Timo Tolvanen muutti Pohjois-Karjalaan ”turhasta kiireestä” ja alkoi hoitaa pienen kylän postiasemaa - samalla vähän muitakin kylän palveluita.
Kokinvaaran postia oltiin lakkauttamassa, kunnes pelastaja ilmestyi Turusta. Timo Tolvanen luopui urahaaveistaan suuressa maailmassa ja ryhtyi kiertämään viidesti viikossa ympäri maaseutua pitäen postin liikkeessä. Reippaana asiakaspalvelijana Tolvanen ehti rupatella kuulumisia sekä katsella vanhusten perään.
Postitoiminnan lisäksi Tolvaselle tuli hoidettavaksi myös kirjastopalvelua, veikkausta sekä apteekin lääkekaappi.
Varsin ilahtuneita olivat postimies Timon palveluista etenkin vanhukset. ”Jollain tavalla tuntuu, että sitä on muiden ihmisten kanssa samanarvoinen”, Anna Parviainen iloitsi uudesta palvelumallista.
Teksti: Antti Majala