Yksitoista Horse showta takana ja lukemattomia edessä, kunniakierroksia, hyppäämistä huippuhevosilla, mitalikahveja, unelmien heppapoikaystävä, ratsastusta kohti auringon laskua alppimaisemassa…
Luen Anna-Juulia Kontion blogia, enkä keksi yhtään syytä olla fanittamatta häntä- ja monta syytä olla kateudesta vihreä.
Juulina tunnettu huippuratsastaja kertoo, ettei blogin tarkoitus ole luoda hänen elämästään kiiltokuvaa, vaan hän yrittää kertoa elämästään ammattiratsastajana mahdollisimman todenmukaisesti ja tehdä spontaaneja blogipostauksia. Kilpailut ja palkintojenjaot kun ovat vain murto-osa ammattiratsastajan työtä.
Huippuhetkien lisäksi Juuli kertookin myös kisoissa tulleet pettymykset ja kuvailee ammattiratsastajan arkea: usean hevosen ratsastaminen päivittäin, lyhyet yöunet, harvat lomat ja keskiyöhön kestävät kilpailut.
Itsekritiikki ajaa eteenpäin
Juulin blogi on toisinaan aika hengästyttävää luettavaa. Mutta kaiken tapahtuvan keskellä hän kykenee keskittymään olennaiseen ja suuntaamaan energiansa yhä parempiin suorituksiin.
Hän analysoi omaa ratsastustaan hyvinkin kriittisesti. Juuli paljastaa olevansa harvoin tyytyväinen omaan ratsastukseensa.
- Yritän löytää aina ne pienimmätkin viat omasta ratsastuksesta. Täytyy tiedostaa omat virheet, muuten ei voi tulla paremmaksi.
- Toisaalta voi itsekritiikissäkin mennä liian pitkälle. Täytyy myös osata olla tyytyväinen onnistumisiin.
Huipulle pääsemisen jälkeen siellä ei voi olla ja nauttia, vaan siellä pitää pysyä.
- Ratsastus vaatii paljon työtä koko ajan. Vaikka huipulle on päästy niin koko ajan pitää ponnistella pitääkseen itsensä samalla tasolla ja pysyä muiden mukana. Ja mieluusti vielä vähän kehittyäkin ja parantaa omaa osaamista.
Jatkuva kilpailu menestyksestä synnyttää myös painetta ja pahoja puheita. Kateus ei rajaudu vain meihin tavallisiin harrastajiin vaan sitä esiintyy yhtälailla huippuratsastajien keskuudessa. Myös huipputason ratsastuspiireissä puhutaan pahaa selän takana.
- Olen ollut kuitenkin pienestä asti sellainen, että teen omat juttuni, enkä välitä muiden puheista. Siinä tulee hulluksi jos alkaa miettiä muiden sanomisia.
Juuli kilpailee poikaystävänsä Martin Fuchsin kanssa usein samoissa luokissa. Parisuhteessa kilpailua tai kateutta ei kuitenkaan ole.
- Meille tämä on ihan normaali tilanne. Me emme kisaa toisiamme vastaan, vaan olemme iloisia toisen onnistumisesta.
Unelmat pitää sanoa ääneen
Juulin mukaan suurin ero Suomen ja nykyisen asuinpaikan Sveitsin välillä on se, ettei Suomessa voi seurata kansainvälisen tason ratsastusta. Sveitsissä esimerkiksi kansallisissa kilpailuissa ratsastaa olympiajoukkueen ratsastajia, joten siellä hän näkee ja kilpailee huippuratsastajia vastaan koko ajan.
Juuli toteaa vakavana, että unelmat eivät toteudu, jos niitä ei sano ääneen.
- Kyllä mulla on tavoitteena 160 cm luokassa sijoittua.
Ammattiratsastajan työn kuvaan kuuluu myös luopuminen. Jos haluaa pärjätä kansainvälisellä tasolla, on pakko lähteä pois SuomestaMoni suomalainen ammattiratsastaja on jättänyt kaverinsa ja perheensä kotimaahan ja suunnannut Keski-Eurooppaan. Niin Juulikin.
Anna-Juulia Kontion blogin kiiltokuva alkaa saada lisää sävyjä ja syvyyttä. Nyt näen myös tuhannet harjoitustunnit, koti-ikävän, pimeät illat tallissa ja vesisateen. Ja sydämessä läikähtää kateuden sijaan aito ilo ratsastajan onnistumisista ja toivo unelman toteutumisesta.
