Hyppää pääsisältöön

Hamlet 1970

Parikymppisten suomalaisten teatterintekijöiden televisiosovitus tiivisti William Shakespearen klassikkonäytelmän reiluun puoleentoista tuntiin. Filosofian, rakkauden ja vihan teemoista rakentui jännitysnäytelmä.

Tietolaatikko

Rooleissa
Hannu Kahakorpi (Hamlet, Tanskan prinssi)
Kari Franck (Claudius, Tanskan kuningas, Hamletin setä)
Ritva Arvelo (Gertrud, Tanskan kuningatar, Hamletin äiti)
Olavi Ahonen (Polonius, ensimmäinen hovimies)
Veikko Honkanen (Laertes, Poloniuksen poika)
Pirjo Jääskeläinen (Ophelia, Poloniuksen tytär)
Erkki Pajala (Horatio, aatelismies, Hamletin ystävä)
Heimo Happonen (Rosengranz, aatelismies)
Timo Närhisalo (Osrick, hovimies)
Paavo Hukkinen (Voltimand)

Ainakaan kunnianhimon puutteesta ei voi vasta kaksikymppisiä Jotaarkka Pennasta ja Hannu Kahakorpea syyttää, kun he vuonna 1969 ryhtyivät sovittamaan William Shakespearen ehkä tunnetuinta näytelmää televisioon. Parivaljakon Hamlet sai ensi-iltansa vuoden 1970 lokakuussa.

Tragedia koston kierteeseen ajautuvasta Tanskan prinssistä tuotiin miljööltään Pohjolaan ja sitä kuvattiin studion lisäksi Helsingissä ja Turussa. Elävässä arkistossa on nähtävissä elokuvasta otteita.

1. Elokuvan alkukohtauksessa masentunut Hamlet (Kahakorpi) saa kuulla totuuden isänsä kuninkaan kuolemasta. Selviää, että tämän veli, Claudius (Kari Franck), on murhannut hänet. Kohtaus toimii alkusysäyksenä Hamletin koston kierteelle, joka ei säästä ketään tämän läheisimmistään.

2. Hamletin sydämen valittu on Ophelia (Pirjo Jääskeläinen), jonka isä, Polonius (Olavi Ahonen), toimii Claudiuksen ensimmäisenä hovimiehenä. Polonius ja Ophelian Laertes-veli (Veikko Honkanen) varoittavat tyttöä sekaantumasta Hamletiin.

3. Hamletin äiti, kunigatar Gertrud (Ritva Arvelo) on avioitunut Claudiuksen kanssa kuninkaan kuoleman jälkeen. Lopulta Hamletin raivo äitiään kohtaan saavuttaa verisen lakipisteensä. Ajattelematon veriteko sysää Poloniuksen perheen mukaan koston kiemuroihin.

4. Claudius saa Laertesista itselleen sopivan pelinappulan. Ophelian kohtalona on jäädä toisten nihilismin uhriksi.

5. Hamletin ja Laertesin välienselvittely punoo eri henkilöiden hulluuden, kostonhimon ja juonittelun totaaliseksi tragediaksi, jossa ei lopulta ole kuin uhreja.

Ohjaaja Jotaarkka Pennanen kertoi 1970 Antenni-lehdelle, että hänen näkemissään Shakespeare-elokuvissa oli häiritsevintä se, että niissä ”henkilöt näyttelevät muka realistisesti, mutta puhuvat runokieltä.”

Pennanen kertoi oman elokuvansa sovituksen liikkuvan kielellisesti kolmella eri tasolla.

”Ensiksi: Hamletin hoviväki puhuu muodollista silokieltä — — Toiseksi: Runo on aina ilmaisuna tiiviimpää kuin proosa. Säilytimme runon niissä ydinkohdissa, joissa henkilöille kirkastuu tärkeitä asioita — — Kolmanneksi: Ne kohdat, joissa Shakespeare on käyttänyt proosaa, on muutettu tavalliselle puhekielelle.”

Elokuvan sovituksessa Pennasen ja Kahakorven apuna toimi Lauri Sipari, joka käänsi Paavo Cajanderin suomennoksesta näytelmän runokohdat uudelleen.

”Meidän Hamletimme on yksi tapa tehdä tämä näytelmä. Mielestäni Hamletin voi tehdä miljoonalla eri tavalla. Ei kannata keskustella, mikä on oikea, mikä väärä tulkinta”, Pennanen analysoi Antenni-lehden haastattelussa.

Pennanen palasi Hamletin pariin vielä reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Ohjaajan vuoden 1992 version nimiroolissa oli Heikki Kinnunen ja muissa rooleissa muun muassa Ona Kamu, Seela Sella, Oiva Lohtander ja Eero Melasniemi.

Teksti: Ville Matilainen

Lähteet: Hamlet jännitysnäytelmänä, teksti: L.N. (Antenni-lehti 40/1970)

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto