Toimittajat eivät voi olla kaikkialla, mutta media haluaa kertoa kaikesta heti ja mielellään kuvan kanssa. Tämä on synnyttänyt verkkoon bisneksen, jollaisesta ei ollut tietoa vielä muutama vuosi sitten.
Kamerapuhelimien käyttäjät voivat napata kuvan mielenkiintoisesta uutisaiheesta tai –tilanteesta tai toimia erikseen annetun toimeksiannon mukaisesti. Sitten kuvat myydään yrityksille tai sen mediataloille erilaisten palvelujen kautta. Vaikka ajatus kännykkäkuvan lähettämisestä tuntuu oudolta, eikä ainakaan rahakkaalta ratkaisulta, on kotimaisiakin esimerkkejä siitä, että foton ottaminen oikealla hetkellä voi tuottaa rahakkaita tuloksia.
Viime vuonna uutisoitiin, miten turkulainen Arto Mäkelä oli tehnyt Android-puhelimellaan otetuilla kuvilla lähes 20 000 euroa tekemällä kuvauskeikkoja kotimaisen Scoopshot-palvelun kautta. On myös harrastajakuvaajia, jotka ovat päättäneet saada harrastuksestaan jotain roposia netin kuvapankkien kautta. Kuvien kauppaukseen onkin monia vaihtoehtoja.
Myös pääomasijoittajat uskovat mobiilikuvapalveluiden tulevaisuuteen, sillä kotimainen Scoopshoot sai jokin aika sitten 1,2 miljoonan dollarin rahoituksen, saksalainen EyeEm 6 miljoonaa dollaria ja ruotsalainen Foap 1,5 miljoonaa dollaria.
Millaisia tienausmahdollisuuksia tämäntyyppiset valokuvapalvelut sitten tarjoavat? Tässä muutamia esimerkkejä erityisesti mobiilikuvaajille.
Kotimainen Scoopshot
Scoopshotissa kuka tahansa voi myydä kuvia ja videoita, ja yli 330 000 ihmistä näin tekeekin. Yhtiöllä on sovellukset Applen laitteille, Androidille, Windows Phonelle ja parille Symbian-mallille (Nokia Pureview 808 ja Nokia 701).
Näiden laitteiden käyttäjät voivat tarkastaa millaisia kuvia organisaatiot ja yhtiöt halajavat. Näitä kutsutaan nimellä Tasks eli tehtävät, ja niissä määritellään yleensä lyhyesti toivottu kuvausaihe.
Esimerkiksi tätä kirjoitettaessa Nokialla on menossa tehtävä, jossa toivotaan Lumia 1020 –puhelimella otettuja kuvia aiheesta ”hämärän hetki”. HKL puolestaan toivoo joulukortteihin sopivia kuvia omasta toiminta-alueestaan eli raitiovaunuista ja muista menopeleistä.
Hinta yhdelle kuvalle on 5 dollaria
Löydettyään mielenkiintoisen tehtävän ja napattuaan sinne sopivan kuvan tai videon, käyttäjä lisää sen palveluun tarkempien tietojen kera. Mediatalot, mainostoimistot tai muut yritykset voivat sitten ostaa kuvia tarpeensa mukaisesti. Hinta yhdelle kuvalle on 5 dollaria.
Kuvia voi lähettää muutenkin, esimerkiksi uutismielessä. Tällöin kuva laitetaan erityiseen uutistehtävään, joka jakaa sen automaattisesti Scoopshotin media-asiakkaille. Näitä medioita on yli 60 kaikkiaan 15 maassa.
Mitä Scoopshot tästä kaikesta sitten saa? Se lisää kuvan tai videon hintaan kiinteän komission, joten esimerkiksi mediayhtiöt maksavat saamastaan materiaalista hieman enemmän kuin mitä kuvaaja on määritellyt.
Ruotsalainen Foap
Foapilla on yli puoli miljoonaa käyttäjää. Siinä missä Scoopshot toimii nimenomaan tehtäväpohjaisesti, Foap pitää yllä myös perinteisempää kuvavarastoa. Palvelussa on tällä hetkellä kuutisen miljoonaa valokuvaa, mutta kuinka monella niistä on oikeasti netottu kuvauspalkkio, sitä Foap ei kerro.
Foapin iOS-käyttäjät ovat voineet myydä kamerakuviaan viime vuodesta asti, Android-käyttäjät pääsivät mukaan äskettäin. Sovelluksen avulla voi laittaa kuviaan myyntiin 10 dollarin hintaan. Jos kuva menee kaupaksi, ottaa Foap kympistä itselleen puolet.
