1990-luvun lopulla kasvaneiden lasten aineellisten elinolojen katsottiin olevan paremmat kuin koskaan ennen Suomen historiassa. Mustana pilvenä vaurastuvan Suomen yllä leijaili huoli näiden lasten mielenterveydestä. Ohjelmassa asiantuntijat pohtivat kuinka tukea lapsen henkistä hyvinvointia.
Vuonna 1997 tehdyssä ohjelmassa toimittaja Kari Walden haastattelee useita mielenterveyden asiantuntijoita. Omat näkemyksensä lasten asemasta kertoo myös sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre.
Edistyneestä terveydenhuollosta huolimatta Sinikka Mönkäre on huolissaan suomalaislasten hyvinvoinnista. Hänen mielestään vanhemmat ovat siirtäneet kasvatusvastuuta julkisen palvelun puolelle, vaikka vanhemmilla tulisi olla päävastuu lapsistaan.
Lastenpsykiatrit Jari Sinkkonen ja Jukka Mäkelä kiinnittävät huomiota lapsen kasvuympäristöön. Huolestuttavana ilmiönä Jari Sinkkonen näkee kasvatusmallin, jossa lapsi pyritään kasvattamaan tasa-arvoiseksi perheenjäseneksi. Hänen mukaansa usein näissä perheissä tasa-arvon toteutumisen sijaan lapsi päätyykin hyvin hallitsevaan asemaan. Lapsen ja vanhemman keskinäinen vuorovaikutus kiinnostaa myös Jukka Mäkelää, joka toivoisi vanhempien puhuvan enemmän lastensa kanssa.
Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman on tullut tunnetuksi perinteisen psykoterapian ja psykologian oppien ravistelijana. Vuonna 1997 hän julkaisi kirjan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Kirjassaan hän kyseenalaistaa sen, että lapsuus vaikuttaa dominoivasti loppuelämäämme. Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa jyllää vahvasti käsitys siitä, että mitä optimaalisempi lapsuus on ollut, sitä paremmin tulemme aikuisina pärjäämään. Furman toteaa, ettei mikään lapsuus maailmassa suojaa ihmisiä elämän kriiseiltä.
Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti muistuttaa, että apua pyytämällä vanhemmat eivät menetä mitään.
Teksti: Mira Sharma
Tietolaatikko
Ohjelmasta on poistettu osia tekijänoikeussyistä.
