Hyppää pääsisältöön

Eurooppalaisten ääriliikkeiden nousu ja uho

Ääriliikkeiden nousu Euroopassa on ollut seurausta maanosassa tapahtuneista poliittisista ja taloudellisista muutoksista 1980-luvun lopulta lähtien. Kansallismieliset ja ulkomaalaisvihamieliset ääriliikkeet, lähinnä äärioikeistolaiset ryhmät ja oikeistopopulistiset puolueet ovat ulottaneet vaikutusvaltansa kansalaistoiminnasta demokraattisiin päätöksentekoelimiin aina europarlamenttia myöten.

Euroopan poliittinen tilanne muuttui merkittävällä tavalla Berliinin muurin murtumisen (1989) ja Saksojen yhdistymisen (1990) ja Neuvostoliiton hajoamisen (1991) jälkeen. Kommunismin kaatuminen sekä vasemmistolaisen ideologian merkityksen väheneminen jättivät jälkeensä valtatyhjiön aikana, jolloin Euroopan yhteisöä alettiin kehittää entistä määrätietoisemmin kohti tiiviimpää yhteisömallia.

EU laajenee ja uhkakuvat kasvavat

Pelko kansallisen itsemääräämisoikeuden kapenemisesta, kansallisen kulttuurin ja sitä kautta kansallisen identiteetin heikentymisestä olivat monien mielissä suurimpia uhkakuvia EU:n kehittämisessä. Lisäksi kasvava työttömyys ja valtioiden heikentynyt sisäinen turvallisuus loivat lisää uhkia. Konkreettisimmillaan tämä oli näkyi entisen Itä-Saksan eli DDR:n alueella, missä jouduttiin ennenkokemattomaan tilanteeseen, kun Saksojen yhdistymisen jälkeen enää ei ollutkaan täystyöllisyyttä ja asuntopula oli vaikea.

EU:n laajeneminen itään 1990-luvun puolivälin jälkeen oli omiaan lisäämään oikeistopopulististen puolueiden suosiota. Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden köyhien pelättiin vyöryvän kohti vaurasta Keski- ja Länsi-Eurooppaa. Muuttoaallon myös pelättiin tuovan mukanaan monenlaista rikollisuutta. Esimerkiksi Itävallassa, joka oli entisten sosialistimaiden ympäröimä, maahanmuuttoa, huumeita ja rikollisuutta pidettiin lähes toistensa synonyymeina. Pelko ulkomaisesta rikollisuudesta mahdollisti oikeistopopulismin vaikutusvallan kasvun, sillä Jörg Haiderin johtama oikeistolainen puolue muun muassa lupasi estää ulkomaisen rikollisuuden kasvun.

Äärioikeisto vakiinnuttaa asemansa ja oikeistopopulistiset puolueet kasvattavat vaikutusvaltaansa

1990-luvulla oikeistopopulististen puolueiden suosion uskottiin hiipuvan Euroopassa. Toisin kuitenkin kävi, ja viimeistään 2000-luvulla oli käynyt selväksi, että oikeistopopulistiset puolueet olivat tulleet jäädäkseen. Puolueet olivat kehittyneet salonkikelpoisiksi vallankäyttäjiksi eri maiden parlamenteissa, jopa europarlamentissa. Mutta ne eivät tyytyneet toimimaan vain parlamenteissa vaan levittivät vaikutusvaltaansa muillekin alueille yhteiskunnassa.

Esimerkiksi Ranskassa Jean-Marie Le Penin johtama Front National eli Kansallinen rintama raivasi tietään politiikan lisäksi myös ammattiyhdistystoimintaan ja pyrki aktivoitumaan eri tavoin nuorten keskuudessa.

Saksassa ääriliikkeiden kannatus näkyi ennen kaikkea äärioikeistolaisten, saksalaisuuden vaalimiseen suuntautuneiden puolueiden kannatuksen kasvuna. Perinteiset puolueet kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit olivat menettäneet kannatustaan nimenomaan äärioikeistolle. Äänestäjät olivat kadonneet osin myös siksi, että he kyllästyivät pääpuolueiden tapaan jakaa valtaa keskenään. Vaihtoehdoille kun ei ollut sijaa. Osavaltiovaaleissa pienet äärioikeistolaiset puolueet onnistuivatkin 1990-luvun alussa lyömään kiilaa vanhojen vallanpitäjien hallussa olevaan valtaan.

