Hyppää pääsisältöön

Myrsky tuo nuorille rohkeutta löytää oma polkunsa

Tyttö maalaa taulua (Myrsky-projekti)
Tyttö maalaa taulua (Myrsky-projekti) Kuva: Jukka Salminen / SKR nuorisopaja

Myrsky-hankkeessa 12-29 -vuotiaat nuoret pääsevät itse tekemään taidetta omista lähtökohdistaan taiteen ammattilaisten ohjaamina. Mukana ovat kaikki taiteenalat teatterista sarjakuvan kautta sirkukseen ja elokuvaan. Myrskyn tavoite on tarjota nuorille mahdollisuus etsiä taiteen avulla omaa identiteettiään, kasvattaa itseluottamustaan ja saada syviä yhteisöllisyyden kokemuksia.

Myrsky tukee projektirahoituksella nuorten taideprojekteja ympäri Suomen. Isot taiteilijoiden ja yhteisöjen vetämät Myrsky-projektit on tarkoitettu erityisesti haastavissa elämäntilanteissa oleville nuorille. Nuorten omaa Myrsky-tukea taas voivat hakea nuoret itse pieniin omaehtoisiin taideprojekteihin.

Teksti: Henrik Tuominen 01.11.2013

Lisätietoja Myrsky-Hankkeesta.

  • Nuorten Duuniringistä apua arkeen

    Duunirinki on 4H-yhdistyksen alaisuudessa toimiva työnvälitystiimi, jonka kautta 15 – 20 -vuotiaat nuoret saavat työkokemusta ja omaa rahaa. Työtehtävien perusvalmiuksien lisäksi Duunirinki-koulutuksissa käydään läpi työelämässä tarpeellisia vuorovaikutustaitoja, jotka tuovat itsevarmuutta, ja antavat valmiuksia työelämään.

  • Yksinäisyyden voi selättää!

    Viime viikon teemamme käsitteli yksinäisyyttä ja sitä, voiko siitä päästä eroon. Kysymykseemme ”Onko yksinäisyys elinkautista?”, vastaus kuului, ei ole.