Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Työhön pelastetut

Tämän päivän mainostetuin juttu näyttää olevan syrjäytyminen. Siltä ei voi välttyä. Vaikka haluaisin vain katsoa Solsidanin rauhassa, silmieni eteen rävähtää kuva suohon uppoavista nuorista. Bussipysäkeillä muistutellaan antamaan nuorelle töitä. Eikä ihan mille tahansa nuorelle vaan miljoonan arvoiselle nuorelle. Sillä joku näppärä on laskenut paljonko yksi syrjäytynyt nuori maksaa valtiolle. Miljoona euroa kuulemma. Onhan se paha juttu. Tulee ikäviä lovia yhteiseen kassaan.

Luulin ennen, että ratkaisu oli tekemisessä. Että kun oikein kovasti yrittää kuulua yhteiskuntaan, niin jotenkin solahtaa siihen ja elämä helpottuu. Kannustin huonosti voivaa ystävääni työntekoon. Tuntui ahdistavalta, kun hän vain oli ja oireili ongelmiaan.

Kainalosauva ja kävelemisen tukiohjelma jalkansa katkaisseelle

Hitaus on niin out. Näppärät kymmenen kohdan elämäntaitoniksit, ahdistuslääkkeet ja lyhyet terapiat ovat in. Joku millä saadaan monimutkainen ja hitaasti muuttuva tunne-elämä äkkiä kuriin. Samalla kuitenkin tuntuu, että alistumme laittamaan pikaliimaa särkyneeseen astiaan, jotta saisimme sen äkkiä takaisin käyttöön. Siihen se jää sitten keikkumaan pöydän reunalle entiselle paikalleen.

14-16 vuotiaista nuorista 40 prosentilla on mielenterveysongelmien oireita ja ongelmakäyttäytymistä. Heistä alle puolet saavat hoitoa. Ja jopa 60-80 prosenttia jää ainakin aluksi hoitamatta. Viidesosassa perheistä on väkivaltaa. Se tarkoittaa, että joka viides nuori, jonka kohtaat on joutunut sietämään väkivaltaa kotonaan.

Yhteiskunnassa on niitä kovaäänisiä viestejä, kuten "jokainen on tärkeä", "meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta" ja muuta ylevää. Mutta sitten on niitä hiljaisia viestejä, joita ei sanota suoraan. Kuten se, että ongelmat halutaan hoitaa mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Kuka tahansa saa hetkessä masennuslääkereseptin, mutta terapian saaminen vaatii pitkän hakuprosessin ja siltikin iso osa maksuista kaatuu hoidettavan itsensä maksettavaksi. Tukihenkilötoiminta ja muu sosiaalinen auttaminen tuntuu pyörivän erilaisten vapaaehtoisten ja pirstaleisten projektien voimin.

Masennuksesta kansantauti

Katso Elävässä arkistossa: Kymmenen vuotta sitten Maailman terveysjärjestö ennusti, että masennus tulee olemaan toiseksi yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja

Voisipa hoivasta tehdä bisnestä kolesterolilääkkeiden tapaan ja lääkäri voisi määrätä yhtä näppärästi reseptillä ihmiselle tukihenkilön puoleksi vuodeksi kuin lääkkeitä. Ja se tukihenkilö ei olisi tukityöllistetty ammattitaidoton ihminen, vaan kunnolla koulutettu, motivoitunut ja työstään kunnon korvauksen saava.

Lääkitty mieli

Katso Elävässä arkistossa: Lääkitty mieli

Muistan kuinka peruskoulun lopussa harjoiteltiin yhteishakulomakkeen täyttöä. Osasin piirtää ruksin paperiin, mutta kukaan ei käyttänyt aikaa miettien kanssani valintaani. Onhan kouluissa opot. Niin minäkin luulin, mutta käytäntö opetti toisin. Ehkä sillä oli vaikutusta, että elettiin laman jälkeistä aikaa. Kaikesta nuorisotoiminnasta ja tukitoiminnasta oli supistettu. Hiljainen viesti oli, että nuoret pärjätköön omillaan. Ja opon työ on jälleen yksi niistä aliarvostetuista ammateista, joita ei ole kehitetty ja jonka työn laatu riippuu täysin henkilön omasta persoonasta. Se on sääli. Tärkeitä ammatteja hoidetaan lepsusti. Nehän eivät tuota, joten miksi panostaa kehitykseen. Kelläpä olisi unelmana olla tulosvastuullinen huippuopo.

