Hyppää pääsisältöön

Simpsonit-tuottaja vihjaa: Yksi hahmo eliminoidaan

Sarjan tekijä sanoo, että on jälleen aika hankkiutua eroon yhdestä Simpsonit-hahmosta. Kyseessä tuskin on kukaan päähahmoista.

Simpsonit

Simpsonit-animaatiosarjan tuottajat aikovat poistaa ruudusta yhden hahmon, kertoo Sun News. Sarjaa tekevän Al Jeanin mukaan kyseessä on hahmo, jonka ääninäyttelijä on pokannut suorituksestaan televisioalan arvostetun Emmy-palkinnon. Lopetettavan hahmon henkilöllisyyttä on vaikea päätellä tässä vaiheessa, sillä lähes kaikki ääninäyttelijät ovat saaneet sarjan pitkän historian aikana Emmyn.

Monet yhdysvaltalaissivustot ovat listanneet mahdollisia poistettavia hahmoja ja ainakin nämä nimet ovat nousseet esiin: Krusty-klovin isä Rabbi Hyman Krustofski (Jackie Mason), Bartin melankolinen opettaja Edna Krabapple (Marcia Wallace), Kwik-E-Mart-lähikaupan intalaislähtöinen Apu Nahasapeemapetilon (Hank Azaria), satunnaisesti sarjassa seikkaileva Sideshow Bob (Kelsey Grammar) sekä Krustyn show'ssa satunnaisesti vilahtanut Princess Penelope (Anne Hathaway).

Simpsoneista poistettiin hahmo viimeksi 14 vuotta sitten, kun Maud Flandersin hahmon tarina päättyi.

Lähteet: Sun News