Hyppää pääsisältöön

Suomalaista nuoriso-osaamista viedään Venäjälle

Mies ja kaksi poikaa melovat
Mies ja kaksi poikaa melovat Kuva: Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskus hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskus

Hyvärilän nuorisokeskuksessa Nurmeksessa toteutetaan parhaillaan nuorille suunnattua kehittämishanketta.

Matka.ru –nimisen hankkeen tavoitteena on kehittää nuorisotyöllisiä toimintoja Karjalan tasavallan ja Itä-Suomen välillä, ja sitä myöten tukea nuorten syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa. Hankkeeseen sisältyy myös nuorisokeskuksen rakentaminen Venäjälle Petroskoin kupeeseen.

- Hanke on alun perin saanut alkunsa Karjalan opetusministeri Gennadi Sarajevin toimesta. He etsivät siltä suunnalta kumppania toimintaan mukaan, eräänlaista kummia. Lopulta pitkäaikainen tuttu ohjasi molemmat tahot yhteen, toteaa Hyvärilän nuorisokeskuksen toimitusjohtaja Jukka Kuhanen.

Suomen rajanaapuriin rakennettava nuorisokeskus on ainutlaatuinen lajissaan

- Suomalaisten valtakunnallisten nuorisokeskusten tavoitteena on Etykin sopimuksen mukaisesti edistää nuorison kansainvälistä liikkumista. Tämä on Karjalassa ensimmäinen ministeriön tukema keskus, joka ottaa mallia Suomesta, Kuhanen toteaa ylpeänä.

- Kyseessä ei ole vain rahansiirtoa Suomesta Venäjälle, vaan kokemusten siirtämistä, ja nuorisotoimijoiden kanssa yhteistyön tekemistä. Aivan kuten nuorten ja venäläisten nuorten yhteisleirin järjestäminen Hyvärissä, jota kautta saatua osaamista voidaan siirtää myös Venäjälle, Kuhanen jatkaa.

Venäjän ja Suomen välisessä kanssakäymisessä yhteistyö on tärkeä voimavara

- Yhteistyö tuo positiivista vahvistusta siitä, mitä Suomessa asuvilla venäläisillä nuorilla on mahdollista antaa meille kantasuomalaisille. Kuhanen kertoo esimerkkinä, että oppimiskokemuksena on rohkaisevaa lähteä vaikka melomaan retkelle yhdessä venäläisten nuorten kanssa.

Hanke tarjoaa uusia kokemuksia nuorille rajan molemmin puolin

Kuhasen mielestä on hyvä tarjota käytännön läheisiä, sekä uudenlaisia kokemuksia itärajan takana olevista ihmisistä, ja heidän kulttuuristaan.

- Kun näkee yhdessä toisten nuorien kanssa, etteivät itsellä asiat niin hirveän huonosti olekaan, niin samalla voi herätä omaan tilanteeseen aivan uudella tavalla, Kuhanen painottaa.

Haasteena suhtautuminen venäläisiin

Konkreettinen selkeä ongelma on varauksellinen suhtautuminen venäläisiin, mikä näkyy myös nuorissa suomalaisissa.

- Ensimmäisenä ei aina tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa, Kuhanen mianitsee.

- Aidosti motivoituneiden nuorten ja aikuisten löytäminen yhteistyöhön on välillä haasteellista Suomessa. Kun saadaan käytännön kokemusta venäläisten kanssa toimimisesta, raja-aitoja sortuu, ja huomataan kuinka monet asiat ovat muuttuneet Venäjällä.

- Olisi hyvä saada aikaan asenneilmaston muutosta, ja sisäisten lukkojen murtamista kohdatessa venäläisiä nuoria, Kuhanen painottaa.

- Toki myös kulttuuriset, lainsäädännölliset ja arvomaailmalliset erot luovat omat haasteensa, Kuhanen lisää.

Teksti: Henrik Tuominen 18.10.2013

Suomessa toimii kymmenen valtakunnallista nuorisokeskusta. Keskusten toiminta on opetusministeriön rahoitusyksikön kautta tuettua, ja keskusten tavoitteina on saada nuoret liikkumaan ja harrastamaan yhdessä.

  • Nuorten Duuniringistä apua arkeen

    Duunirinki on 4H-yhdistyksen alaisuudessa toimiva työnvälitystiimi, jonka kautta 15 – 20 -vuotiaat nuoret saavat työkokemusta ja omaa rahaa. Työtehtävien perusvalmiuksien lisäksi Duunirinki-koulutuksissa käydään läpi työelämässä tarpeellisia vuorovaikutustaitoja, jotka tuovat itsevarmuutta, ja antavat valmiuksia työelämään.

  • Yksinäisyyden voi selättää!

    Viime viikon teemamme käsitteli yksinäisyyttä ja sitä, voiko siitä päästä eroon. Kysymykseemme ”Onko yksinäisyys elinkautista?”, vastaus kuului, ei ole.