Hyppää pääsisältöön

Naamari, ja muita keinoja

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Jos olisi kuvallisesti etevä tuttava, niin se voisi tehdä itselle naamarin, joka olisi hirmu saman näköinen kuin joku naapuritalossa asuva ihmis. Mutta olisi siinä naamarissa korostettu joitakin sen ihmisen kasvojen piirteitä, niin että näyttäisi se naamari samalta kuin se naapuri räkätaudissa, tai aivastamaisillaan ollessa.

Ja sitten kun se naamarin-näköis-naapuri olisi tulossa kaupasta, niin seisoisi siellä pihalla muina miehinä se naamari päässä.

Ja jos sillä naapurilla olisi koira, niin itsellä olisi pahvista tehty aika saman näköinen ”koira”, jota ”ulkoiluttamassa” olisi kun kulkisi ohi se näköis-ihminen.

Ja voisi olla taskussa itsellä pikku nauhuri, josta soittaisi juhlallisen tai dramaattisen musiikin kun kulkisi pälyillen ohi se naapuri, ja katsoisi itseä siinä naamarissa, ja pahvikoiraa talutushihnassa.

http://www.youtube.com/watch?v=TbfAMhCR8Pw

Tai voisi olla se musiikki myös ilkikuris-:

Toinen hyvä minkä voisi tehdä, olisi keiton keittäminen yöllä.

Hankkisi jonkin meijerin ylijäämähuutokaupasta halkaisijaltaan kuusimetrisen, hirmu syvän kattilan ja perjantaina yöllä ajatuttaisi sen rekalla ja nosturin avulla kerrostalon pihaan ja säiliöautolla ajatuttaisi sen kiehuvaa vettä täyteen, ja nestekaasutulet alle.

Sitten ottaisi pakastimiin varatut lohet vähän sulamaan, ja perunoita, ja vihanneksia, ja leipälapiokaupasta olisi ostanut leipälapion, jolla hämmentää sitä soppaa.

Teollisuuskoneella kuorisi perunat, kun niitähän menisi ihan sairaasti. Vihannekset samoin.

Ja näkkileipää olisi varannut että näkkileipäpaketteja olisi sellaiset kasat kuin eristevillalevyjä omakotitaloa rakennettaessa. Ja voita ja margariimea olisi rasiakaupalla, ja puisia voiveitsiä, ja kertakäyttölautasia ja lusikkia ja mukeja, ja tonkkakaupalla vettä ja kotikaljaa juomaksi.

Ja siinä hemmetinmoisessa padassaan keittäisi sitä keittöä, niin että siinä yhden- kahdentoista maissa lauantaiaamupäivällä haisisi koko se kaupunginosa herkulliselta lohisopalta.

Ja sitten nousisi sähkökopin katolle ja huutaisi megafonilla, että ”Syömääääääääääään! Kaikki syömään! Lohisoppaa tarjolla! Laktoositonta, hyvvää!! Naminami hophop!”

Ja ensin kuikkisivat jotkut ujoina verhon välistä, että mikä hullu siellä on.

Mutta joku ohikulkija kysyisi että mitäs soppa maksaa ja kun sanoisi että ei se mitään maksa, tule ihmeessä syömään kun tätä on tuhansia litroja tässä, ja ota kotiin mukaasi, hae kotoa maitokannu tai kattila, ja se söisi, että onpa tosi hyvää soppaa ja että takuulla haen kattilan.

Niin silloin tuli muitakin ja kohta olisi hirmu kuhina siinä, ja enne pitkää kaikilla mahat täynnä soppia ja kotiin ottaisivat ja yhä uudet tulijat nassuttaisvat näkkileipää ja soppaa posket pullollaan kuin hanhet.

Mutta olisi myös varannut jokusen hernekeittopurkin siihen viereen ja tehnyt pikku kaasuhellalla sitä kattilaan, että jos on jollain kala-allergia, niin saa syyä silti hänkin.

Ja tyytyväisinä röyhtäisivät joka talossa että ompa maha täynnä ja hoh hoh, oikaisempa sohvalle hetkeksi, ja urvahtaisivat siinä tyytyväisenä, ennen kuin jatkaisivat lauantaihommiaan, perin juurin näkkileivittyinä ja keitottuina.

 

Sitten, vielä yksi minkä voisi tehdä, olisi että hankkisi kaksi kimmoisaa kaasujousta, ja kolme pitkää hiilikuituvapaa, superkirkkaita värikkäitä ledejä, jäykkää muovikalvoa, maihinnousukengät, infraäänisen paineilmatorven  ja punaista, keltaista ja oranssia silkkiä metritolkulla.

Sitten rakentaisi siitä jäykästä muovikalvosta tähden mallisen kotelon, johon mahtuisi itse sisälle, ja laittaisi siihen superledit, niin että se hehkuisi kirkkaana tähtenä joka säkenöisi ja sykkisi.

Ja hiilikuituvavoista ja kaasujousista ja maihinnousukengistä rakentaisi pitkät puujalat, joilla voisi kaasujousien ansiosta pomppia useiden metrien loikkia, ja yhdestä ohuesta hiilikuituvavasta ja siitä puna-kelta-oranssista silkistä ja ledeistä saisi sille tähdelle kirkkaan, ”palavan” pyrstön.

Ja sen infraäänisen paineilmatorven suuntaisi taakse- ja ylöspäin ja torvelle laukaisukahvan sinne ”tähtikopin” sisään.

Ja kun tulisi pimeä, tukisi sen tähtikopin parvekettaan vasten, sytyttäisi ne säkenöivän kirkkaat tähtikopin ja tulipyrstön valot.

Ja sitten kiipeäisi parvekkeeltaan sinne pyrstötähtensä kyytiin, ja lähtisi pitkin loikin pahtamaan ristiin rastiin lähiötä, ja huudattaisi sitä super-matalaäänistä paineilmatorvea, PoaaaaaaaaarRRRR! RööööÖÄÄÄÄ! RöööööÖÖÖ! 

Niin että se torven ilmasuihku liehuttaisi silkkistä, ledein sykkivää tulipyrstöä ja ihmiset ryntäisivät ikkunaan ja ensin luulisivat että viimeisen tuomion päivä on koittanut, kun huonekaluja ja astiakaappeja tärisyttävä ja jyryyttävä paineääni römisisi seinien läpi ja huone lehahtaisi kiirastulenpunaiseksi pihalta tulevasta tulihehkusta, mutta näkisivätkin että pyrstötähti paahtaa pihalla ristiin rastiin ja ne liikuttuisivat ja itkisivät ihmetyksestä ja helpotuksesta, että ei koittanutkaan maailmanloppu vielä, ei kuoltukaan eikä jouduttu kadotuksen tulijärveen uimaan vastapäisen talon syntisten kanssa, vaan pyrstötähti tuli meidän taloyhtiön pihalle! Että jee!

Sellaista kaikkea voi, jos asuu kerrostaloalueella, eikä yksin mökissään jossain kirotussa saaressa. 

(Siinä ero!) 

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Ajatuksilla iloa elämään

    Flamingot onkin kai valkoisia. (Sei liity tähän mitenkään.)

    Ajatuksista on paljo harmia elämässä! Monesti ne tuo harmia pääähän. Ja joillekin vatsaan, esmes närästäen häntä sisältä. Mutta voi joskus olla iloakin niistä.

  • Energiatilanne kulissien takana

    Kierrätys-opettavainen kansalaiskertomus Kajolta.

    ..Valitettavasti huippukoulutetullekin ammattilaiselle, jonka vuotuinen työaika on kaksi minuuttia, palkkatulon auvo jää onnettoman pieneksi, lomarahoineenkin...

  • Luurailijat

    Omat haasteensa on siinä, jos puolet on näkymättömiä.

    Ken kurja olisi sattunut muutoshetkellä olemaan kelteisillään, hän joutuisi pysyttelemään ilkialastonna, jos mieli pysyä muiden huomaamattomissa..

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

  • Koulun hiihtopäivä (!!)

    Näin riivaa Saatana meitä, opinahjojen avulla.

    Pieni hiihtäjäparka uursi latua niin syvällä monimetrisessä hangessa, ettei sieltä hanki-urasta illalla hiihtäessään nähnyt kuin noin 2° kapean viirun tähtitaivasta, jos pipo silmillä edes jaksoi yrittää katsoa lumisesta ”ojastaan” ylös kuin Oscar Wilde.

  • Pieniä lämmön pilkahduksia

    Itsen varhaiskasvattumismuistelua, vaatimattomin annein.

    Koska noihin aikoihin ei ollut tietokoneita, nettiä, eikä paljon mitään muutakaan (paitsi verot, sairausvakuutustoimisto, invaliidien kioski, perunannosto, kuolema ja poliisi), piti lapsena keksiä jotakin tekemistä, että olisi ollut jotakin tekemistä.