Heidi Sommar
Yle
Toivo on vaarallista, koska se voi paljastaa unelmat, haaveet ja halut. Olisiko epätoivo helpompi valinta, säästyy pettymyksiltä ja selittämästä, kun mitään ei odottanutkaan? Elääkö toivo siellä, missä ihmiset yhdistyvät ja yksinäisyys väistyy, tai onko epätoivon kohtaaminen avain toivoon?
Pääsiäisen aikaan 2012 kuultiin radiossa toivon ja epätoivon ajatuksia kahdeksan hyvin erilaisen ihmisen näkökulmasta. Keskustelemassa olivat isä Hariton Pokrovan ortodoksisesta yhteisöstä, terveys- ja lääketieteen toimittaja Ilpo Salonen, näyttelijä, kirjailija ja entinen huippu-uhreilija Manuela Bosco, Terhokodissa työskentelevä saattohoitaja Mia Salonen, näyttelijä Henrik Mäki-Taanila, tieteilijä ja aktivisti Syksy Räsänen ja Meksikossa katukoulua vetävä Iina Juva sekä muusikko John McGregor. Keskustelua johdattivat toimittajat Päivi Leino ja Seija Aunila, ajankohta oli pitkäperjantai ja paikka Pokrovan veljesyhteisö.
Toimittaja Ilpo Salonen epäilee, että ihmisessä on kenties sisäänrakennettua toivoa, joka näkyy luontaisena taipumuksena kehittymiseen ja pyrkimyksenä kohti parempaa.
Manuela Boscolle toivo edustaa elämänvoimaa ja epätoivo passiivisuutta. Manuela kannustaa kohtaamaan epätoivon, sillä hänen mielestään silloin voi ymmärtää, ettei selviä ilman muita ja sitä kautta aukeaa mahdollisuus yhteyteen ja iloon.
Meksikossa katukoulua vetävä Iina Juva on joutunut pohtimaan toivoa konkreettisesti kohdatessaan katulapsia. Hän uskoo, että toivo on ihmisten yhdistymisessä. Kurjimmassakin tilanteessa on toivoa, jos on muita ihmisiä keiden kanssa sietää tilannetta ja taistella kohti parempaa. Suurinta epätoivoa on kenties yksinäisyys.
Saattohoitaja Mia Salosen mielestä epätoivo on hyvä ja tärkeä tunne. Se ei lannista tai tuhoa, vaan on merkki siitä, että nyt tarvitaan tahdonvoimaa.
Isä Hariton muistuttaa, että vaikeiden asioiden kieltäminen ja kohtaamatta jättäminen voi lisätä epätoivoa. Esimerkkinä hän antaa kuolemasta vieraantumisen. Jos kuolemaa ei uskalleta kohdata, vaan se eristetään ja kielletään, on seurauksena epätoivoa yhdessä suremisen ja kohtaamisen sijasta.
Salonen toteaa, että epätoivoisiin asioihin suhteudutaan turhan pelokkaasti. Elämän odotetaan olevan "pelkkää plussaa" ja kun saakin "miinusta" ajatellaan että elämässä on jotain vikaa. Silloin "miinus merkkisistä" asioista tulee välteltäviä ja pelottavia, mikä voi johtaa siihen, ettei niistä uskalleta edes puhua. Esimerkiksi kuolemansairaalle on Salosen mielestä uskallettava puhua kuolemasta eikä annettava koristelua totuutta. "Toivon on perustuttava rehellisyyteen", hän summaa.
Keskustelussa toivon ja toiveiden suhteesta päästään ajatukseen, että toivon kuuluu olla joustavaa, eikä tiettyihin saavutuksiin tai asioihin sidottua. Silloin ei tarvitse pelätä epäonnistumistakaan.
Keskustelun lomassa kuullaan otteita arkistomateriaaleista. Avovankilassa olevan tarina, meditaatiogurun haastattelu, Estonian hätäkutsu ja Berliinin muurin murtumishetket kertovat kaikki sekä toivosta että epätoivosta. Arkisto-ohjelmat ovat kuunneltavina kokonaisuudessaan Elävässä arkistossa ja pääset niihin tämän artikkelin "Katso myös" -osion kautta.
Teksti: Heidi Sommar