Automaattisesti kuva ei pääse kuitenkaan myyntiin, vaan Foap on joukkoistanut arviointiprosessin. Kun viisi muuta käyttäjää on arvioinut kuvasi vähintään keskiarvolla 2,6, pääsee otoksesi myyntiin.
Tarjolla on myös rahakkaampia keikkoja. Nämä kulkevat nimellä Foap Missions eli tehtävät, ja käytännössä ne ovat ulkopuolisten yhtiöiden tilauskeikkoja. Esimerkiksi Puma, Lavazza ja Mango ovat etsineet Foapin kautta sopivaa kuvaa markkinointikampanjaansa.
Foap mainostaa itseään sosiaalisemmaksi kuin Scoopshot ja väittää maksavansa tehtävistä paremmin. Periaatteessa tehtäväksi annetusta kuvasta maksetaan 50 dollarista ylöspäin. Esimerkiksi Puma jakoi tehtäväänsä osallistuneille 2000 dollaria palkintoja. Tämä on tietysti pientä kuin silakat joulukaloina, jos sitä vertaa urheilujätin markkinointibudjettiin ja oikeiden kuvaajien palkkioihin, mutta, hei, jos rahaa tulee helposti muun ohessa niin mikäs siinä. Oikeista kuvauspalkkioista ei kuitenkaan voida puhua.
Saksalainen EyeEM
EyeEm on Instagram-tyyppinen sosiaalinen verkosto, mutta laajentaa palveluaan mobiilivalokuvaukseen. Sillä on ”pohjakassana” yli 10 miljoonaa valokuvaa, ja vauhti on hurja. Palvelu kertoo laajentuvansa miljoonalla kuvalla kuukaudessa.
EyeEmin kautta markkinointimateriaalia ovat etsineet muun muassa Lufthansa, RedBull ja Vice-lehti, joten isoja kaloja palvelun haaviin on osunut jo ennen varsinaista kauppatoimintaa. EyeEmiä kannattaa siis pitää silmällä, kun se saa toimintansa rullaamaan.
Palvelua voi käyttää iOS- ja Android-sovelluksilla.
Englantilainen Pocketstock
Kuvaajan luvataan saavan 35 prosenttia rojaltimaksuista
Lontoossa päämajaansa pitävä Pocketstock on kuvapalvelu, jonka iOS-sovelluksella voi siirtää kuvia suoraan myytäväksi palvelun valikoimaan.
Pocketstockissa myydään ja hinnoitellaan kuvia kahdella eri tavalla: royalty free -kuvat myydään kiinteillä listahinnoilla ja niitä saa käyttää tämän jälkeen vapaasti. Rights Managed -kuvista taas neuvotellaan aina erikseen ja ne ovat käytössä joko yksinoikeudella tai rajatun ajan.
Lisensointimalleja on useita, mutta kuvaajan luvataan saavan minimissään ainakin 35 prosenttia rojaltimaksuista, jotka Pocketstock saa hänen kuvistaan. Tarjontaa ainakin on, sillä palveluun tulee kuulemma 50 000 kuvaa viikossa. Miten hyvin niitä lisensoidaan, siitä ei ole tietoa.
Amerikkalainen Rawporter
Rawporter myy kuvia ja videoita, joita kuka tahansa voi kuvata myyntimielessä. Se kertoo tehtäväkseen tarjota silminnäkijöiden materiaalia uutistapahtumista. Rawporter kertoo saaneensa ihmisten normaalisti sosiaalisen mediaan lähettämistä kuvista ja videoista summia aina 20 dollarista 20 000 dollariin asti. Yleensä mediatalot maksavat materiaalista 5 dollarista 25 dollariin, Rawporter sanoo.
Eikä se ainoastaan myy sitä, mitä sille tarjotaan, vaan kertoo myös antavansa toimeksiantoja siitä, millaista materiaalia mediatalot etsivät. Samalla kerrotaan, mitä niistä voi ansaita. Palvelulla on omat sovellukset sekä iOS:lle että Androidille.
Ansaitseeko kännykuvilla sitten varsinaisesti mitään, sitä on vaikea sanoa. Jos kuvaus on kuitenkin lähellä sydäntä ja aiheet tulevat kuin itsestään, niin miksei niitä laittaisi sosiaalisen median sijaan myytäväksi? Päivätyötä tuskin kannattaa kuitenkaan jättää.
