Hyppää pääsisältöön

Poliisi-tv värväsi katsojat avuksi konnajahtiin

Poliisi-tv eli PTV aloitti päivystyksensä TV2:ssa huhtikuussa 1989. Se mobilisoi katsojat tarjoamaan vihjeitä rikosten selvittämiseksi esittämällä dramatisoituja ryöstökohtauksia, turvakamerakuvia sekä tuntomerkkejä epäillyistä ja varastetusta omaisuudesta. "Nyt videot nauhoittamaan", kuuluikin reipas kehotus katsojille.

Poliisi-tv:n alkuperäisenä otsikkona oli "Suunta 931 - PTV". Ohjelman ideana oli esitellä ratkaisemattomia rikoksia yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sarjaa toimittivat aluksi mm. vaihtuvilla kampauksillaan ja muodikkailla asusteillaan huomiota herättänyt Raija Pelli sekä rauhallinen partaniekka Pekka Holopainen. Holopaisen tilalle tuli pian nuorempi, hieman vakavamman oloinen kollega Teppo Välimäki.

"Koko homman juju ovat teidän katsojien tiedot tai kuulopuheet rikoksista", Holopainen esitteli uutta sarjaa elokuussa 1989. Ensimmäisissä jaksoissa katsojia kehotettiin varaamaan työkaluikseen kynä ja paperia, sittemmin korostui kotivideolaitteiden merkitys.

Tuntomerkit, joita ohjelmassa annettiin ryöstäjistä, eivät aina vastanneet rikosdramatisointien tai studioon tuotujen mallinukkien vaatetusta, ja ilmoitettu pakoauto saattoi usein olla erivärinen kuin mallivalokuvassa esiintyvä ajoneuvo. Tästä huolimatta katsojat lähettivät innostuneesti vihjeitä, joiden avulla myös ratkaistiin lukuisia tapauksia.

"Rikosrintamalla on ollut niin kuumaa, että aiheita riittää", tekijät saattoivat todeta jo muutaman vuoden sisällä. Poliisi-tv:n pilottilähetyksessä huhtikuussa 1989 käsiteltiin mm. pahoinpitelyä Viking Sally -laivalla, väkisinmakuutapauksia Tampereella ja NMT-puhelimien varkautta Seinäjoella.

Sarjan varsinaisessa avausjaksossa saman vuoden elokuussa aiheina olivat mm. pankin yösäiliön räjäytys Turussa, turkisryöstö Epilän tehtaalla Tampereella, Nuijamaan metsäpoltot sekä seteliväärennökset. Marraskuussa 1989 ohjelma palasi muutaman vuoden takaiseen harvinaiseen tapaussarjaan, jossa Ylen työntekijään kohdistui väkivaltaisia uhkauksia ja Yleisradion Helsingin Kesäkadun toimitiloissa räjähti kirjepommi. Muina aiheina olivat mm. asevarkaudet Hämeenlinnassa ja Vammalassa.

Elokuussa 1990 Poliisi-tv käsitteli mm. raharyöstöä Virolahdella, Kukkura-kaupan ryöstöä Helsingin Maunulassa, ammuskeluja Lahdessa ja lapseen kohdistunutta haureutta Helsingin Pikkukoskella, jossa ohjelman mukaan liikkui "epämääräistä ainesta".

Syyskuussa 1992 aiheina olivat mm. Helsingin Pitäjänmäen "kermakakkuryöstö" ja Iitin asevarkaus. Marraskuun alkupuolella samana vuonna selostettiin mm. Raisiossa tapahtunutta raiskaustapausta, Interpolin toimintaa sekä imatralaisen osuuspankin ryöstöä, jossa osallisina olivat peruukeilla ja tekoparroilla naamioituneet miehet. Marraskuun lopulla 1992 esillä olivat mm. hiihtonaamarimiesten suorittama Nurmijärven pankkiryöstö, vastaava tapaus Helsingin Munkkiniemessä, kulta- ja koruvarkaus Heinolassa sekä sahan poltto Siilinjärvellä.

Tietolaatikko

Poliisi-TV:tä lähetettiin vuodesta 1989 lokakuuhun 2013 asti. Vastaavaa sarjaa oli ideoitu TV2:lle jo 1970-luvulta alkaen. Sarjan pitkäaikaisimpia toimittajia olivat Raija Pelli ja Marko Niemi.

Oheisista ohjelmista on poistettu uhrien, kadonneiden, omaisten ja rikoksista epäiltyjen nimi- ja osoitetietoja, uhrien haastatteluja, valvontakamerakuvia ym. tunnistusta helpottavia detaljeja. Ohjelmia on lyhennetty myös musiikkitallenteita koskevien rajoitusten johdosta.

Kommentit