Laman lapset

Katso Elävässä arkistossa: "Isoimpia mokia 90-luvun lamassa oli se että koulujen harrastus- ja iltapäivätoiminta lopetettiin"

Sateenkaaren päässä odottaa työelämä, jonne sinunkin täytyy haluta

Syrjäytyminen tuntuukin olevan enemmän arvoista johtuva ongelma kuin rakenteista. Sillä elämämme keskiössä ja yhteiskunnan keskiössä on tällä hetkellä talous. Ja yksilön tärkein tehtävä on palkkatyö. Ihmiset ovat ennen kaikkea työntekijöitä ja heidän voinnistaan ollaan kiinnostuneita tuottavuuden kautta. Jos tuottavuus on vaarassa, herätään ihmisiä hoitamaan. Kustannustehokkaasti.

Työstä saatava palkka ohjaa arvoja väistämättä. Sairaanhoitajan, opon, kouluavustajan ja monien muiden tärkeiden ammattiryhmien oletetaan paiskivan töitä kutsumuksen voimalla. Kun taas mainostoimiston heppu, jonka päivän tärkein toimi on saada pullapaketti myytyä yhä useammalle kahmii moninkertaista palkkaa.

Katsoessani vanhaa opetusohjelmaa, jossa käsiteltiin työtä modernissa yhteiskunnassa, tajusin, ettei syrjäytymisessä taida sittenkään olla kyse heikoista, jotka pitää pelastaa työhön vaan inhimillisyydestä, joka pitää saada samalle viivalle taloudellisen hyödyn kanssa.

Katso video

Katso Elävässä arkistossa: Palkkatyö määrittelee ihmisiä ja yhteiskuntia

Tampereen yliopiston professori Liisa Rantalaiho esittää vuonna 1998 tehdyssä ohjelmassa kaksi vaihtoehtoista tulevaisuudennäkymää. Ensimmäisessä vaihtoehdossa työ määrittää yhteiskuntaa, instituutioiden toimintaa ja ihmisen arvoa kuten nykyään. Mutta seurauksena on hänen mukaansa kahtiajakautunut yhteiskunta alati tehostuvaan työn yhteiskuntaan ja siitä syrjäytyneisiin ulkopuolisiin. Ymmärsin mikä näissä syrjäytymispuheissa on alusta asti häirinnyt. Se millä vimmalla pohditaan sitä miten nuori nyt saadaan palautettua yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Sillä mitä jos hän ei halua?

Jos hyvinvointiyhteiskunta rapautuu, ei työlle jää muuta merkitystä kuin oman edun tavoittelu ja itsensä toteuttaminen. Eivätkö ne ole juuri ne merkit, joita on nyt ilmassa ja joista nuoria aikuisia syyllistetään? Kun ei tavallinen duuni kelpaa vaan halutaan olla itsensä toteuttajia. Kukapa haluaisi tehdä 50 vuotta töitä valheen eteen uskoen, että kyllä kannattaa olla kiltti ja hiljainen veronmaksaja, jos samalla aavistaa, että jos kaatuu ei kukaan auta pystyyn.

Rantalaiho tarjosi myös toisenlaisen tulevaisuuden näkymän. Sen että kyseenalaistamme palkkatyön arvokkuuden mittana ja alamme miettiä vaihtoehtoja palkkatyölle ja työttömyydelle. Se on osa sitä, että luovumme taloudellisesta hyvinvoinnista yhteiskunnan mittana. Rahaa on vain niin helppo mitata. Koska elämme maailmassa, jossa asiat joita ei voi mitata loistavat päätöksenteossa poissaolollaan, uskon että suuri kysymys on, miten mitata inhimillistä hyvää. Ja miten tehdä siitä kannattavaa?

Työelämä määrittää ihmistä

Katso Elävässä arkistossa: Ihmisen  työ -artikkelissa tarkastellaan meissä tiukasti istuvaa luterilaista työmoraalia ja kysytään kuka pärjää työelämässä

Himanen ja työelämän uudet teesit

Katso Elävässä arkistossa: Himanen ryhtyy työelämän uskonpuhdistajaksi ja laatii työelämän uudet teesit, joista yksi on inhimillisyys

Ehkä syrjäytymisoireilu on oikea reaktio sairaaseen yhteiskuntaan. Sillä mitä syrjäytyminen on muuta kuin pahoinvointia. Ja pahoinvointi voi olla myös vastareaktio epäinhimilliselle kulttuurille, jossa menestyäkseen täytyy olla itsekäs oman edun tavoittelija. "Ehkä ne ovatkin terveimpiä jotka reagoivat nykymenoon sairastumalla" toteaa kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten Voimalan haastattelussa.

Filosofi ja valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila toteaa Punaisen langan haastattelussa, että talous on mystifioitu ja siitä puhutaan puoliuskonnollisin termein. Onko siis väärin, jos joku jättäytyy taloususkonnon ulkopuolelle? Moni ei halua sitä kokonaisvaltaista syrjäytymistä mitä palkkatyön ja uraputken ulkopuolelle jättäytyminen merkitsee, mutta yhteiskuntamme toistaiseksi ikävästi rakentuu niin, että se tulee siinä kaupassa mukana.

Maija-Riitta Ollila Punainen lanka -ohjelmassa

Katso Elävässä arkistossa: Maija-Riitta Ollila haastaa pohtimaan sahataanko meitä linssiin

Tastula viittaa keskustelussa amerikkalaiseen yrityspsykologiin, jonka mukaan suuryritykset vetävät puoleensa ihmisiä, joilla on psykopaattisia piirteitä, kuten suunnaton menestymisen halu, viha häviämistä kohtaan ja tapa nähdä muut ihmiset välinearvon kautta. Ollila sanoo myös tavanneensa yritysjohtajia, jotka uraputki on vienyt mennessään, mutta he heräävät viisissäkymmenissä kysymään murrosikäisen kysymyksiä siitä, kuka minä oikein olen ja mitä haluan.

Ollila näkee vaarallisena ohjautumisen ulkoapäin elinkeinoelämän sen hetkisten ihanteiden mukaan. Mutta eikö koulu nimenomaan koita puristaa nuoria ohjautumaan elinkeinoelämän mukaan? Muistan kuinka minulle tyrkytettiin pitkän matikan opiskelua, puhuttiin siitä että olisi kannattavaa lukea luonnontieteitä. Kuvaamataito oli jokin siinä sivussa oleva välttämätön paha, josta etenkin lama-aikana aina leikattiin. Kun se ei tuota. Paitsi tasapainoisia ihmisiä, niitä miljoonan arvoisia.

Ihmisiä vai euroja pelastamassa

Kaikki syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset, jotka tunnen kantavat sisällään aika isoja ongelmia. Silti he saattavat olla ahkerimpia ja työteliäimpiä ihmisiä. Heille kun päivästä selviäminen ilman paniikkikohtausta voi olla valtavan työn takana, ihmissuhteiden ylläpidosta puhumattakaan. Toistaiseksi kaikki syrjäytymisongelmien kanssa kamppailevat ketkä tiedän, ovat kohdanneet lapsuudessaan vanhempien riippuvuusongelmia kuten alkoholismia, taikka seksuaalista hyväksikäyttöä tai fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa.

Nuorten toimitus kävi jututtamassa Diakonissalaitoksen Sällikodin asukkaita. Kukaan ei meinannut suostua haastatteluun. Paitsi Terho, joka kertoo kasvaneensa kahden alkoholistivanhemman kanssa. Äiti paleltui eräänä talvena kuoliaaksi sammuttuaan lumihankeen. Pian tämän kerrottuaan Terho ei enää halua jatkaa haastattelua. Terhon naisystävän Marjutin mielestä mediassa annetaan kuva, että kaikki syrjäytyneet olisivat alkoholisteja tai narkkareita "Loppuen lopuksi ne on ihmisiä, jotka ovat saaneet elämäänsä ison haavan", Marjut sanoo ja puhkeaa itkuun puhuessaan kunnioituksen puutteesta.

Kuka syrjäytyy?

Katso Elävässä arkistossa: Nuori toimittaja halusi selvittää kuka syrjäytyy ja tapasi asunnottoman

Pernasaaren koulukodissa kertovassa jutussa huoltotarkastaja Marja-liisa Ronkainen valittelee, että ongelmiin reagoidaan vasta, kun lapset ovat kasvaneet oirehtiviksi nuoriksi ja uhkaavat yhteiskunnan järjestystä. Ja silloinkin heidät vain suljetaan voimakeinoin pois häiritsemästä. Sama ilmiö toistuu nytkin. Tällä kertaa ratkaisukeinona on vain koulutusputkeen ja lopulta uraputkeen työntäminen. 

Koulukodin kasvatit kertovat

Katso Elävässä arkistossa: Koulukoti on lastenhuollon päätepysäkki

Samaisessa koulukotiohjelmassa haastateltiin myös psykiatri Claes Anderssonia, joka muistutti, että ymmärtääksemme nuorten juurettomuutta täytyy ymmärtää ydinperheen muutos. "Tuotantorakenteen muuttuessa tarvittiin pieni ja helposti työn perässä liikuteltava perhe. Pieni perhe on paljon hauraampi kuin entisajan laajempi ydinperhe johon kuului useampia aikuisia kuten isovanhemmat".

Miksi siis kuulen yhä uusia kikkoja nuoren pitämiseen työ- ja opintoputkessa. Miksi en kuule siitä, että mielenterveysongelmista kärsivien vanhempien lapset saisivat tästä lähin aina apua. Että alkoholistiperheiden lapsille alettaisiin järjestämään koulujen kanssa yhteistyössä tukiryhmiä. Että kouluissa uskalletaan puhua kotona tapahtuvasta fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta ja rohkaistaan nuoria kertomaan kotioloistaan ja tarjotaan apua jokaiselle, joka uskaltautuu kertomaan kokemuksistaan. Silloin voisin uskoa, että ihmisestä välitetään ennen kaikkea hänen ihmisyytensä takia. Eihän perinteisessä lääketieteessäkään laskelmoida jatkuvasti kannattaako poikki mennyt jalka kipsata vai sittenkin vaan tarjota kainalosauva ja tönäistä eteenpäin. Claes Andersson sanoo koulukoti-ohjelmassa, että jokaisen "ongelmanuoren" elämässä on hetki, kun hän on oireileva lapsi ja pyytää apua. Se miten siihen reagoidaan voi määrittää hänen loppuelämänsä.

Alica Millerin haastattelu

Katso Elävässä arkistossa: Psykologia ja lasten oikeuksien puolustajaa Alice Milleriä koskevassa jutussa todetaan, että elämme Suomessa yhteiskunnassa, jossa äly ja tieto on kaikkein keskeisintä ja tunneasiat koetaan helposti toisarvoisiksi.

Ystäväni tapauksessa, josta kerroin blogin alussa kävi kuten pelkäsinkin. Hän ei saanut pitkäaikaista kunnollista apua vakaviin ongelmiinsa, lääkkeitä kyllä tarjottiin. Hän sinnitteli pitkään töissä, mutta uupui lopulta. Nyt hän voi vielä huonommin, on pitkällä sairaslomalla ja pystyy tällä hetkellä nukkumaan vain unilääkkeillä. Tulevaisuudessa siintää haave kunnon terapiasta, jahka ensin löytyy jostain rahat siihen vaikka lainaamalla. Muistan hänen kerran sanoneen mieluummin kuolevansa kuin elävänsä yhteiskunnassa, jossa hänen pitää vain optimoida toimeentuloaan unohtamalla itsensä.

Ihmisistä pitää ensin olla kiinnostunut ihmisyyden vuoksi. Sen on oltava ensisijaista. Vasta seuraavaksi heidän tuottavuuttaan voidaan koittaa arvioida. Mutta silloinkin on oltava tarkkana. Mummo ei enää tuota, mutta mummon hyvinvointi vaikuttaa moneen, työtä tekeviin lapsiin ja heidän lapsenlapsiinsa. Lapsi on kaikista haurain. Hänellä ei ole valtaa valita vanhempiaan, ei kasvatustaan, ei yhtään mitään. Sitten kun hän ehtii täysi-ikäisyyteen alkaa yhteiskunta osoittelemaan häntä sormella ja vaatimaan ryhdistäytymistä, muista välittämistä ja vastuuta. Mutta ihminen ei voi antaa muille sitä, mitä ei ole itse koskaan saanut.

Kommentit