Hyppää pääsisältöön

Veteraanit vetreänä mäkihyppymäessä

”Vaari-setä mäkihyppääjä tulee, se lihavan puoleinen”, Heikki Pellinen ilmoittaa tulostaan ja lähtee kiihtyvää vauhtia hyppyrin keulaa kohti. Kypärä ei korista päätä eivätkä nanomillin tarkkuudella mitatut hyppyhaalarit purista lantiota. Dokumentissa seurataan kahta kaverusta, jotka kipuavat mäkitorniin iästään huolimatta.

Tietolaatikko

Elokuvasta on leikattu osia tekijänoikeudellisista syistä.

Heikki Pellinen on työtön poikamies ja Lauri Montonen eläkkeelle jäänyt katsastusmies. Molemmilla on siis aikaa rakkaalle harrastukselle - mäkihypylle. Suolahden pieni hyppyrimäki toimii miesten areenana. Mäkeä tampataan ja iso kivi kannetaan alastulorinteeltä pois. Kaikki tehdään siis itse, eikä lajia harrasteta vakavin mielin, vaan ”omaksi iloksi, kunnoksi ja terveydeksi”, sanoo Lauri.

Hiki valuu ja hengitys kiihtyy, kun miehet nousevat sukset olalla "hyppytorniin" vuorollaan. Lauria taitaa pelottaa hieman enemmän kuin kokeneempaa Heikkiä, joka on nuoruudessaan kilpaillut jopa itse Matti Nykästä vastaan. Laurin hypyt eivät kanna paljoa yli 13 metriä, mutta Heikki ylittää 15 metrin rajan helposti. Laurin hyppy voisi tosin kantaa melkein kaksi metriä pidemmälle, jos sukset olisivat leveämmät, näin hän ainakin itse väittää.

Dokumentissa avataan enemmän Heikin elämää. Perhe jäi perustamatta, koska työmarkkinoiden vaikeudet pyörivät mielessä. Työn perässä liikkuminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa lasten kanssa. Työttömänä Heikki on ollut tosin jo pitkään. Kotona seinää koristaa iso määrä mitaleita mäkihyppyuran vaiheilta.

Kilpailua ei ole syntynyt vielä kaverusten välille. ”Kyllä Heikki on aina parempi, ja minä olen tullut aina hyvänä kakkosena, kun muita ei oo”, toteaa Lauri, johon vaatimattoman Heikin on pakko yhtyä.

Teksti: Antti Majala