Hyppää pääsisältöön

YleX:n Vikin tv-debyytti tulossa - suoritusta kehutaan vuolaasti

YleX:n invaasio draamasarja Uuteen Päivään sen kuin jatkuu. Nyt sarjassa tv-debyyttinsä tekee Viki!

Viki kuuntele Aleksin ideoita Uusi Päivä -sarjassa. // Kuva: Yle

YleX Jatkojen juontaja, Viki, on kiinnitetty näyttelijäksi draamasarja Uuteen Päivään. Vikin pesti ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi vakituinen vaan tällä tietoa hän esiintyy sarjassa muutaman jakson verran. TV-debyytti nähdään joulukuussa. Viki sanoo hikoilleensa maskeerauksessa, mutta itse kuvauksissa ei ollut mitään ongelmia.

- Ei se näytteleminen ollut niin vaikeaa, kaikki meni ykkösellä purkkiin. Siinä on esimerkiksi yksi kohtaus, jossa me istutaan Aleksin kanssa kahvilla ja se esittelee mulle musaideoitaan, Viki kertoo.

Vikille luotiin sarjaan kuin mittatilaustyönä rooli, joka liittyy musiikkibisnekseen. Hän on levytuottaja Piispanen! Uusi Päivä -sarjan vakiokasvo AleksiRuuskanen, sanoo, että kollegan suoritus oli jäätävän hyvä.

- En ole koskaan nähnyt, että joku on niin suvereeni kameran edessä kuin Viki. Ei noin rento voi olla. Kaikki meni kerralla purkkiin, YleX:n Maailman toiseksi paras radioshow -ohjelmaa isännöivä Aleksi sanoo.

Aleksi lisää, että noin rento olemus tuo itse asiassa paineita sellaiselle, joka on tehnyt hommaa jo pidempään.

Viki ei ole miettinyt, mikä olisi unelma rooli, nyt kun debyytti on purkitettu.

- Jos pääsisin Will Ferrelin kanssa jotain tekemään, se olisi hienoa. En kyllä tiedä, kykenisinkö. Varmaan nauraisin koko ajan, Viki sanoo.