Hyppää pääsisältöön

Steel Pan Loversin musiikki soljui vastustamattomasti eteenpäin

Karjaalainen yhtye Steel Pan Lovers vastasi vuosituhannen alussa Ihmisen käsikirja -ohjelman musiikkiesityksistä. Karibialaisperäisillä Steel pan -rummuilla operoinut yhtye esitti uusiksi sovitettuja pop- ja rock-kappaleita, lastenlauluja sekä tv-tunnareita.

Karibialaiset lyömäsoittimet, Steel panit, valmistetaan peltitynnyreistä. Taidolla pakotettuja rumpuja voidaan säätää eri sävelkorkeuksille ja jo yhteen steelpaniin voidaan parhaimmillaan saada jopa useita kymmeniä erilaisia ääniä.

Karjaalainen Ari Viitanen törmäsi steelpaneihin Ruotsissa. Viitasen johtama Steel Pan Lovers yhtye aloitti toimintansa vuonna 1992 ja se koostui Karjaan suomalaisen yläasteen oppilaista. Pannukuume levisi alueella muutenkin voimakkaasti.

Yhtyeen soittimet Viitanen teki pääasiassa itse ja sovitti itse esityksissä kuullut kappaleet. Vastustamattomasti eteenpäin soljuvan soundin ansiosta hyvin erilaistenkin kappaleiden toisiinsa yhdisteleminen käy steelpaneilla helposti.

Steel Pan Lovers toimi vuosituhannen alussa Markus Kajon juontaman Ihmisen käsikirja -ohjelman housebändinä. Ohjelmassa yhtye coveroi tunnettuja rock- ja pop-kappaleita. Välillä intouduttiin soittamaan tunnettuja lastenlauluja ja mahtuipa repertuaariin mukaan amerikkalaisten Bonanza ja Kauniit ja rohkeat -tv-sarjojen tunnuskappaleetkin.

Teksti: Ville Matilainen

Taustatietoa Steel Pan Loversista

Steel Pan Lovers osallistui vuonna 2000 Euroopan Steelpanfestivaaleille Pariisissa ja sijoittautui kilpasarjassa Euroopan kolmanneksi parhaaksi yhtyeeksi. Samana vuonna yhtye matkasi myös World Steelpan Music Festivaleille Trinidad ja Tobagoon, jossa se pääsi kilpasarjan finaaliin ja sijoittautui lopulta kahdeksanneksi.

Koosteen kappaleiden tekijätiedot

I Shot the Sheriff, säv. san. Bob Marley
Paranoid, säv. san. Terence Michael Butler, Tony Iommi, Ozzy Osbourne, W. T Ward (Black Sabbath)
Island in the Sun, säv. san. Rivers Cuomo (Weezer)
Keep Playin’ That Rock ‘n Roll, säv. san. Edgar Winter
Bonanza, säv. Ray Evans, Jay Livingston
Kauniit ja rohkeat (High Upon This Love), säv. Jack Allocco, David Kurtz
Tästä asti aikaa, säv. Timo Kivikangas, Sakari Pesola. San. Pauli Hanhinimi (Kolmas Nainen)
Smells Like Teen Spirit, säv. Kurt Cobain, Dave Grohl, Krist Novoselic. San. Kurt Cobain (Nirvana)
Africa, säv. san. david Paich, Jeff Porcaro (Toto)
Jänöjussin mäenlasku, säv. san. Georg Malmsten


Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto