Hyppää pääsisältöön

Kolme kertomusta isyydestä

Isien rooli lastensa elämässä on muuttunut sukupolvien ketjussa. Poissaolevien isien tilalle ovat astuneet läsnäolevat isät. Mutta minkälaisen mallin isät antavat lapsilleen ja mitä isänrakkaus merkitsee lapsille?

Inhimillisessä tekijässä kolme miestä keskustelee isyydestä ja isien suhteesta lapsiinsa. Isänrakkaus on merkinnyt näille miehille lasten ja isien yhteistä aikaa ja tekemistä, läsnäoloa, lapsen huomioimista.

Marko Heikinheimon isä Seppo Heikinheimo oli Helsingin Sanomien musiikkikriitikko, jonka Marko Heikinheimo muistaa ensisijaisesti läsnäolevana ja lastensa kanssa puuhastelevana isänä, joka myös suhtautui lastensa tulevaisuudensuunnitelmiin suvaitsevaisesti ja kannustaen. Isän lämminhenkinen huumori rikastutti isän ja pojan suhdetta. Seppo Heikinheimo teki itsemurhan, joka ei tullut perheelle yllätyksenä. Vaikka yhteiset keskusteluhetket syvensivät isän ja pojan suhdetta, päätöstä oman käden kautta tapahtuvasta kuolemasta se ei estänyt. Mutta kaunis muisto isästä jäi elämään.

Arto Tiihosen isä oli muurari, joka oli joutunut omassa lapsuudessaan luopumaan monista asioista eikä kaikkea toivomaansa koskaan saavuttanutkaan. Osittain tästä syystä isä odotti lastensa tekevän sosiaalista nousua pitkälti koulutuksen kautta. Menestyksestä, erityisesti koulumenestyksestä tuli miltei rakkauden ehto. Tiihonen pohtiikin, että onko varsinkin pojan tehtävä "isänmurha", jotta voisi vapautua isänsä odotuksista ja kilpailusta isäänsä vastaan?

Asko Sarkola tietää, millaista on tulla isäksi nuorena miehenä ja toisaalta myös kypsässä keski-iässä. Hänen mukaansa nuoren isän vanhemmuutta varjostavat yhteiskunnan mieheen kohdistamat odotukset ja paineet: Täytyisi olla jotain - jotain muuta kuin vanhempi. Ura ja menestys laittavat miehen yksityiselämässäkin prioriteetit usein uuteen järjestykseen, Sarkola toteaa. Teatterijohtaja Sarkola kokee kuitenkin, että ikä rauhoittaa mielen eikä ura enää estä miestä havaitsemasta lapsiaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto