Hyppää pääsisältöön

Kun nainen ei suostu pelkäämään

Pelon maantiede –esitys nosti pintaan muistoja ja tuntemuksia, jotka eivät ole mitenkään miellyttäviä. Osa kuvista tuli kaukaa: kuinka säikyin ja ihailin yläasteella koulun komeaa kovista, joka ei epäröinyt käyttää nyrkkejään pienimmänkään ärsykkeen kohdatessaan. Kuinka joskus liftireissulla sydän takapenkillä hakkasi, kun yhtäkkiä näki taustapeilistä kuljettajan kiiluvat silmät. Kuinka vaikeaa on joskus pitää paniikki kurissa, kun on lenkillä pimeän laskeuduttua. Tai kulkiessa  yöllä baarista kotiin. Aina on reitin varrella jokin synkeä joutomaa, tai puistotie, jonka hämärimmässä kulmassa katulamppu on rikki. Kuinka juuri siksi tulee nykyään otettua yleensä taksi. 

Aino Venna, Asta Honkamaa ja Laura Rämä. Kuva Mitro Härkönen.

Nimenomaan tästä Teatteri Avoimien Ovien näytelmässä ja Anja Snellmanin samannimisessä romaanissa on kyse. Naisten mieliin jo varhain piirtyvästä kartasta, jossa määritellään turvalliset alueet. Samoin kuin ne kadut, kujat, vaaralliset valkoiset alueet, joille ei pidä poiketa. Ja toisaalta: kapinasta tätä päänsisäistä, alistuneesti & kuuliaisesti sisäistettyä varomista vastaan. Monet vaaranpaikat ovat pahoja miehillekin. Mutta tätä esitystä tulee katsoneeksi korostetusti oman sukupuolensa edustajana.

Pelon maantieteen on ohjannut Essi Räisänen ja dramatisoinut Iida Hämeen-Anttila. Romaani on sovitettu taitavasti teatteriksi ja nimenomaan tälle näyttelijäkokoonpanolle. Iso osa juonenkäänteistä on karsittu pois. Jäljelle on jäänyt hammaslääkäri Oili Lyyran tarina, sekä hänen törmäyksensä Keskiyön instituutiksi nimetyn naisjoukon kanssa. Alkuteoksessa - luin kirjan vuonna 1995 sen ilmestyessä, mutta mielikuva on yhä vahva - jännite muodostui Maaru Tangin ja Oili Lyyran välille. Maaru oli mystinen, vetovoimainen, väkivaltainen älykkö, josta tavallinen ja kiltti Oili Lyyra lumoutui, ja seurasi tätä pimeille pelon poluille.

Ulla Raitio ja Kati Outinen. Kuva Mitro Härkönen.

Avoimien Ovien tulkinnassa viritys on hieman toinen. Yliopiston naistutkimuksen laitokselta alkunsa saanut Keskiyön instituutti on nyt pikemminkin jonkinlainen rockperfomanssiryhmä, jonka jäsenet (Asta Honkamaa, Aino Venna, Tuomas Tulikorpi ja Laura Rämä) ovat kaikki nuoria rämäpäitä. Ulla Raition viileän valppaasti näyttelemä Maaru Tang on yksi villikko muiden joukossa. Vastavoiman nuorten naisten purskahtelevalle energialle tuo Kati Outisen miellyttämisenhaluinen ja kunnollinen Oili Lyyra, joka kerii instituutin tapaamisissa auki omaa kipeää naisenkasvuaan. Nuorten näyttelijöiden nuoruus korostuu Outisen kokemuksen ja karisman rinnalla. Mutta se ei haittaa: Räisäsen ohjaus hyväksyy ja ottaa voimakseen tämän vastakkainasettelun. Ainakin minä aloin katsomossa miettiä, että miksi tuo aikuinen, työssäkäyvä, täysipäinen nainen tempautuu mukaan nuorison kaameaan kostorituaaliin?

Kun mietin sanoja, joilla kuvata Pelon maantiedettä, sen tunnelmaa ja estetiikkaa, tulee mieleen tällaisia: harsoinen. Runollinen. Seksuaalinen. Kuristava. Leikkisä. Ryöpsähtävä. Tyttömäinen. Pelon maantiede soi, musiikki luo tunnelmaa siinä missä kauniisti tilassa elävä lavastuskin. Aino Venna on hurja laulaja, ja muutoinkin ryhmässä osataan laulaa ja soittaa. Laulut solmitaan onnistuneesti osaksi tarinan kudelmaa.

Pelottava esitys ei ole. Väkivalta ja kosto esitetään niin viitteellisesti, että se ei selkäpiitä karmi. Ahdistavampaa oli se, millaisia kuvia oman mielen pohjukoista kohosi esiin. Pari kohtausta oli tässä mielessä ylitse muiden. Kun Kati Outisen Oili sidottiin puiston puuhun keskellä yötä, ja muut naiset katosivat näkyvistä, tunnelma oli niin painostava, että tunsin omatkin käteni sidotuiksi. Ja kun ryhmä terapoi itseään eläytymällä Thelman ja Louisen loppukohtaukseen, aloin välittömästi ja vastustamattomasti itkeä.

Ystäväni, jonka kanssa olin teatterissa, koki esityksen eri tavalla kuin minä. Hänestä Pelon maantieteen olisi pitänyt olla rajumpi. Nyt esitys pakottanut häntä mukaan kyllin syvälle aiheeseensa: hänestä tämän esityksen katsominen ei saisi olla niin turvallista, kuin se hänelle oli.

Avoimien ovien katsomossa oli eri-ikäisten naisporukoiden joukossa neljä miestä. Olisi kiinnostava kuulla, miten he esityksen kokivat.  


Teatteri Avoimet Ovet: Pelon maantiede. Teksti Anja Kauranen (nyk. Snellman), dramatisointi Iida Hämeen-Anttila, ohjaus Essi Räisänen. Musiikin sovitus Ina Aaltojärvi, Aino Venna. Lavastus Milja Aho, puvut Henna Mustamo, äänet Ina Aaltojärvi, valot Meri Ekola. Rooleissa Kati Outinen, Ulla Raitio, Asta Honkamaa, Aino Venna, Tuomas Tulikorpi, Laura Rämä. Esitys on työryhmän, Teatteri Avoimien Ovien, Circus Maximuksen ja Rospuutto-ryhmän yhteistuotanto. 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.