Hyppää pääsisältöön

Eri konsteja varjopuolineen

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Jos hakkaisi kahta isoa kiveä vastakkain aamusta iltaan joka päivä, niin on hirveän iso riski, että jollain kohtaa jäisi jompikumpi tai molemmat peukalot kivien väliin.

Mutta jos jättää hakkaamatta niitä kiviä – peukaloturman pelossa – niin silloin ei pääse kuulemaan sitä pauketta ja kalketta joka siitä tulee. Että se on sen hinta. Toisen kuolo on toisen lei – eikun ei se sovikaan siihen. Mutta ymmärrätte kuitenkin.

Sitten!

Jos yllyttäisi naisia, että juoskaa tuonne kaikki katsomaan, niin olisi hauskan näköistä katsoa, kun ne tanner pölisten ravaisivat laumana sinne.

Mutta sitten jos siellä ei olisikaan jotain naisten mielenkiintoa kiehtovaa kuten mallikoulun opettaja Jay Manuel taikka luolaihmisen maksan mallinen käsilaukku - vaikka olisi väittänyt että siellä on justiin ne, menkää kahtomaan! - niin pitäisi luikkia kauan seinänvieriä pitkin tekoparrassa ja sellaisissa valepukusilmälaseissa kuin Groucho Marx. Että se on ongelma siinä asiassa.

Jos uskottelisi toisille että on talvi ja olisikin kesä, niin voisi joutua maksamaan isot korvaukset kun olisi joku ajanut audon järven jäälle ja ei olisikaan sitä jäätä kun kesällähän järvi täysin sula. Ja hirveä huuto siitä että auto siellä upoksissa ja kuka korvaa.

Mutta ei ehkä sentään joutuisi sitä kokonaan korvaamaan, kun itsehän se sen sinne ajoi. Vaan saattaisi se autonsa kuralampeen menettänyt murtautua itsen hillokellariin kostoksi ja virtsata hilloihin. Ja pilallahan ne, siitä, tietty. Sanoo järki sen meille!

Jos ottaisi tavakseen soittaa aamuviideltä postitorvea rappukäytävässä kuten Muumeissa se urheilu-innokas hemuli, niin pitäisi herätä tosi aikaisin ja lymyillä soiton jälkeen koko päivä ulkona.

Mutta sitten toisaalta pääsisi nukkumaan vasta myöhään, koska uskaltaisi livahtaa asuntoonsa vasta iltamyöhällä pilkkopimeän turvin. Se on selkeä epäkohta tässä!

Jos juoksisi huonekaluliikkeen ovesta sisälle ja pinttelisi polvet korkealle nousten täyttä juoksua koko liikkeen halki ja hyppäisi jalat ja kädet levällään mahalleen sängylle jota juuri esitellään jollekin perheelle, ja rätkähtäisi siihen niin että pääsisi kovaääninen ja pahalta haiseva pieru, niin se menisi läpi korkeintaan yhden kerran.

Jos alkaisi tehdä sen monta kertaa päivässä, niin henkilökunnan kärsivällisyys hupenisi ennätysajassa. Se on nopeasti kasvava huolenaihe tätä menetelmää käytettäessä.

Jos alkaisi tahallaan puhua koko ajan niin kuin olisi flunssassa, sillä tavalla että ”Bulla od duha” – ja puhuisi kuukausikapalla sillä tavalla.

Niinpä työkaverit lopulta valittaisivat pääluottamusmiehelle, ja kun se pääluottamusmies tulisi oikein taksilla varta vasten toisesta kaupungista nuhtelemaan, niin silloin puhuisikin ihan normaaliäänellä että ”Mitäs pelleilyä tämä on – nuhaista puhetta? Ei mulla ole nuhaa ollut yli vuoteen ainakaan!”

Niin pääluottamusmies joutuisikin rankaisemaan niitä toisia, ja siitä ei kyllä tulisi ystävällisiä katseita kahvihuoneessa. Että sen joutuu sietämään tässä konstissa.

Jos uskottelisi jollekin, että sillä on liian kartion mallinen pää, niin se alkaisi uskoa siihen. Ja sitten kun sanoisi että ei se oikeasti ole kovin paljon kartion mallinen tuo sinun pääsi, eikä liikaa ainakaan, niin se ei silti uskoisi sitä, hän.

Ja pitäisi maksaa sille pään kartioajatusterapiaa ehkä vuosikaudet. Ja ei luultavasti ole halpia sellaiset terapiat, kun jo pelkkä hiusten leikkuu muutaman millin sängeksikin voi maksaa pitkästi toista kymppiä Helsingissä. (Ja tämäkin siis tapahtuisi juuri Helsingissä.)

Jos alkaisi Etelä-Suomessa kiskoa aivan sairaan pitkää köyttä kelalta, että kiskoo sen pohjoiseen asti, Suomen pohjoisimmalle rajalle, niin jossain kohti se köysi olisi jo niin pitkä ja painaisi jo niin paljon, että ei jaksaisi sitä vetää itse pirukaan enää, ei edes aukealla hangella, saati ryteikköisten syysmetsien läpi.

Ja silloin pitäisi palata sinne alkuun ja kiskoa lisää klappia, lisää köyttä kelalta, että syntyy sellainen parin metrin korkuinen kaari, ja sitten pitäisi yrittää juoksuttaa sitä parin metrin kaarta eteenpäin, jolloin pitenee se köysi ehkä puoli metriä, metrin.

Ja sillä tavalla menisi aivan sairaan pitkä aika sen köyden vetämiseen Pohjois-Lapin pohjoisosaan asti – kun viimeisten metrien aikana joutuisi juoksemaan koko Suomen läpi Lapista sinne Etelä-Suomeen köysikelalle, ja sitten juoksuttamaan sen köysikaaren koko Suomen läpi sinne Lappiin, ja taas uudestaan sama läpijuoksu koko maan, mennen tullen.

Niin ihan hirveä homma olisi siinä tietenkin.

(Älyätte sen itsekin.)

  • Luurailijat

    Omat haasteensa on siinä, jos puolet on näkymättömiä.

    Ken kurja olisi sattunut muutoshetkellä olemaan kelteisillään, hän joutuisi pysyttelemään ilkialastonna, jos mieli pysyä muiden huomaamattomissa..

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Luurailijat

    Omat haasteensa on siinä, jos puolet on näkymättömiä.

    Ken kurja olisi sattunut muutoshetkellä olemaan kelteisillään, hän joutuisi pysyttelemään ilkialastonna, jos mieli pysyä muiden huomaamattomissa..

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

  • Koulun hiihtopäivä (!!)

    Näin riivaa Saatana meitä, opinahjojen avulla.

    Pieni hiihtäjäparka uursi latua niin syvällä monimetrisessä hangessa, ettei sieltä hanki-urasta illalla hiihtäessään nähnyt kuin noin 2° kapean viirun tähtitaivasta, jos pipo silmillä edes jaksoi yrittää katsoa lumisesta ”ojastaan” ylös kuin Oscar Wilde.

  • Pieniä lämmön pilkahduksia

    Itsen varhaiskasvattumismuistelua, vaatimattomin annein.

    Koska noihin aikoihin ei ollut tietokoneita, nettiä, eikä paljon mitään muutakaan (paitsi verot, sairausvakuutustoimisto, invaliidien kioski, perunannosto, kuolema ja poliisi), piti lapsena keksiä jotakin tekemistä, että olisi ollut jotakin tekemistä.

  • Täti

    Erinomaisesta tädistään kertoo hra Kajo.

    Jos olisi aikoinaan pidetty täteyden olympialaiset, minun kelpo tätini olisi voittanut kaikki mitalit, ja yleisöäänestyksen.