Hyppää pääsisältöön

Velhojen mielikuvituspeli huispaus sopii myös jästeille

Harry Potterin tummat hiukset hulmuavat tuulessa, yläilmoissa hän kiihdyttää luutaansa tavoittaakseen kultaisena välkehtivän siepin. Alhaalta katsomosta raikaa taikakoulu Tylypahkan oppilaiden mylvintä heidän kannustaessaan suosikkijoukkuettaan. Tämä näky lienee tuttu useimmille Potter-faneille joko valkokankaalta tai suositun kirjasarjan sivuilta. Vuonna 2010 huispaus saavutti myös pohjoismaalaiset, kun Vaasan yliopistossa pelattiin Skandinavian ensimmäinen huispausottelu.

Huispaus on brittiläisen kirjailijan J.K Rowlingin luoma kuvitteellinen urheilulaji. Fantasiamaailmassa noidat ja velhot pelaavat huispausta ovaalin muotoisella kentällä, jossa he lentävät taiotuilla luudillaan. Kaksi seitsenhenkistä joukkuetta ottelee toisiaan vastaan lentävien pallojen seassa. Tavoitteena on tehdä maaleja vastapuolen maalisalkoihin. Maaleista saa pisteitä, mutta runsaimmat pisteet (150p.), saa kiinni napatusta siepistä, joka on pelin pienin lentävä pallo. Siepin saa siepata vain joukkueen etsijä. Peli päättyy kun sieppi on saatu kiinni, voittajajoukkue on se kumpi on saanut enemmän kasaan pisteitä.

Muunnettaessa lajin sääntöjä tavallisille kuolevaisille, eli jästeille, sopiviksi jouduttiin tekemään kompromisseja. Luudalla ei lennetä, mutta se jalkojen välissä juostaan. Pelaajan tulee pitää luudasta kiinni toisella kädellään jatkuvasti, otteen irrotessa pelaaja "putoaa" ja saa jäähyn. Vauhdikkaasti sinkoileva sieppi vaihtui lentävästä pallosta etsijöitä karkuun juoksevaksi ihmispelaajaksi. Sääntöjä yksinkertaistettiin myös rangaistusten
osalta, velhomaailman suosituimmassa urheilulajissa erilaisia virheitä voi näet tehdä yli 700.

Vaasassa vuonna 2010 pelatussa huispausturnauksessa toisiaan vastaan otteli kolme seitsenhenkistä joukkuetta kolmen tuomarin valvovan silmän alla. Vaasan yliopiston huispausjoukkue Vaasa Centaurs kertoi vuonna 2010 toiveistaan rekisteröityä Kansainvälisen huispausliiton jäseneksi Ylen verkkosivuilla. Yliopistojen virallisia huispausjoukkueita oli tuolloin Euroopassa kymmenen ja Yhdysvalloissa jo satoja.

Maaliskuussa 2012 Vaasa Centaursin kapteeni Alberto Guzmán Abundes vieraili Strömsö -sarjassa. Joukkuettaan hän kuvaa sekalaiseksi ja muuttuvaksi, sillä suurin osa pelaajista on vaihto-oppilaita. Suomalaisten opiskelijoiden vähäinen kiinnostus lajia kohtaan ihmetyttää Guzmán Abundesia ja yhdeksi syyksi hän epäilee ujouden. Jakson lopussa myös strömsöläiset pääsevät tutustumaan huispauksen saloihin huvilan lumisella pihalla pelattavassa ottelussa.

Teksti: Mira Sharma

Lue lisää:

Harry Potter -huumaa

Harry Potter-kirjat ovat rikkoneet myyntiennätyksiä ympäri maailmaa. Uuden kirjan julkaisusta on tullut vuosi vuodelta suurempi tapahtuma.

Lue lisää:

Carl-Olof Homén (oike.) lähettää MM-kisamaskotti Lassen ilmapallojen mukana taivaalle Otaniemen kisakylän avajaisissa (1983).

Kisamaskotti muistetaan, vai muistetaanko?

Yleisön kiihdyttäjä, omien sparraaja, markkinoinnin vetojuhta, se yksi hahmo, joka kisoista ainakin muistetaan. Urheilumaskotit yleistyivät 1980-luvulla nopeasti. Suurtapahtumien rinnalla myös vähemmän nostetta saaneisiin tapahtumiin kehiteltiin toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Elävän arkiston kooste esittelee ikonisia markkinointivetureita, mutta myös nopeasti unohdettuja kentän laidalla märehtijöitä.

Lue lisää:

Kaksi poikaa ja kinneri vuodelta 1949

Kinneri oli kesän 1949 hitti

Kesän 1949 vesileikkien kuuma hitti oli polkuauto, amfibiokinneri, jolla saattoi kulkea niin maalla kuin vedessäkin. Helsingissä järjestettiin kesällä 1949 myös pohjoismaiset kinnerikilpailut, joissa uuden lajin taitajat ottivat mittaa toisistaan.