Hyppää pääsisältöön

Hieno tarina huonosta näyttelijästä

Jos joskus voi käyttää sellaista ilmaisua kuin sydämeenkäypä, niin tästä esityksestä voi. Teatterimuseon näyttämölle astui eilen näyttelijä Eero Kilpi (1882-1954), josta suurin osa suomalaisista ei ole kuullutkaan. Hyvästä syystä. Kilpi ei ollut tähtinäyttelijä. Hän oli sivuroolien mies, taka-alalla kompuroivien hassahtaneiden ukkeleiden spesialisti. Hän oli jäykkä kuin tikku. Hän kärsi kiusallisista maneereista: puhe karkasi aina liian korkealle, liian nopeaksi. Siksipä hän ei juuri repliikkejä saanut.

Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama pienoisnäytelmä nimeltä Fosforinhohtoinen lurjus antaa vihdoin Eero Kilven puhua. Näyttelijä Juha-Pekka Mikkola esittää tätä vähemmillä lahjoilla siunattua kollegaansa, ja tekee sen suurella rakkaudella, viisaasti, hauskasti ja herkästi.

Juha-Pekka Mikkola on Eero Kilpi. Kuva Perttu Suominen.Esitys sai ensi-iltansa vuonna 2009 Kustavin Volter Kilpi –viikoilla. Eero Kilven kohtalona oli kaiken muun lisäksi olla suuren kirjailijan ei niin suuri pikkuveli. 

Näytelmä käy läpi Kilven elämää nuoresta miehestä kuolemaan saakka. Eero Kilpi opiskeli monia eri aloja, kunnes lopulta uskaltautui tunnustamaan, että teatteri oli hänen unelmansa. Ja ihme tapahtui - Kansallisteatterin johtaja Kaarlo Bergbom otti hänet teatteriinsa. Siellä Kilpi teki 45-vuotisen uransa. 130 roolia, joista enin osa ilman sanoja. Vain kaksi kertaa Kilpi sai pääroolin: kerran Daniel Hjortina, kerran Hamletina. Kumpikaan ei, tietenkään, mennyt hyvin.

Fosforinhohtoista lurjusta kuljettaa kaksi voimaa. Toinen on Eero Kilven pakahduttava, uskollinen kiintymys teatteriin. Ja toinen hänen kyvyttömyytensä ilmaista sisäistä paloaan. Mutta miksi huono näyttelijä ei luovuta? Teatterilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa!, huudahtaa Kilpi. Hänelle teatterin suhde järkeen on kuin talven suhde kesään, elämän suhde kuolemaan. Ei ole toista ilman toista. Ja hän haluaa olla siellä, teatterissa, varjojen maailmassa, jossa kukkaset ja tulenlieskat on silkkipaperista tehty.

Juha-Pekka Mikkola on opiskellut Kilven kankeaa gestiikkaa valokuvista ja säilyneistä filmipätkistä. Kilpi pääsi filmillekin, vaikkei ihan filmitähdeksi. Hän vilahtaa sivuroolissa noin 30 elokuvassa. Esitystä katsoessa pystyy hyvin eläytymään Kilven ristiriitaan: kun tietää, mitä pitäisi tehdä. Mutta ei vaan pysty, ei, vaikka antaa aina kaikkensa.

Yleisö höröttää naurusta Kilven vääntäytyessä pikkuroolista toiseen, valvoessa jännittyneenä toukokuisia öitä. Uusitaanko välikirja, jatkuuko ura? Mutta nauru ei ole pilkallista, se on pikemminkin liikuttunutta. Tekijät ovat Kansallisteatterin tontuksi kutsutun, kömpelön sankarinsa puolella. Ja niin käy, että alan katsomossa istuessani kaivata lisää tarinoita epäonnistujista. Heistä, jotka eivät saavuta haaveitaan, jotka silti jaksavat tehdä työtä, ilman kiitosta, ilman palkintoja.

Tietäisipä Eero Kilpi itse, että 59 vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen taidettaan muistetaan. Että hän saa vielä kerran astua rakastamalleen näyttämölle.

Fosforinhohtoinen lurjus kiertää syksyn ja ensi kevään aikana Suomen teattereita juhlistamassa Näyttelijäliiton satavuotista taivalta. Menkää katsomaan, te keillä siihen tulee tilaisuus


Nälkäteatteri: Fosforinhohtoinen lurjus. Ohjaus ja dramatisointi Hannes Kilven kirjasta Juha Hurme. Rooleissa Juha-Pekka Mikkola, Heikki Herva/ Juha Hurme/ Mika Piispa ja Sidi Lahdenperä.  

Kiertueen esityspäivät ja -paikat löytyvät Näyttelijäliiton sivuilta: http://www.nayttelijaliitto.fi/juhlavuosi/fosforinhohtoinen-lurjus-kiertue/ 

Penkkitaiteilija

  • Ottaisitko taksikuskin mukaasi ostoksille tai oopperaan?

    Tulevaisuuden taksi voisi tarjota seuraa yksinäiselle.

    Hämmästyin hieman, kun Posti kuljetti kotiin ja asensi paikalleen verkkokaupasta ostamani kodinkoneen ja vei vielä mennessään kierrätettäväksi vanhan laitteen. Kuinka kätevää! Tällaista palvelujen yhdistelyä tarvitaan lisää.

  • Avaruusromua: Kaikki maailman etätyölaiset, rentoutukaa!

    Etätyössäkin voi stressaantua, musiikki auttaa!

    Etätyö on työtä, jota ei tehdä työpaikalla, vaan jossakin muualla. Jotkut ovat sitä mieltä, että etätyö on vähemmän stressaavaa kuin niin kutsuttu toimistotyö, ehkä siksi, että etätyössä työntekijä kokee olevansa vapaampi. Amerikkalainen Ken Elkinson tekee musiikkia yhä kasvavalle etätyöntekijöiden joukolle. Hän on sitä mieltä, että etätyössäkin voi stressaantua ja siihen voi auttaa esimerkiksi musiikki. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri