Hyppää pääsisältöön

18-vuotias voi olla kypsä tai lapsi

Koripallo ja kenkiä sekaisin lattialla
Koripallo ja kenkiä sekaisin lattialla kenkä

Onko 18-vuotias kypsä hoitamaan omia asioitaan, kysyimme viime viikolla. Vain noin puolet teistä oli sitä mieltä, että on.

49 prosenttia Nuorille. Nyt! -viikkokysymykseen vastanneista oli sitä mieltä, että 18-vuotias on kypsä hoitamaan asioitaan.

Kysymys ei ole ihan helppo, sillä nuoret ovat kovin erilaisia.

Joku saattaa olla hyvinkin aikuinen ja itsenäinen 18-vuotiaana, kun jotkut tarvitsevat aikuisen tukea monissa asioissa. Toiset pystyvät esimerkiksi tekemään suuria, elämää koskevia päätöksiä vasta lähempänä 30-vuoden ikää, kun aivot ovat täysin kehittyneet.

Juttua varten haastattelemamme asiantuntijat kuitenkin korostivat, että vaikka nuori kykenisikin hoitamaan asiansa, ei se tarkoita, että hänen pitäisi pärjätä täysin yksin.

18 vuotta on ollut täysi-ikäisyyden raja Suomessa vasta vuodesta 1976.

Teksti: Terhi Upola 23.10.2013

Lue lisää:

Itsenäistyvä nuori tarvitsee edes yhden luotettavan aikuisen

  • Nuorten Duuniringistä apua arkeen

    Duunirinki on 4H-yhdistyksen alaisuudessa toimiva työnvälitystiimi, jonka kautta 15 – 20 -vuotiaat nuoret saavat työkokemusta ja omaa rahaa. Työtehtävien perusvalmiuksien lisäksi Duunirinki-koulutuksissa käydään läpi työelämässä tarpeellisia vuorovaikutustaitoja, jotka tuovat itsevarmuutta, ja antavat valmiuksia työelämään.

  • Yksinäisyyden voi selättää!

    Viime viikon teemamme käsitteli yksinäisyyttä ja sitä, voiko siitä päästä eroon. Kysymykseemme ”Onko yksinäisyys elinkautista?”, vastaus kuului, ei ole.