Hyppää pääsisältöön

Citykanin vuosi

Olipa ristiriitainen kokemus, Ryhmäteatterin Jäniksen vuosi nimittäin. Toisaalta pidin. Toisaalta en. Sain nauraa vähän. Sain ajatella. Hetkittäin pitkästyin, usein tunsin itseni ulkopuoliseksi. Mutta sitten taas: väliajalla ja esityksen jälkeen keskustelimme ystäväni kanssa kiivaasti, jopa äkäisesti. Se on aina hienoa.

Näytelmän ohjaaja Esa Leskinen on käsikirjoittanut Jäniksen vuoden yhdessä Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin kanssa. Arto Paasilinnan romaani on siirretty 1970-luvulta nykypäivään, mutta alkuasetelma on pysynyt samana. On mies, joka jättää merkityksen kadottaneen työnsä ja kuivahtaneen avioliittonsa ja lähtee jäniksen kanssa matkalle halki Suomen. Vatanen (Robin Svartström) on muuttunut toimittajasta datanomiksi. Jäniksestä (Anna-Riikka Rajanen) on tullut bilettävä citykani, jolle Vatanen joutuu opettamaan luonnossa olemista.

 Robin Svartström ja Anna-Riikka Rajanen. Kuva Johannes Wilenius.

Jäniksen vuoden käsiohjelma säätää katsojan odotuksia kahteen suuntaan. Siinä lainataan Danten Jumalaisen näytelmän alkusanoja. Syvä uni on näyttänyt maailmasta jotain karmeaa ja jotain kaunista, ja unen tarina on kerrottava muille. Heti perään käsiohjelma lataa mielen täyteen ilmastonmuutosahdistusta. On lämpöasteita ja päästötavoitteita. On myös itselleni uutta ja musertavaa tietoa. Erään arvovaltaisen tutkimuslaitoksen johtajan mukaan olemme, jos oikein huonosti käy, menossa kohti tilannetta, jossa ihmiskunta sellaisena kuin se nyt on, häviää olemasta. Neljä astetta lämpimämpi maapallo ei kykenisi elättämään kuin noin puoli miljardia ihmistä. Että repikää siitä. 

Tämä on se kehys jossa Vatanen ja jänis seikkailevat ja sekoilevat. Maailma on hajoamassa, arki on muuttunut absurdiksi ja tarkoituksettomaksi paahtamiseksi. Unelmat ja ilo ovat unohtuneet. Kaiken keskellä Vatanen nukkuu, uupuneena läppäri sylissään. Ja puput alkavat kertoa hänen tarinaansa. 

Ohjaaja Leskinen käyttää muutamista aiemmista ohjauksistaan tuttuja keinoja. Kertojat puhuvat suoraan yleisölle. Päähenkilön elämää harpotaan eteenpäin lyhyissä kohtauksissa. Valkokankaalle kuvattujen takahuonekohtausten avulla tuodaan tarinaan simultaanisuutta ja kerroksellisuutta. Näyttelijät (Taisto Oksanen, Minna Suuronen ja Juha Pulli) nykäisevät näyttämölle liudan kaistapäisiä sivuhenkilöitä. Lavastus ja puvustus ovat niukkoja. Esitys ruksuttaa eteenpäin rouheasti, mutta itse jäin kaipaamaan enemmän yllätyksiä kerrontaan.  

Vaikein pala itselleni oli Jäniksen vuoden huumori. Kun katsoo komediaksi nimettyä esitystä, eikä naurata juuri yhtään, tuntee olonsa kovin yksinäiseksi. Jotkut kohtaukset toki huvittivat, kuten Taisto Oksasen hörhöily takamaiden hippieläinlääkärinä. Mutta useimmat sketsihahmoiksi viritetyt tyypit olivat minusta vain hämmentäviä. Silmät pyöreinä tuijotin kavalkadia murretta viäntäviä polliiseja ja kirkuvia hevareita ja lapinäijiä ja öljypamppuja. Mitä ihmettä, miksi näin? Teatteriseuralaiseni oli samaa nuivaa mieltä: hän jopa alkoi miettiä, oliko kaikkea hassuttelua ja koohotusta edes tarkoitettu huvittamaan, oliko huumorissa jokin metataso, jota emme vain tajunneet. Toisaalta, moni yleisössä hekotteli alvariinsa. 

