Jukka Lindfors
Yle
Laulavat koirat ovat omistajiensa ilo, ja monet niistä ovat ansiokkaasti tuoneet eläinkunnan äänen kuuluville myös showbisneksessä. Koirien musiikkimaussa on yksilöllisiä vaihteluja, mutta periaatteessa nelijalkaiset solistit voivat toimia ennakkoluulottomasti ja laaja-alaisesti säveltaiteen koko kentällä.
"Laulavien" tai ainakin musiikin mukana ulvovien koirien kyvyt on yleensä keksitty sattumalta, kun luontokappaleet ovat myötäelävästi reagoineet isännän tai emännän soitto- tai lauluharjoituksiin. Esimerkiksi kiteeläisen Retun saivat syttymään huuliharppu, nokkahuilu ja haitari, kun taas kuvanveistäjä Kain Tapperin koiraa puolestaan inspiroivat aikoinaan sähköurut.
Monet omistajista kertovat aluksi arvelleensa, että koiran ulvonta merkitsi protestia korviin käyvälle musiikille. Mutta kun suojatti kerta kerran jälkeen hakeutui sinne, mistä soitantaa kuului, oli vedettävä se johtopäätös, että elikko oli jollakin tavalla viehtynyt musiikkiin.
Laulavia koiria on tallennettu äänilevyille ja lukemattomille kotivideoille, mutta myös Ylen arkistosta niitä löytyy edustava valikoima. Yksi vaikuttavimmista tv-esiintyjistä on kiinalainen alastonkoira Gizmo, joka vuonna 1996 – asianmukaisesti pikku frakkiinsa pukeutuneena – tulkitsi säveltäjä Harri Wessmanin giz-molli-serenadin jousiorkesterin säestyksellä. Ahkerin mediakoira taitaa olla Pikku Kakkosessakin usein nähty aleatorinen monilahjakkuus, irlanninsetteri Tessu.
Raahelaisen dalmatialaisen Sir Alexin taustajoukkoihin kuului erikseen manageri, huoltaja ja säestäjä. Ammattimaisesta panostuksesta huolimatta kaikkea ei kyetty ennakoimaan: toisinaan päätähti saattoi heittäytyä kesken esityksen makoilemaan lotkauttamatta yleisölle korvaansa. Melkoisen haluttomasti esitteli kykyjään vuonna 1992 myös oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen Otto-koira.
Toisaalta ongelmana saattaa olla liika innokkuuskin: muusikko Riikka Hännisen opaskoiralla Kessulla oli vaikeuksia pidätellä laulunhalujaan emännän esiintyessä kuorokonsertissa. Kessulla oli musiikki selvästi verissään, koskapa sen perillinenkin osoittautui kelpo laulajaksi.
Radio- ja tv-tallenteet paljastavat selviä eroja eläinartistien musiikki-ilmaisussa. Espoolaisen Markku Ahosen Sasu-koira kunnostautuu oheisessa radionäytteessä ennen muuta rytmisen haukunnan taiteessa. Ahosen perheen myöhemmät koirat Santtu ja Roope mukailivat samaa linjaa vuonna 2005 tehdyssä Suomi-ilmiö-ohjelmassa, jossa Santtu hämmästyttää haastattelijaa kertomalla lisäksi unistaan.
Näyttelijä Päivi Mäkisen omistaman Mökön sydäntä lähellä taas olivat pateettiset laulusoolot. Tampereella 1990-luvun alussa vaikuttanut Mökö lienee ensimmäisiä suomalaishurttia, joille poliisi on myöntänyt virallisen katusoittoluvan. Lupaan oli kirjattu Mökön veromerkin numero ja hieman epäilevästä asenteesta kielivä maininta: "Mikäli esitystä ei voi erottaa haukunnasta, on esitys lopetettava."
Tietolaatikko
Tivolinäytöksissä esiintyneistä musisoivista koirista on Suomessa tietoja ainakin 19. vuosisadalta saakka. Kiertävien apina- ja koirateatterien suosio oli suurimmillaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Monenlaisten temppujen lisäksi niissä saatettiin nähdä myös koirien soittoa tai "laulua". Sirkus- ja varieteehistorioitsija Sven Hirn kertoo mm. 1874 nähdystä Friedasta, joka esitti pianolla Saksan ja Englannin kansallislaulut ja lauloi lisäksi ooppera-aarioita. (Sven Hirn: Kaiken kansan huvit. Tivolitoimintaamme 1800-luvulla, SKS 1986.)
