Hyppää pääsisältöön

Keskustele: Ihan tavallisia tissejä

Ihan tavallisia tissejä. Kuva: Minna Dufton, YleStradan kuvauksissa päädyin maskeeraaja ja body painting -taiteilija Riina Laineen malliksi vartalonmaalaukseen. Juttumme käsitteli vartalonmaalausta taiteena, mutta sai niin minut kuin toimituksen naisetkin keskustelemaan laajemmin siitä, mikä meidän suomalaisten naisten suhde omaan vartaloon oikein onkaan. Mikä niissä ihan tavallisissa tisseissä oikein mättää?

Voisi kuvitella, että me saunassa puoli elämäämme viettäneet suomineidot suhtautuisimme mutkattomasti omiin vartaloihimme. Vaan ei!

Vuodesta toiseen raikaa sama virsi ja keskustelu siitä, miten meidän tulisi hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Vakuutamme tyttärillemme, että he ovat hyviä ja arvokkaita sellaisina kuin ovat (niin kuin ovatkin!) ja painelemme sitten muokkausjumppaan. Raskausarpivoidetta ostamaan. Kuivakuppaukseen. Rintojen alipainekäsittelyyn. Kauneusleikkaukseen. Geelirintaliivithän meillä olikin jo.

Miksi vakuuttelut eivät tepsi?

En tunne yhtään naista, jonka mielestä omassa kropassa ei olisi edes jotain pientä viilattavaa. Tarttis olla vähän pienempi takapuoli, isommat - eiku pienemmät! - rinnat, pikkasen tosta vyötäröltä pois ja... No, kyllä te tiedätte, miten tää menee!

Pienirintainen on vakuuttunut, että itsetunto kohenisi oleellisesti muutamalla lisädesillä, kun taas isojen rintojen omistaja haaveilee kateellisena juoksemisesta ja rintaliivien ostamisesta tavalliselta alusvaateosastolta. Minäkin pärjäilen omieni kanssa, mutta toivon kyllä, että jälkipolveni välttyvät tämän mittakaavan povelta - ja teinipoikien hysteeriseltä kiinnostukselta ja puseron sisään kurkkimiselta, aikuisten miesten äkillisiltä tarrautumisilta raitiovaunussa ("ei voi olla aidot!") ja niskakivuilta. Joko manitsin ne herrasmiehet, jotka tervehtivät rintojani?

Millä meidän naiset saataisiin ihan oikeasti hyväksymään itsemme niissä kaikissa valloittavissa muodoissa, joissa ilmenemme?

Käydään keskustelu jo nyt!
Auttaisiko Ajankohtaisen Kakkosen suuri tissi-ilta? Käydään keskustelu jo nyt!

Murehtimisesta luopumisesta vapautuvalla energialla luulisi saavan aikaan vaikka ihmeitä: siskot, vapautetaan energiat!

Tuulianna Tola saa vartalonmaalauksen perjantaina 18.10. Stradassa TV1:ssä klo 21.30 alkaen.

Linkit:

Kommentit