Hyppää pääsisältöön

Omenaminttuteetä ja Yle Areenasta Emma

Omenaminttuteetä ja Yle Areenasta Emma. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila

Viikonloppu edessä. Säätiedotus lupaa viileää ja aurinkoista, mutta saattaa hieman sadellakin. Kauppareissun jälkeen aion vallata sohvannurkan, hauduttaa omenamintun lehdistä teetä ja katsella Yle Areenasta Emmaa.

Haudutettu omenamintun lehdistä haudutettu tee

4-6 omenamintun kuivatettua lehteä
1 litra kiehautettua noin 85 asteista vettä
ripaus sokeria tai hunajaa

Hauduta teetä viitisen minuuttia ja nauti. Lisänautintoa tuo kahvikuppiin mikrossa valmistettu suklaaleivos.

Jane Austinin romaaniin perustuva neliosainen minisarja Emma katseltavissa Yle Areenassa 4.12. asti.

  • Ankea suomalainen ruokakulttuuri jäi menneille vuosikymmenille

    Makumaisemamme kansainvälistynyt viime vuosina.

    Suomalainen ruokaperinne on muuttunut vaurastumisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Kansainvälistyminen ja uudet raaka-aineet muokkaavat makutottumuksiamme. Yhä useampi myös ilmentää identiteettiään ja arvojaan ruuan kautta. Voidaanko enää edes puhua käsitteestä "suomalainen ruokakulttuuri"?

  • Kioski FOOD: helpot linssiburritot

    Tässä ohje nopeisiin ja helppoihin linssiburritoihin.

    Kioski FOOD on uusi ruokakanavaYouTubessa ja Instagramissa. Sara Parikka kokkaa ja opettelee uusia, helppoja reseptejä livenä joka torstai klo 17.00! Nopeat linssiburritot: 2,5 dl vettä 1dl kuivia, punaisia linssejä 1/2 dl tummaa soijarouhetta puolikas tölkki tomaattimurskaa 3 rkl rypsiöljyä 1 kasvisliemikuutio 2 kynttä valkosipulia 1 sipuli pippuria voit la

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Ruoka

  • Jos joku asia suomalaisia yhdistää, niin se on ehdottomasti kahvihetki

    Rakkaalla kahvihetkellä on monta erilaista nimeä.

    Ihmiset juovat tätä nykyä Suomessakin monia erilaisia, usein vieraskielisiä nimillä kutsuttavia kahveja, mutta itse kahvihetki on ainakin monille Aristoteleen kantapään facebook- ryhmän jäsenistä perisuomalainen. Päiväkahviseuraa kukaan enää lehti-ilmoituksella tuskin itselleen etsii, mutta päiväkahvit on kyllä selvästi monelle yhtä kuin päivän ykköshetki .

  • Ankea suomalainen ruokakulttuuri jäi menneille vuosikymmenille

    Makumaisemamme kansainvälistynyt viime vuosina.

    Suomalainen ruokaperinne on muuttunut vaurastumisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Kansainvälistyminen ja uudet raaka-aineet muokkaavat makutottumuksiamme. Yhä useampi myös ilmentää identiteettiään ja arvojaan ruuan kautta. Voidaanko enää edes puhua käsitteestä "suomalainen ruokakulttuuri"?

  • Makupaloissa tehtiin ruokaa hauskasti ja helposti

    Janne Pekkala ja Timo Nykyri kokkasivat arkeen ja juhlaan.

    Makupalat-ohjelmassa ammattikokki Janne Pekkala ja toimittaja Timo Nykyri valmistivat konstailematonta kotiruokaa. Kansansuosioon nousseessa tv-ohjelmassa kokattiin myös juhlahetkiin Juhlamakupaloissa.

  • Kioski FOOD: helpot linssiburritot

    Tässä ohje nopeisiin ja helppoihin linssiburritoihin.

    Kioski FOOD on uusi ruokakanavaYouTubessa ja Instagramissa. Sara Parikka kokkaa ja opettelee uusia, helppoja reseptejä livenä joka torstai klo 17.00! Nopeat linssiburritot: 2,5 dl vettä 1dl kuivia, punaisia linssejä 1/2 dl tummaa soijarouhetta puolikas tölkki tomaattimurskaa 3 rkl rypsiöljyä 1 kasvisliemikuutio 2 kynttä valkosipulia 1 sipuli pippuria voit la

  • Kioski FOOD: Tofu bowl -resepti

    Kioskin uuden ruokakanavan FOODin ensimmäinen resepti.

    Kioski FOOD on uusi ruokakanava Youtubessa. Sara Parikka kokkaa ja opettelee uusia, helppoja reseptejä livenä joka torstai klo.17.00! Ensimmäisessä lähetyksessä valmistui herkullinen Tofu Bowl.

  • Alexandran kasvisopas

    Luonnon tarjoamat vitamiinit ja mineraalit.

    Alexandra kirjoittaa lyhyesti siitä, mitä vitamiineja ja mineraaleja tärkeimmät kasviksemme ja yrttimme sisältävät. Opimme myös, mitkä kasvit auttavat mihinkin vaivaan ja mitä tunnettuja ja yllättäviä vaikutuksia niillä voi olla meille ja ympäristöllemme.