäksi Provinssirockin sunnuntaina yhdysvaltalaisen Pertti Kurikan Nimipäivät pyydettiin lavalle metallijätti Downin keikalle – katso kuvat keikalla nähtiin yllättävä lavavierailu, kun metallisuuruus sai seurakseen Pertti Kurikan Nimipäivät -punkyhtyeen jäsenistöä. Myös Teksasissa Kansainväliset mediat kiinnostuneita Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeestä Teksasissa -festareilla bändi sai kansainvälistä hehkutusta osakseen.

Lue myös: Tulevaisuuden tusina on täällä taas

Lähteet: YleX