Juha Pulli, Robin Svartström ja Taisto Oksanen. Kuva Johannes Wilenius.

Mutta tärkeintä on tämä. Jäniksen vuosi herätti minussa ajatuksen, joka nauliutui heti maailmankuvani osaksi. Jänis ja Vatanen istuivat lumien keskellä Lapin-mökissään, suojassa myrskyltä ja maailmalta, ja jänis kyseli Vataselta rakkaudesta. Jänis oivalsi, että rakastaa voi vain sellaista, jonka tietää katoavaksi. Sillä hetkellä tajusin, että niin se on: ihmiskunta ei rakasta tätä pientä palloa tarpeeksi. Emme syvällä sisimmässämme usko, että elinympäristömme voi oikeasti tuhoutua. Siksi luontoa voi hävittää siekailematta. Tai kääntäen - jos ymmärtäisimme kotiplaneettamme herkkyyden ja haurauden, rakastaisimme sitä enemmän. Kohtelisimme sitä hellemmin, pitäisimme ainokaisestamme parempaa huolta.

Esityksen lopussa Vatanen laittaa pupunkorvat päähänsä ja lähtee etsimään omaa tietään, ihan itse. Ei saa olla orja. On oltava rohkeasti sellainen kuin on, kohdattava maailma avoimin mielin, jotta sen kauneus ja maagisuus voivat paljastua. Sopivasti juuri ennen loppua tulee esityksen taianomaisin kohta, kuin ihana pieni lahja. Kiitos siitä!

 

Ryhmäteatteri: Jäniksen vuosi. Arto Paasilinnan alkuperäisteoksen pohjalta käsikirjoittaneet Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds. Ohjaus Esa Leskinen. Rooleissa Robin Svartström, Minna Suuronen, Taisto Oksanen, Anna-Riikka Rajanen ja Juha Pulli.

 

Penkkitaiteilija

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kulttuurijohtaja, kansanmuusikko Sari Kaasinen: "Toimeliaan karjalaisäidin malli ohjaa minua."

    Kulttuurijohtajana olen myös äiti

    Vahvat karjalaisnaiset ja suvun äidit ovat vaikuttaneet Joensuun kulttuurijohtaja ja muusikko Sari Kaasisen elämään. Kolmelle tyttärelleen Kaasinen toivoo antaneensa hyvät elämän eväät. Kaikki kolme ovat jo lentäneet pesästä, mutta naisten välinen yhteys on vahva. Rääkkylän Rasinkylään pari vuotta sitten takaisin muuttanut Sari Kaasinen on aina innostunut uusista haasteista. Joensuun kulttuuri johtajana nykyään toimiva Kaasinen iloitsee kotikaupunkinsa kulttuurimyönteisyydestä.

  • Toivokaa runoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta

    Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja.

    Kun koulut loppuvat, valkolakit painetaan päähän ja Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta. Millaisesta lapsuudesta sinun toiverunosi kertoo? Viekö se ikuisesti kestäviin kesiin ja huolettomaan leikkiin vai onko mukana myös tummempia sävyjä?

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Laura Frimanin kolumni: Algoritmi, ota rahani

    Kuratointi on nykyajan luksusta.

    Valmistaudun kuolemaani. Vain toinen lentopelkoinen ymmärtää, että tämä ei ole dramaattinen, vaan realistinen lausunto: yhdentoista kilometrin korkeudessa matkustaminen on sairasta, luonnotonta ja hengenvaarallista, piste.

  • Milleniaali ja homo ehdokas kampanjoi samoilla metodeilla kuin millä Trump ylsi voittoon – Yhdysvalloissa presidenttikisa käy jo kuumana

    Yhdysvalloissa kuohuu jo, vaikka vaaleihin on yli vuosi.

    Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat vasta puolentoista vuoden päässä, mutta kisa Trumpin haastajan paikasta on jo käynnissä. Takavasemmalta yhdeksi kärkiehdokkaaksi on tullut Pete Buttigieg, joka on monien demokraattiehdokkaiden tavoin ottanut opiksi istuvalta presidentiltä. Sääntömuutoksen ansiosta myös puolue-eliitin ulkopuolelta tulevilla on uusi mahdollisuus.

  • Kapellimestari Hannu Lintu rakastaa pitkiä lentoja

    Kapellimestari Hannu Lintu nauttii työstään myös ulkomailla.

    Radion sinfoniaorkesterin järjestyksessä kahdeksas ylikapellimestari Hannu Lintu tekee paljon töitä ulkomailla, viime aikoina erityisesti Tokiossa, Washingtonissa, Dallasissa ja Detroitissa sikäläisten sinfoniaorkesterien kanssa. Konserttimatkat ovat hänelle kuitenkin muutakin kuin työtä: ne merkitsevät omaa aikaa ja lepoa kotikaupungin Helsingin kiireisestä arjesta. Tie maailmanmenestykseen alkoi Raumalta.

  • Last Call! Remu & Hurriganesin viimeinen keikka

    ”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole."

    ”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole." Remu & Hurriganesin tarina päättyi viimeiseen keikkaan tammikuussa 2018.

  • Margaret Mitchellin Tuulen viemää Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 4.5. klo 19!

    Radion Lukupiirissä luetaan romanttisen kirjallisuuden suurteosta, Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Vuonna 1936 ilmestynyt romaani houkuttelee pohtimaan monenlaisia kysymyksiä: Toimiiko Tuulen viemää paremmin kirjana vai elokuvana? Onko Scarlett O’Hara vahva feministinen esikuva vai ärsyttävä ja hemmoteltu äkäpussi?

  • Muovijätteestä syntyvä Plastic Mama saarnaa paremman maailman puolesta

    Koululaisten keräämästä muovijätteestä syntyy jättihame.

    Koululaisten keräämästä muovijätteestä syntyy kymmenen metrin korkuinen hame jonka huipulla taiteilija Kaisa Salmi pitää puhetta paremman maailman puolesta. Plastic Mama -teos nähdään Suomen EU-puheenjohtajakauden avajaisissa kesällä 2019. Kaisa Salmen missiosta kertova Arkistomatka-ohjelma liittyy Ylen I Love muovi -kampanjaan ja se esitetään Teemalla perjantaina 3.5.

  • Järisyttävän feministinen ja räikeän rasistinen - Tuulen viemää on ristiriitainen romaani, joka pitää lukea!

    Huikea lukukokemus, joka läpsii lukijaa kasvoihin.

    - Juha Hurme tässä moi! Mun oli ihan pakko soittaa, kun tää on niin mahtava kirja. Mä oon sivulla 620 ja nyt se s**tanan Scarlett osti itelleen sahan! Mulla menee muut työt ihan metsään, kun vaan ahmin tätä Tuulen viemää... Aloin lukea Margaret Mitchellin Tuulen viemää -romaania korkein ennakko-odotuksin.

  • Kirjailija Kaari Utrio yhdistää kirjoissaan huvin ja hyödyn

    Suomalaiset haluavat rentoutua tiedon parissa

    Rentoutuessaan lukemalla suomalainen haluaa huvin ja hauskuuden lisäksi myös tietoa. Kirjailija ja kustantaja Kaari Utrio teki oivalluksen jo uransa alussa ja niinpä hän on kirjoissaan yhdistänyt historian faktoja romantiikkaan ja jännitykseen. Somerniemellä asuva kirjailija ja kustantaja ei vielä ehdi eläköityä.