Unkarissa, äärioikeistoon lukeutuva vuonna 2003 perustettu Jobbik on koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana ollut maan kolmen suurimman puolueen joukossa. Jobbikin suosio on lisännyt Unkarissa myös erilaisten ääriliikkeiden kannatusta, kaikkein eniten sen alajärjestöksi mainitun Magyar Gárda -järjestön kannatusta. Järjestö toimi puolisotilaallisena kodinturvajoukkona, mutta koska sen toiminta riistäytyi väkivaltaiseksi, järjestön olemassaolo kiellettiin.

Jörg Haider (1950–2008) valittiin Vapauspuolueen johtoon vuonna 1986. Haider oli moderni poliitikko, jolla oli vahvat oikeistolaiset näkemykset Itävallan politiikasta. äärioikeiston nousuun vaaditaan yleensä taloudellinen kriisi, jota Itävallassa ei Haiderin valtaannousun aikaan ollut. Syytä voi kenties hakea vuosikymmeniä jatkuneesta sosialistien ja konservatiivien valtakartellista, jonka politiikka ei enää vastannut todellisuutta. Toisaalta Itä-Euroopan tapahtumat entisessä Jugoslaviassa 1990-luvulla ja lisäksi maan historia toisenmaailmansodan aikana vaikuttavat myös Vapauspuolueen kannatuksen kasvuun.

Kultainen aamunkoitto -puolue nosti Kreikassa suosiotaan sitä mukaa kuin maan talousahdinko pahentui Kansallissosialistinen, kansallismielinen ja Kreikan suuruutta korostava sekä avoimesti ulkomaalaisvihamielinen puolue sai parlamenttivaaleissa 2012 yli 6 prosenttia äänistä ja 18 paikkaa parlamentissa. 2013 puolueen suosion ennustettiin kasvavan.

Myös Venäjällä talousnäkymät alkoivat heikentyä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Kurjistuneet talousnäkymät nostivat kansallismieliset eturintamaan ajamaan niin sanottujen kansallisten arvojen puolustamista. Nationalistien tavoitteena oli saada Venäjä venäläisille keinoja kaihtamatta. Väkivaltaisen vihan kohteena ovat olleet entisistä neuvostotasavalloista tulleet siirtolaiset eritoten tadzikit, uzbekit ja kirgiisit.

Venäläisen ihmisoikeusaktivistin mukaan uusnatsit edustavat radikaaleinta osaa muukalaisvihasta Venäjällä. Mutta puolet maan kansalaisista tukee ajatusta Venäjä venäläisille.

Miljoonat ei-venäläiset pelkäävät henkensä puolesta, sillä heihin kohdistuva väkivalta on raaistunut ja se on peittelemätöntä. Esimerkiksi nettiin levitetään väkivaltaista kuvamateriaalia pahoinpidellyistä tai surmatuista henkilöistä ja erilaisten ääriliikkeiden verkkosivuilla nimetään henkilöitä, jotka aiotaan surmata. Tämä koskee myös niitä, jotka työskentelevät ulkomaalaisten parissa kuten erilaisissa ihmisoikeus- ja avustusjärjestöissä.

Maahanmuutto, työttömyys ja taloudellinen ahdinko romahduttavat kansallisen itsetunnon


Vaikka ulkomaalaisvastaisuus oli jo vanhastaan ollut kansallismielisiä ja rasistisia ääriryhmiä yhdistänyt tekijä, väkivaltanakin purkautuva maahanmuuttokriittisyys tai muihin vähemmistöihin kohdistuva julma syrjintä alkoivat saada sijaa kansalaistoiminnan lisäksi myös puoluepolitiikassa.

Kreikan talousromahdus on koskettanut monia koulutuksesta ja varallisuudesta riippumatta. Työpaikkojen menetyksiä on seurannut asuntojen menetykset ja lasten väitetään jopa etsivän kaduilta ruokaa. Tilanne on hiertänyt kreikkalaisten ja maassa olevien ulkomaalaisten välejä. Kultainen aamunkoitto -puolueen tiliin on luettu monia vakavia pahoinpitelyitä, jotka ovat kohdistuneet ulkomaalaisiin. Kultaisen aamunkoiton kannattajien harjoittama väkivalta ja puolueen asenne ulkomaalaisiin saa osin varovaista ymmärrystä kansalaisilta. Jotkut kokevat, että heistä on tullut rasisteja vastoin tahtoaan, kun päättäjien tuki kreikkalaisille on olematonta, mutta samaan aikaan ulkomaalaisia avuntarvitsijoita autetaan.

Samankaltaista kansalaistensa laiminlyöntiä on koettu Ranskassa maan päättäjien taholta erityisesti 1990-luvulla. On väitetty, että poliittinen eliitti käänsi selkänsä niille ranskalaisille, joiden elämään se ei samaistu. Tämä toi kannatusta äärioikeistolle, joka ilmoitti tavoitteekseen ranskalaisen kulttuurin vaalimisen ja aikomuksen korostaa Ranskan historian suuria saavutuksia. Monikulttuurista Ranskaa se piti mahdottomuutena. Maa ei ole välttynyt väkivaltaisuuksilta kansallistunteen vaalimisessa. Mutta vaikka Kansallinen rintama on pyrkinyt pitämään aggressiivisimmat tukijansa rasistisine lausuntoineen toimintansa taustalla, tiedossa on, että puolueelta on tullut kehotuksia käyttää väkivaltaa, jonka kohteeksi ovat tyypillisesti joutuneet ulkomaalaiset.

Talouden syöksykierteen ja ääriliikkeiden samanaikaisesta kannatuksen noususta löytyy esimerkkejä myös Unkarista. Kommunismin kaatumisen jälkeen Unkari onnistui siirtymisessään sosialistisesta talousjärjestelmästä kapitalistiseen markkinatalouteen. Mutta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana alkanut talouden alamäki koettiin Unkarissakin. Talouden heikentyneen tilan on sanottu iskeneen unkarilaisten kansalliseen itsetuntoon, mikä osaltaan on tehnyt yhteiskunnasta entistä suvaitsemattomamman ja alttiimman ääriliikkeiden ajatuksille. Äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen kannattajien väkivaltaisissa hyökkäyksissä ei ole säästytty ihmishenkien menettämisiltäkään. Useimmiten hyökkäykset ovat kohdistuneet maan vähemmistöihin kuten juutalaisiin ja romaneihin.

Eurooppalaiset arvot vastaan islam

Ääriliikkeiden ajamien teemojen kansallismielisyyden ja kansallisen kulttuurin rinnalle on nostettu eurooppalaiset arvot ja kristinusko. Myös Suomessa kristillisten arvojen puolustaminen on ollut suomalaisten ääriliikkeiden kantavia teemoja. Tutkijat kuitenkin jakavat suomalaiset ääriliikkeet kahteen ryhmittymään, joista toinen edustaa suorasukaista natsismia, joka torjuu parlamentaariset vaikuttamiskeinot. Ilkivalta, pelon lietsonta ja väkivalta kuuluvat näiden liikkeiden keinovalikoimaan.

Toisessa ryhmittymässä ovat eurooppalaisten arvojen puolustajat, niin sanotut vastajihadistit, jotka toimivat lähinnä islaminuskoa vastaan kristinuskoa ja kristillistä arvomaailmaa korostaen. Vastajihadistien vaikuttamiskanava on pääasiassa ollut netti, mutta myös parlamentaarisen vaikuttamisen keinoja on osattu käyttää. 2000-luvulla monikulttuurisuuteen ja islamiin liittyviä ongelmia käsitteli julkisuudessa ennen kaikkea perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho ja esimerkiksi Suomen Sisunkin kautta tutuksi tulleet perussuomalaiset poliitikot.

Suomessa kenties tunnetuin vastajihadistinen liike 2000-luvun alkuvuosina ollut Finnish Defence League. Se on toiminut pääasiassa netissä ja sillä on ollut muissa Euroopan maissa vastaavia sisarjärjestöjä. Näiden kattojärjestönä on ollut brittitaustainen European Defence League. Järjestöä on syytetty muun muassa moskeijoiden murhapoltoista ja yhteyksistä massamurhaaja Anders Breivikiin.

European Defence League pitää islaminuskoa eurooppalaisten arvojen vastaisena. Erityisiksi vihollisikseen se on nimennyt maahanmuuttajamuslimit, Koraaniin perustuvan sharia-lain ja islamin opein valmistetun ruuan halalin.

2000-luvulla EU:n alueella on koettu vaikeita ja laajoja talousongelmia. Euroopan talousahdinko onkin ollut ääriliikkeiden kasvualustaa. Kansalaisten pelosta ja ahdistuksesta kumpuavan vihan on nähty kohdistuvan lähinnä olevaa, kuviteltua vihollista vastaan. Eikä lähimmäisiin kohdistuva viha ole rajoittunut vain niihin maihin, joissa talouskriisi on pahin, toteaa ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hänen mukaansa keskustelua unionissa demokratian heikosta tilasta ei juuri ole, ja jos jotain yritystä on, se tylpistyy siihen, että "markkinavoimien sudet ulvovat oven ulkopuolella."

Teksti: Sirpa Jegorow

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto