Hyppää pääsisältöön

Lapsitähti Jordy viihdytti Suomen vierailullaan faneja sekä joulupukkia

Ranskalainen lapsitähti Jordy hurmasi yleisöä ympäri maailmaa 90-luvun alussa. Suomessa hänet nähtiin vierailulla vuonna 1993. Maailman nuorimman sooloräppärin ura osoittautui kuitenkin lyhyeksi tähdenlennoksi, joka sai surullisiakin piirteitä.

Viisivuotias Jordy Lemoine nousi menestykseen vuonna 1993 "Dur dur d'être bébé" singlen myötä. Guinnesin ennätyskirjassa Jordy mainitaan nuorimpana soolorap-artistina.

Jordyn tukijoukkoina olivat hänen vanhempansa ja etenkin isä mukiikkituottaja Claude Lemoine. Suomen vierailulla nähdään koko perhe lyhyessä haastattelussa, jossa Jordyn huomio keskittyy pääosin leluautoon isän vastaillessa toimittajan kysymyksiin.

Isä kertoo tilanteen olevan ainutlaatuinen, sillä he saavat tehdä töitä yhdessä, perheenä. "Olemme yhdessä läpi vuorokauden, sitähän kaikki toivoo, perheet haluavat olla yhdessä".

Keväisestä vierailujankohdasta huolimatta Jordy vietiin tapaamaan myös ehtaa suomalaista joulupukkia Korpilammen joulupukkimaahan Espooseen.

Vuosi Suomen vierailun jälkeen Jordyn esiintyminen Ranskan televisiossa ja radiossa kiellettiin, koska epäiltiin, että hänen vanhempansa yrittävät käyttää häntä taloudellisesti hyväkseen.

Jordyn nimeä kantava huvipuisto avattiin Normandiaan, mutta suljettiin jo samana vuonna. Vanhemmilla oli erimielisyyksiä mm. Jordyn tienaamien rahojen käytöstä ja he päätyivät myöhemmin avioeroon.

Jordy on sittemmin tilittänyt ongelmistaan isänsä kanssa elämänkerrassaan ja sanonut tämän olleen hyötyä tavoitteleva manipuloija. Jordy myös haastoi levy-yhtiö Sony BMG:n oikeuteen maksamattomista tuloista ja sai lähes miljoonan euron korvaukset.

Teksti: Heidi Sommar